Kategoriat: Ajankohtaista
Mittarissa ei pakkasta, mutta lammikot jäässä ja sää kylmä.
Troppasin itseni illalla sitä ajatellen, että aamulla olisin kunnossa. Olinkin aika pirteä aamulla. Onnistuin venymään vuoteessa melkein yhdeksään, kun oikein pinnistin.
Kuuntelin sohvalla jumalanpalveluksen Vaasan kirkosta. Edellinen kirkkoherra saarnasi, seurakunta veisasi komeasti Lutherin virren Jumala ompi linnamme, virsi 170. Muistan numeron, koska se veisattiin myös luterilaisessa messussa Biblionissa viideltä.
Tein kävelylenkin Amerin luo, vein pari puseroa, tuunaustuotteita sovitukselle. Huomasin, että olo oli puolikuntoinen, joten tulin sieltä suoraan kotisohvalle.
Luin koskettavan romaanin ikäisestäni naisesta, vähintään toinen lukukerta. Itkettävä se oli nytkin, samalla hyvin hoitava; Viivi Rajamäki, puhu minulle hiljaisuudessa.
Saatoin myötäelää väsyneen naisen lepolomaa syrjäisessä mökissä yksikseen hiihdellen ja tupaa lämmittäen. Lohduttavaa luettavaa kerta kaikkiaan.
Markus Pöyry puhui saarnassaan isästä, joka pyysi Jeesusta parantamaan poikansa. Jeesus kohdisti sanat miehen perhekunnalle, kun hän sanoi: "Te ette usko, ellette te näe tunnustekoja ja ihmeitä."
Koska näin oli, Jeesus ei lähtenyt miehen mukaan. Sen sijaan hän antoi miehelle sanan. Vain sanan. Mutta se oli Jumalan sana, ja se sana synnytti uskon miehessä ja poika kaukana kotona parani.
Kun perhekunta kuuli, että juuri pojan parantumishetkellä Jeesus oli sanonut sanan, he tulivat Herraan uskovaksi koko huonekunta!
Jumala siis voi sanoa sanan, jossa hän sanoo, miten mahdotonta jonkin asian on tapahtua. Ja sitten se kuitenkin tapahtuu! Sana synnyttää uskon. Sanan varassa mekin saamme elää:
Jumalan sana on elävä ja voimallinen. Sen kautta uskomme syntyy, kasvaa ja saa lisää voimaa. Kun emme lue tai kuule sanaa, uskomme heikkenee ja kuihtuu, kuten ruumiimme, jos emme syö.
C.G.Trumbull sanoo Cowmanin kirjassa Virtoja erämaassa:
"Ja Herra sanoi Aabrahamille: 'Niin tiedä totisesti, että sinun jälkeläisesi tulevat elämään muukalaisina maassa, joka ei ole heidän omansa, ja heidän on niitä palveleminen, ja ne sortavat heitä neljäsataa vuotta - - ja sitten he pääsevät lähtemään, mukanaan paljon tavaraa.`"
1 Ms 15:13,14
"Viivytys ja kärsimys kuuluvat olennaisena osana Jumalan meille lupaamaan siunaukseen. - - Jumala vain koettelee minua viivyttelemällä, ja siitä aiheutuu kärsimystä. Mutta kaiken aikaa Hänen lupauksensa pysyy voimassa. - - Haluan ylistää Herraa - - ja odottaa Häntä rohkealla mielellä. Ja Hän on vahvistava sydämeni." -18.lokakuuta päivän tekstistä osa.
Minäkin odotan alkavaa työviikkoa rohkealla mielellä. Herra vahvistaa sydämeni ja antaa voiman ja ilon jokaiseen päivään! Herra vahvistaa minua myös odottamaan, mitä Hän on tekemässä mieheni suhteen:
"Asia on hänen edessään, odota häntä."
Voimia sinulle, arvoisa lukijani, asioihin, joita sinä odotat Herralta!