22.10.2013 - Tiistaiaamua, arvoisa lukijani!

Pakkasaamu.

Minulla on hiukan huono omatunto, kun eilisilta meni niin kuin meni, enkä ennättänyt kirjoittaa Ajankohtaista.

Mitä sitten tein? Kudoin uusia säärystimiä itselleni ja katsoin KOLME Kotiopettajatar-elokuvaa netistä! Luulin, että sarja on vasta tulossa teeveehen syksyn aikana, mutta se oli jo näkynyt.

Niinpä istuin uskollisesti tuijottamassa sitä kuin ei ihmisellä muuta tekemistä olisi. Säärystimistä tulee kyllä mukavat, laitan kuvan, kun valmistuvat.

Kävin Arin luona eilen. Uusi johto Viktor-laitteeseen on tullut, kuuntelimme Psalmeja alakerrassa. Minä jalat pöydällä sanomalehden päällä, kun en viitsinyt ottaa kenkiä pois. Ari tuolissaan viltin alla, oli vetoisaa.

Tapasimme entisen työkaverini, hän ystävällisesti haki viltin Arin huoneesta, kun en ollut hoksannut ottaa sitä mukaan. Tapasin myös erään sielunsiskon, joka kertoi elämästään jotain. Hän halusi ostaa lisää muutaman kirjani, tuttunsa haluavat.

Parasta Arissa on luottamus ja usko Jumalaan. Kirkkain silmin hän on täynnä iloa ja valoa, se antaa minulle toivoa ja lohdutusta runsain määrin. Itsekin täytyn ilolla. Hän vahvisti ajatustani, että Jeesus on aina hyvin lähellä häntä. Arille tuntui sopivan oikein hyvin, että käyn vain kerran viikossa.

Kun ihminen on lähellä Jeesusta, ei silloin ihmisten seura ole niin tärkeää. Tärkeintä on Jeesuksen läsnäolo, koska siinä on pysyvyyttä ja täydellisyyttä: ei mitään vaatimusta, vain rauhaa ja lepoa.

Paluumatkalla sairaalasta tapasin erään tutun rouvan, jota vuosien mittaan näin sairaalassa äitinsä luona. Hän kysyi, onko mieheni jo kuollut. Tuohon lauseeseen olen alkanut törmäillä, eikä se mitään. Parempi, että kysytään kuin että ollaan kuin ei Aria olisi ikinä ollutkaan.

Odotin, että kyseinen rouvan sanoisi, että olisi se vaan hyvä, jos sinunkin miehesi jo pääsisi pois tai muuta sellaista. Mutta onneksi hän ei sanonut niin. Hän sanoi: Kyllä sinulle olisi ihanaa, jos saisit olla miehesi kanssa koko ajan ja hän voisi asua kanssasi.

Niin, se olisi käsittämätöntä, koska minulla ei ole mitään kokemusta asumisesta 55-vuotiaan miehen kanssa. Joskus asuin 22-36-vuotiaan kanssa, mutta sen jälkeen olen tavannut miestäni vain melkein ohikulkumatkoilla.

Rikasta keinulautaelämää tämä on ollut enkä vaihtaisi sitä kenenkään kanssa. Jos niin tekisin, jäisi suurin ilo Jumalan seurassa kokematta. Sitä olen kokenut Arin sairasvuoteen äärellä ehkä eniten ja tietysti lasten syntyessä ja heihin liittyen.

Toivotan siunattua päivää sinulle, hyvä lukijani. Minun on riennettävä kirjastoon. Ennen kävin siellä päivittäin muuten vaan, nyt vietän siellä aikani aamusta iltaan ja sekös on vasta mukavaa!