15.05.2013 - Purkupäivä!

Kaunis sää, raitis tuuli.

Eilisiltana uni ei tullut sitten millään. Tai tulihan se jossain vaiheessa aamuyöllä, mutta heräilin vielä monesti ennen aamua.

Kävin kai läpi traumaani Arin keuhkokuumeesta ja sitä edeltävästä taudista. Pitkin päivää minua on itkettänyt ja olen ollut uupunut.

Menin naisten rukouspiiriin, tarvitsin sitä. Puolestani rukoiltiin ja sain itkeä pois suruani tai ties mitä. Kaipa se auttoi.

Uimassakin kävin, vesi on jo 12 asteista. Lämmintä kuin maitokeitto. Siellähän polskii lystikseen, vaikka matkalla tuuli oli navakka ja ajattelin, miten ollenkaan tarkenee mennä veteen. Mutta vesi on toista kuin tuuli, siellä tarkenee, kun menee eikä mieti. Vesi kantaa eikä tuuli vaikuta veden lämpötilaan. Se on tasaisen viileä!

Tai voi se vaikuttaa sen, että vesi sekoittuu on kylmempää kuin tuulettomalla säällä. Mutta tänään ei ollut aaltoja erityisemmin.

Minulla on rankka rasvakerros myös, joten kylmä ei tunnu!

Sykemittarin laitoin illalla, kun lähdin kävelylenkille. Kävelin välillä nopeasti, välillä hitaasti. Syke vaihteli 140-160 välillä. Loppumatkasta hölkkäsin sen verran, että syke nousi 170:een. 40 minuutin lenkki ja energiaa kului melkein saman verran kuin eilen 38 minuutissa, jolloin hölkkäsin enemmän.

Jaloissa tuntui sen verran, että huomenna pidän välipäivän ja sykemittari saa levätä. Luultavasti.

Arin vointi on kohentunut, sanoi hoitaja, kun soitin sairaalaan. Huomenna menen häntä katsomaan samalla, kun pidän lauluhetken juhlasalissa siellä vanhainkodissa. Kitara on Arin huoneessa, joten minun ei tarvitse raahailla sitä edes takaisin.

Huomisiltana on Wycliffen rukouspiiri. En ole käynyt siellä pariin talveen, mutta nyt ajattelin mennä. Olen kaivannut niitä ihmisiä, jotka siellä käyvät. Menen, ellei tule muita suunnitelmia.

Olen lukenut eteenpäin kriisikirjaa, mutta sen kummempaa kommentoitavaa en tänään lukemastani siivilöinyt jaettavaksi. Aihe on rankka, mutta minulle kiinnostava.

Kirjastossakin pyörähdin. Se on minulle tärkeä paikka, ellei joku satu tietämään. Tällä kertaa luin muutamien viime päivien Pohjalaiset. Kuolinilmoitukset ja muut tärkeät uutiset. Kuten mainokset.

Eilen taloyhtiön puolesta mies pesi painepesurilla talomme kuistin. Minä pesin loput itse, mistä hän ei ollut pessyt, kuten tuolien alta. Tänä iltana pesin kuistille avautuvan ikkunan. Ostin TEKOKUKAN, sellaisen köynnöksen ja laitoin sen koriin kuistin ikkunalle.

Syy siihen on olemassa. Kuisti osoittaa pohjoiseen ja on nurkkauksessa, johon ei koskaan kuuna kullan valkeana paista aurinko. Ainoastaan muratit viihtyvät, ei mikään kukkiva kukka.

Uimapaikalla tosin eräs rouva sanoi, että silkkikukat viihtyvät ja toinen luuli, että ne ovat sen nimisiä kukkia. No, jotain silkkikukkia minä siis ostin. Säästyy kastelun vaiva.

Sisälle aion ostaa luultavasti pelargonioita. Tai sitten pyydän kaverilta, joka kasvattaa niitä Nivalassa. Hänelle aikoinaan annoin omia pelakuitani, kun muutin omakotitalosta tähän. Hän on saanut ne kasvamaan ja kukoistamaan. Orkidean rötkyt varmaan heitän roskiin. Ne osaavat olla surkean näköisiä silloin, kun eivät kuki.

Jospa ensi yönä nukkuisin paremmin, se on kaino toivomukseni ja harras rukoukseni. Toivotan siunausta loppuviikkoosi, hyvä lukijani, vanhan kouluvirren 486 sanoin:

1.
Puoleesi, Herra, luomme
me katsehemme nyt
ja kiitoksemme tuomme,
kun työ on päättynyt.
On sinun siunaamaas
työ ollut koulussamme.
Siunaa myös kotejamme,
kun niihin käymme taas.

2.
Kiitos, kun hyvyyttäsi
taas olet jakanut
ja hyvän Isän käsi
on meitä ohjannut.
Suo tähden Jeesuksen
anteeksi pahuutemme
ja vilppi sydämemme,
oi Isä armoinen.

3.
Kotona, koulussamme
sä ole kanssamme
ja siunaa, Jumalamme,
myös vapaa-aikamme.
Suo, että iloiten
sinua palvelemme,
avuksi rukoilemme
ääntäsi kuunnellen.

Kauko Veikko Tamminen virsikirjaan 1938. Uud. Niilo Rauhala 1985.