Kategoriat: Ajankohtaista

Eilen lahden jäätiköllä seisoskeli yksi joutsen

Pakkasyö takana. Päivä aurinkoinen.

Tulin kotiin kahdeksan maissa, suljin kännykän, puin kotivaatteet ylleni ja olen nauttinut illasta suunnattomasti.

Aamulla lähdin uimaan heti herättyäni. Yön pakkanen piti loskan poissa kulkuteiltä, joten oli mukava käppäillä hiljaisessa kaupungissa omassa rauhassani.

Avantopukuhuoneen ovella vaihdoin muutaman sanan tutun rouvan kanssa, joka oli jo käynyt uimassa. Pukuhuoneessa kohtasin toisen, jota en ole pitkään aikaan nähnyt. Hän käy uimassa aina kahdeksan maissa, minä yleensä myöhemmin näin talvisin.

Vielä kolmas tuttu rouva saapui pukuhuoneeseen ja meillä riitti juttua.

Menen veteen uimalakki päässäni ynnä pipo sen päällä. Kun päähän on lämmin, en kärsi kylmästä. Pakkasyön jälkeen vesi tuntui kylmemmältä muidenkin kuin minun mielestäni. Ero ei voi olla kuitenkaan suuri, mutta eroa oli.

Kun tulin kotiin keitin kahvit ja asetuin sohvalle. Olin huonovointinen. En pystynytkään lukemaan Raamattua, silmiin koski, alkoi etoa ja uuvutti. Heitin ibusalia poskeen ja nukuin pari tuntia viltin alla. Herätessäni olo oli aika virkeä.

Onneksi eilistä ruokaa oli jäljellä ja söin hyvällä ruokahalulla: pari annosta salaattia sekä lämmintä riisintapaista kanakastikkeen kera. Pullakahvit päälle!

Kävelin Arin luo. Bongailin pulloja matkalla.

Hoitajat olivat pukemassa Aria ja minä lupasin laittaa hänet yksin tuoliin, kun hoitajilla oli potilaiden syöttämisaika. Pesin Arin hampaat, hieroin jalat. Ari voi hyvin, kiitos Jumalan. Itse olin pahalla mielellä ja purin sen syitä Arille.

Menimme invataksilla Huutoniemen kirkkoon. Hyvä ystäväni tuli samaan aikaan, ja meillä oli mahdollisuus vaihtaa muutama sana ja rukoilla seurojen lopuksi.

Tilaisuudessa oli raitis opetus aikuisesta uskosta; sen piti Suomisen Eija. Välillä veisattiin tai laulettiin yhdessä, Omat pojat -ryhmä lauloi myös ja Heli juonsi tilaisuuden. Lapsiperheitäkin oli paikalla.

Invataksi tuli emmekä ehtineet käydä kahvilla, mutta eipä se haitannut. Vein Arin osastolle ja laitoin vuoteeseen. Oli ruuan aika, joten laitoin sen tippumaan Arille ja Raamatun kuulumaan, kun itse lähdin kotiin. Kysyin tietysti Arilta, haluaako hän kuunnella. Kävin vielä lukemassa viikonlopun lehdet alakerran kirjastossa mennessäni.

Reissu meni hyvin, vaikka epäilin omia voimiani. Minun on vaikea nyt kohdata ihmisiä, kun en vaan jaksa.

Virsi 311 ilta- tai aamurukoukseksi myös sinulle, arvoisa lukijani!

1.
Jo joudu, mun sieluni, heräämähän
ja Jumalan Karitsaa kiittämähän.
Hän avasi tien pyhän Jumalan luo
ja pelastusarmonsa sinulle suo.

2.
Siis vieläkö kärsit sä orjuuttasi
ja aina vain katselet puutteitasi,
kun Jumalan Karitsaa katsella saa,
myös sinua verellään puhdistavaa?

3.
Nyt usko ja luota jo Vapahtajaan
ja heittäydy armoa rukoilemaan
ja köyhänä kaikkine synteinesi
vie Herralle vaivattu sydämesi.

4.
Et itsessäs olekaan mahdollinen,
vaan Jeesus on laupias, voimallinen.
Näin heikkona kiirehdi Jeesuksen luo,
hän haavoistaan lääkettä tunnolle suo.

5.
Vaan miksi nyt pelkäät ja piileskelet
ja Herrasi kasvoja vain pakenet?
Hän saapui myös sinua puhdistamaan
ja Jumalan kaupunkiin johdattamaan.

6.
Oi kuinka se riemuitsee autuudestaan,
ken uskossa yhdistyy Vapahtajaan,
saa Herralta vaatteeksi vanhurskauden
ja ikuisen armon ja ystävyyden.

7.
On täällä nyt taistelu, kilvoitus, työ,
vaan siellä on päiväksi muuttunut yö,
kun nähdä saan kirkkaita kasvojasi
ja veisata iäti kiitostasi.


Matti Paavola 1847. Uud. Wilhelmi Malmivaara 1893. Virsikirjaan 1938.

Tänä aamuna joutsenia oli kaksi! Ne erottuvat hädin tuskin veden ja jäätikön rajasta.