09.11.2011 - Sinun muureillesi, Jerusalem, minä asetan vartijat

Aamusumua. +1 astetta yöllä. Aurinkoinen päivä. Otsikko Jesaja 62. luvusta

Aamu-uinti, tyrnipensaasta vitamiineja vielä viimeisiä kertoja. Sumua sankasti. Kun uin meressä, valkoinen harso peitti veden pinnan yläpuolella kaiken. Kaunista, erikoista.

Uikkarit kotiin tullessani pyykkinarulle, jossa ne eivät kuivuneet lainkaan päivän aikana.

Arin luokse mennessäni tapasin tuttavan. Hänen äitinsä oli haudattu äskettäin. Lapset saattoivat varautua äidin kuolemaan, kun tämä oli heille sanonut, että pian pursi irtoaa rannasta. Ei tullut pahaa äkkikuolemaa, tuli odotettu kotiinkutsu uskovalle, elämästä kyllikseen saaneelle vanhukselle.

Daavidista Raamattu kertoo, että hän nosti jalat vuoteeseen ja kuoli. Eli saattoi työnsä päätökseen ja muutti pois.

Ajatukseni ovat kakkoskirjassani, vaikka en ole pariin päivään sitä käsitellyt ja korjaillut. Pohdin, voinko kertoa isäni sairaudesta, ja äidin kanssa puhuimme asiasta.

Tiedossamme on monia ihmisiä, joiden elämä olisi ollut onnellisempi, jos he olisivat tienneet läheisensä sairaudesta enemmän. Ei olisi tullut hylkäämisiä, haukkumisia ja myöhemmin katumista, syyllisyyttä ja häpeää, jos asioista olisi puhuttu niiden oikeilla nimillä.

Sairaudet ovat olleet pitkään tabu, jopa synti ja häpeä. Ikään kuin niitä ei olisi, jos ei niistä puhuta. Tai ne koetaan merkkeinä synnistä ja huonosta elämästä, ja sen takia niitä salataan, jos mahdollista. Kysellään kenties, mitä olen tehnyt väärin, että sairastan tai läheiseni sairastaa.

Kuitenkin tieto sairaudesta itsellä tai läheisellä, sekä sen kertominen niille, joiden kanssa ollaan tekemisissä, auttaisi ja helpottaisi kenties suhtautumaan eri lailla tilanteeseen.

Eräs ystävä kertoi joskus, että hän halusi auttaa serkkuaan avioliitto-ongelmissa. Serkku ei kuitenkaan suostunut kertomaan niistä, joten vaikea oli auttaa. Eikä ystäväni tietenkään kertonut omista ongelmistaan avioliitossaan, koska hän oli kunnon uskovainen, jolla ei ole tietenkään vaikeuksia.

Kerran ystäväni joutui kuitenkin menemään serkkutapaamiseen suoraan kotihelvetistä, eikä voinut olla kertomatta omista pulmistaan. Silloin serkku yllättäen avautui omasta tilanteestaan. Syntyi aito yhteys, vertaistuki.

Voimme auttaa lähinnä niitä, joilla on sama ongelma kuin itsellämme, ja itsekin saamme parhaiten apua vastaavaa kokeneilta läheisiltämme. Mutta jos vaikenemme, kohtaamista ei tapahdu, apua ja vertaistukea ei tipu.

Mitä voi tapahtua, kun kerromme omista asioistamme? Ihmiset voivat levitellä ja suurennella niitä. Meitä voidaan ymmärtää väärin, ja meitä voidaan sääliä tai meille voidaan nauraa.

Niinhän meille voidaan joka tapauksessa tehdä. Miten paljon ihmisten mielipide merkitsee meille? Kyllähän se merkitsee, mutta kukin näkee meistä vain siivun. Niin mekin muista ihmisistä, ja kuitenkin luulemme tietävämme, millaisia he ovat. Nurinkurista.

Jumala tuntee meidät kokonaan. Hänen mielipiteensä meistä on se, että hän on antanut Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi, ja hän rakastaa meitä iankaikkisesti ja lopullisesti. Kuulutko sinä jo hänelle, hyvä lukijani? Jos et, pistä nopeasti asiasi kuntoon hänen kanssaan, sillä aika on lyhyt.

Jumalan mielipiteestä meidän tulee olla kiinnostuneempi kuin ihmisten luuloista. Omat ja muiden arvelut saamme jättää niille kuuluvaan arvoonsa, ja luottaa Jumalaan itsemme sijasta.

Sain Amekin myssyn valmiiksi. En ole varma, onko lippa sellainen kuin ystäväni haluaa, mutta se selviää, kun hän pistää myssyn päähänsä, kun hakee sen. Monenlaista käsineprojektia minulla on myös meneillään, kahvipussikasseista puhumattakaan. Niitä en ole ehtinyt tehdä.

Taidan tarttua hetkeksi kirjateksteihini.
Hyvää yötä, arvon lukijani. Herra olkoon sinun kanssasi!