Kategoriat: Ajankohtaista

Tänään satoi lunta, räntää ja vettä.

Mistä tietää, että silmälasit ovat osa itseä? Kun etsii niitä, vaikka ne ovat päässä.

Konttailin aamulla sängyn ja pöydän alustoja tähyillen, missä ihmeessä silmälasini piileksivät. Mietin jo vanhojen lasien etsimistä, kunnes vahingossa tökkäsin silmälasien aisaan ohimolla. Olin jo rukoillutkin hartaasti, joten olin vilpittömän iloinen, että lasit löytyivät päästäni.

Olipa raskas päivä, mutta esirukous kantoi ja Jumala otti taakan päältäni melkein yhtäkkiä. Olen liian herkkä. Pitäisi kai ostaa KOVANAAMA. Paistinpannu näet. Jos sillä takoisin kalloani, ehkä herkistelisin vähemmän.

Töistä tultuani lähdin vesiräntää pelkäämättä kävelemään kauppaan. Lankoja tarjouksessa, niiden ostaminen viehättää aina. Koskaan en istu pelkästään kutoen, mutta tänään oli onnenpäivä: teeveestä tuli sekä Sydämen asiaa, että Postineiti, joten sukka valmistui ja toinen alkoi mukavia ohjelmia katsellessa.

Cowmanin päivän teksti vastaa lukijani esittämään kommenttiin:

"Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle ja minä maailmalle." -Gal 6:14

"He elivät itselleen.
Oma itse toivoineen, lupauksineen ja unelmineen piti heitä otteessaan. Mutta Herra alkoi vastata heidän rukouksiinsa.
He olivat pyytäneet murtunutta mieltä,
maksakoon se mitä tahansa,
ja Hän lähetti heille surua.

"He olivat pyytäneet puhtautta,
ja Hän lähetti heille järkyttävää tuskaa.
He olivat pyytäneet sävyisyyttä,
ja Hän oli särkenyt heidän sydämensä.
He olivat pyytäneet kuolla tälle maailmalle,
ja Hän murskasi kaikki heidän toiveensa.

"He olivat pyytäneet muuttua Jeesuksen kaltaisiksi,
ja Hän pani heidät sulatusahjoon.
Hän istui sen äärellä sulattaakseen ja puhdistaakseen heidät kuin hopean,
kunnes he heijastaisivat Hänen kuvaansa.
He olivat pyytäneet päästä osalliksi Hänen rististään,
ja kun Hän ojensi sitä heille,
se haavoitti heidän kätensä.

"He olivat pyytäneet Häneltä tietämättä mitä ja kuinka.
mutta Hän oli antanut heille pyyntöjen mukaan.
He tuskin olivat tarkoittaneet seurata Häntä niin pitkälle
tai päästä Häntä niin lähelle.
He olivat olleet pelossa ja vavistuksessa
kuin Jaakob Beetelissä - -

"He olivat pyytämäisillään Häntä poistumaan luotaan,
niin peloissaan he olivat.
Heistä oli helpompaa - - kantaa ristiä kuin riippua sillä.
Eivätkä he voineet kääntyä takaisin,
sillä he olivat tulleet liian lähelle näkymätöntä ristiä,
ja sen sisäinen voima oli tunkeutunut heihin liian syvälle. - -
- - eivätkä he voi muuta kuin seurata häntä.

"Vähitellen,
aika ajoin, välkehtien, ristin salaisuus avautuu heille.
He näkevät Hänet maasta ylennettynä ja katsovat kirkkautta,
joka säteilee Hänen haavoistaan.
Ja näin katsellessaan he pääsevät eteenpäin
ja heidät muutetaan Hänen kaltaisuuteensa.
Hänen nimensä loistaa heidän kauttaan,
sillä Hän on heissä.
He elävät yksin Hänen kanssaan ylhäällä sanomattomassa yhteydessä.
- -
"Sellaisia ovat kautta aikojen olleet ja ovat ne,
"jotka seuraavat Karitsaa, mihin ikinä Hän menee."

"Jos he olisivat itse valinneet oman osansa - -
he olisivat valinneet toisin. - -
Mutta Herra varjeli heitä jopa heiltä itseltäänkin.
Monta kertaa heidän jalkansa olivat liukastumaisillaan,
mutta onnellisesti Hän piti heitä pystyssä.
Nyt he tietävät,
että jopa tässä elämässä kaikki,
mitä Hän teki,
oli heidän parhaakseen.
Oli hyvä,
että sai kärsiä täällä
ja että saa hallita tämän jälkeen siellä.
Oli hyvä saada kantaa ristiä täällä,
sillä he saavat kantaa kruunua siellä ylhäällä.
Oli hyvä,
ettei heidän vaan Hänen tahtonsa tapahtui heidän kohdallaan ja heissä."
-Virtoja erämaassa.

Hyvä lukijani. Onko tekstin sisältö tullut todeksi sinun elämässäsi?
Jos vastaat myöntävästi, olet onniteltava, autuas ihminen.
Jos et vielä tunne Jumalaasi, olet kenties etsikonajassa, ja Jumala sanoo sinulle:
"Nyt on otollinen aika, nyt on pelastuksen päivä."
- "Antakaa siis pelastaa itsenne tästä nurjasta sukukunnasta."