Kategoriat: Ajankohtaista

Sateista, pimeä päivä.

Olen ollut illan hiljakseni, itsekseni. Melkein koko päivän myös. Olen väsynyt, nyt kun olen saanut syksyn ohjelmani loppuun esittelyjen osalta.

Ystäväni Kaarina soitti ja kyseli, mitä teen. Kuuntelin juuri murisevaa mahaani, joten lähdin Kaarinan kanssa syömälään. Sen jälkeen poikkesimme kahvilaan ja sitten junalaan, jolla hän kolkutteli kotiinsa Runottarenpolun tietämille. Ainakin suunnitteli niin, ellei sitten ole kolkutellut pitemmälle, kun täydellä mahalla istahti junan penkille.

Luulin meneväni Arin luo, mutta en jaksanutkaan. Olen ommellut kasseja, tehnyt torttuja ja juustotankoja, joista kuva myöhemmin. Asensin myös kuistille jouluhämyvalot. Silkkipaperin lampunkuupan ympärille. Johan tuli jouluinen tunnelma, vaikka vettä sataakin ja tuuli louskuttaa ikkunoita.

Eilen yksi ikkuna rämähti auki, vai oliko se toissa päivänä. Onneksi olin kotona. Olin sulkenut ikkunan huonosti.

Olen paketoinut lahjoja jouluksi. Odotan adventtia, jolloin jouluradio alkaa taas kuulua. Siitä on tullut parissa vuodessa perinne, vaikka ei sitä koko aikaa jaksa kuunnella.

Aloittelin Katariina Lutherista kertovan kirjan lukemista. Kirja löytyi jostain kirpparilta. Jatkan lukemista, tortun ja maitoteen kera.

Herra siunatkoon sinua, arvoisa lukijani!