Kategoriat: Ajankohtaista

Selvästi Petrin kissa ikkunalla!

Virvoittava tuuli pyöräillessä, kesäinen sää. Otsikko Room 8. luvun lopusta.

Kirjoittaminen meni myöhäiseksi, sillä en aikonut kirjoittaa ollenkaan. Mutta elvyin ja pistän pari sanaa jonoon.

Toimintapäivä tänään. Uimista aamusella rasvatyynessä meressä kiitosvirsien soidessa sydämessäni ja muuttuen rukoukseksi. Tunnen, etten kykene kiittämään riittämään Jumalaa riittävästi kaikesti hyvästä. Ei kukaan kykene ja Jumala kyllä tietää sen. Riitämme hänelle tällaisina Jeesuksen tähden.

Tein uskomattomia löytöjä kirpparilta tänään. Löysin ylivetoverhon makuuhuoneeni tumman, auringonvalolta suojaavan pussilakanaverhon sijaan. Tämäkin on pussilakana, auringon keltainen, jossa oranssia, batiikin tyyppistä. Toiseen päähän on ommeltu pitsilakanasta reunus. Otan verhosta kuvan, kun ennätän. Verho on tietysti jo ikkunassa.

Löysin myös muita pikkuaarteita - kuten kuvan kissamagneetin.

Lukemani kirjat ovat nykyään saman sisältöisiä: niissä on aina meneillään muutos. Minäkin kaipaan muutosta, ja Jumala sen antaa. En kaipaa minkäänlaista eroa Arista, sitä älköön lukija kuvitelko. Tiedän vaan, että sairaalassa en voi enää juosta entiseen malliin, menetän järkeni siinä puuhassa.

Olen lisännyt tyroksiinilääkitystä ja parin kuukauden päästä voin käydä taas verikokeissa. Silloin selviää, onko tilanne muuttunut parempaan suuntaan. Siihen mennessä toivon alkavani piristyä. Näinkin menee, mutta työkuntoinen en ole. Jospa kuitenkin elpyisin tekemään osa-aikatyötä!? Vai mitä Jumala lienee suunnitellut varalleni, se jää nähtäväksi.

Hyvää yötä, Jeesus myötä, arvoisa lukijani!

Kesäisin ja talvisin tämä Hovipuistikon parveke on yhtä upea!