12.08.2012 - Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat!

Pilvipoutainen, syyskesäinen päivä. Otsikko pastorin saarnasta.

Kävimme Teron ja Karoliinan kanssa mustikassa päivällä. He poimivat käsin, minä koneella. Mustikat olivat isoja ja sain muutaman litran. Sääskiä oli hirmuisesti! Hiki valui nenän varttani pitkin, kun huiskin inisijöitä poimiessani.

Kotona tein meille mustikkarahkaa ennen kuin nuoret lähtivät Arin luo, toiseen anoppilaan ja kotiinsa Tampereelle.

Juttelin Arille kännykkään, kun nuoret olivat käymässä hänen luonaan. Hyvin hän tuntui pärjäävän. Sanoin tulevani viimeistään torstaina. Minua helpottaa, kun saan pitää "sairaalalomaa" vuosikausien jatkuvan juoksun jälkeen.

Markus Pöyry saarnasi Luther-säätiön messussa. Jotain ajatuksia hänen saarnastaan seuraavassa.

Miksi Jumala tuomitsi Kapernaumin ja muut kaupungit? Eikö yksilöitä olisi pitänyt sen sijaan tuomita eikä ihmisiä kaupungin mukana?

Pöyry selitti asiaa vanhoilla osuville vertauksilla:
"Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat!"
"Seura tekee kaltaisekseen!"
"Olet sitä, mitä syöt!"

Jos tahdomme kuulua porukkaan, meidän on mukauduttava kaupunkimme menoon. Meillä on suuri tarve yhteyteen toisten kanssa. On vaikea olla eri mieltä, tulla vainotuksi ja kiusatuksi. Niin käy väistämättä, jos emme yhdy valtaapitävien mielipiteisiin.

Sodomassa oli kenties vain yksi uskova, Loot! Kymmentä ei missään tapauksessa ollut, sillä silloin Jumala olisi säästänyt kaupungin.

Pöyryn saarna ei ollut menestysteologiaa kuten ei ollut hänen kesäkuinenkaan saarnansa, jota kuuntelimme aamulla netistä. Meillä on toinen kaupunki, taivaallinen Jerusalem. Sen kaupungin mielipiteisiin ja ajatuksiin meidän tulisi samaistua ja yhtyä.

Kun syömme Jeesuksen ruumiin ja veren ehtoollisessa, siitä seuraa myös halu laulaa Hänen laulujaan, sen toisen kaupungin lauluja.

Tässä vain riipaisemalla muutama ajatus, joka tuli mieleeni.

Saarna herätti synnintuntoni, mutta sen myötä kuulin myös evankeliumin sanat: vaikka olen syntinen, saan uskoa anteeksi syntini. Minulle kuuluu armo.

Kahvin yhteydessä saimme tehdä kysymyksiä Markukselle ja keskustelu olikin aika vilkasta. Pöyry mainitsi saman, minkä itse tiedän todeksi: Luther-säätiön messu on vanha, perinteinen luterilainen jumalanpalvelus. Siihen ei ole lisätty mitään uutta, amerikkalaista tai muun maalaista hapatusta. Se on sitä samaa, mitä maamme luterilaisissa kirkoissa vuosikymmeniä on saarnattu: Jumalan sanan mukaista opetusta.

Luthersäätiöläiset eivät halua luopua luterilaisesta tunnustuksesta, päinvastoin, he haluavat pitää siitä kiinni. Jokainen voi kuunnella saarnoja netistä ja todeta, mitä ne sisältävät. Raamattu varoittaa mukautumasta tämän maailman ajan mukaan, niin pastoreita kuin kuulijoita.

Moni meistä käy myös tavallisissa luterilaisissa jumalanpalveluksissa, niin minäkin.

Jeesus puhui kovia sanoja, jonka johdosta monet lähtivät pois hänen luotaan. Sama tilanne on tänään. Mutta joka on tullut tuntemaan itseään ja tietää olevansa läpeensä syntinen, ei voi lähteä pois Elämän Sanan, Jeesuksen luota. Vain Totuus tekee vapaaksi ja tuo rauhan ja ilon.

Olen lukemassa Pappila-sarjan kahdeksatta osaa, toista kertaa, ellen jo kolmatta. Siinä pastori-Tim siteeraa Francois Mauriacia:
"Jos haluat tutustuttaa minut jonkun ihmisen sisimpään,
älä kerro minulle,
mitä hän lukee,
vaan mitä hän lukee uudelleen."
Minun sisimpääni voi siis tutustua kirjaluettelojeni kautta.

Jostain syystä minulla on paljon kirjoja, joita luen ties kuinka monta kertaa. Sellainen kirja, joka ruokkii sisintäni, tekee sen toistekin. Mikä taas ei anna mitään erityistä, todennäköisesti ei rohkaise minua myöhemminkään.

Mustikkaisin sormin toivotan sinulle siunattua alkanutta viikkoa, arvoisa lukijani!