26.11.2011 - Iloitkaa ja riemuitkaa Herrasta, Jumalastanne!

Aurinko pilkahti, kova tuuli.

Meri lainehti kovasti, kun kävin uimassa päivällä.

Nyt leivon sämpylöitä. Keitin ohraryynipuuroa iltapäivällä, jätin sen hautumaan pannumyssyn alle, ja palatessani kierrokseltani tein taikinan, johon lisäsin reippaasti puuroa.

Iltapäivällä olin paitsi Arin luona ja hänen kanssaan parvekkeella reilun tunnin, myös Naisten kesken -iltapäivässä Vanhan Vaasan pappilassa, jossa en ole itse asiassa koskaan aikaisemmin käynyt.

Tuli nostalginen olo ja muisto jostain lapsuudesta, sillä vanha pappila muistuttaa olemukseltaan lapsuuskotiani. Pimeys, valot ja lämpö lisäsivät tunnelmaa.

Seija Leppänen, psykoterapeutti, piti kohti käyvän opetuksen kertoen omasta elämästään ohessa. Hän selitti, että kukin meistä on vastuussa siitä, että tarpeemme tulevat täytetyiksi. Siitä ei ole vastuussa isä, äiti tai puoliso, vaan minä itse.

Myöskään uhrautuja ei saanut päänsilitystä, vaan jokaisen olisi tunnistettava omat rajansa ja asetettava ne. Kaikki kävelevät ylitsemme, jos emme sano, missä minun rajani menee. Kukaan ei voi tietää sitä muutoin, kuin että itse sanon: ei.

Itsellemme voisimme olla armollisempia. Seija sanoi monessa kohden, että tässä ei ole kyse Jumala-suhteesta tai pelastuskysymyksestä, vaan ihmisyydestä. En nyt muista juuri, mitä asia koski, mutta loogista. Ei pidä hengellistää asioita, silloin kun on kyse fyysisistä asioista.

Masennus on pohjimmaltaan kätkettyä, purkamatonta vihaa. Viha on terve reaktio pahaan oloon, ja sitä voisi terveesti purkaa esimerkiksi kirjoittamalla vihkoon joka päivä tunteitaan: miltä nyt tuntuu.

Seija sanoi, että sisällämme on ikään kuin tunneämpäri, jota on täytetty koko ikämme. Mikään tunne tai tapahtuma ei ole kadonnut mihinkään, sinne ämpäriin se on kätkettynä.

Päästäksemme käsiksi pohjimmaisiin tunteisiimme pitäisi keriä tunteita auki tästä hetkestä alaspäin. Varhaisimmat tunteemme tulevat esiin vasta, kun päällimmäiset on käsitelty.

Kirjoittamalla ja puhumalla tunteista voi vapautua. Kun asiat on kohdannut, ne voi antaa anteeksi ja niistä tulee voimavara voimavarkaan sijaan.

Eräs pappa oli käsitellyt vihaa isäänsä kohtaan kirjoittamalla, ja hän oli kertonut, että lopulta hän oli "suorastaan rakastanut sitä äijää". Kun paha olo on purettu, myös myönteiset tunteet nousevat esiin. Onhan joka ihmisessä yleensä jotain hyvääkin.

Paljon muutakin tärkeää Seija opetti ja me naiset imimme joka sanan. Muitakin vastuunkantajia tilaisuudessa oli, mutta Seija oli pääpuhuja.

Saunasin ja nyt paistelen sämpylöitäni ja aion katsoa yhden Herriotin. Täytyneekö siirtyä seuraavaksi taas Pieni talo preerialla -sarjaan, jos en muuta keksi. Mitään jännitysjuttuja en halua katsoa.

Eilisessä lehdessä oli juttu stressistä. 35-45 -vuotiaana liikaa vauhtia ottanut ihminen sairastuu yleensä 60-vuotiaana. Vauhtitautisena ei huomaa väsymystä, kun keho on vielä vahva. Univaikeudet ovat kuulemma ensimmäisiä oireita.

Hmmh. Kuulostaa tutulta, vaikka en kuusikymppinen olekaan.

Huomenna on ensimmäinen adventti. Menen iltapäivällä Metsäkallioon. Viideltä alkaa adventtijuhla, jossa pyhäkoululaisten kanssa esitämme myrskyohjelman. Sen jälkeen poikkean Arin luona.

Herra olkoon sinun kanssasi, hyvä lukijani.