27.10.2011 - Minun armoni ei sinusta väisty, eikä rauhanliittoni horju, sanoo Herra.

Pilvistä, meri harmaa; ei kauniin sininen kuten eilen.

Nukuin köppäisesti, mutta olenpa ehtinyt syöksyillä aika lailla siitä syystä.

Toissa yönä näin unta. Olin erään ihmisen luona, ja halusin lähteä pois, sillä Ari oli yksin ja minä halusin mennä auttamaan häntä. Tuo ihminen oli kuin ei olisi tajunnut ollenkaan, että haluan lähteä. Viimein aloin itkeä ja lähdin juoksujalkaa Arin luo.

Ymmärsin unen merkityksen valvoessani aamuyöllä. Olen kantanut syksyn mittaan liikaa huolta Arista, ja se alkaa ahdistaa minua. Minun on pakko luottaa enemmän Jumalaan. Hän haluaa pitää Arista huolen. Arilla on ikävä minua, kun en mene sinne, ja on terveellistä, että minullekin ehtii tulla ikävä, joten minun on oltava välillä menemättä sairaalaan.

Kun käyn joka päivä, en ehdi ikävöidä Aria, vaan harmittelen tekemisen paljoutta. Ari on täysin avuton itsestään huolehtimisen suhteen, ja hoitajat tekevät rutiinityöt tietysti. Mutta olen ajanut itseni liiaksi sisään Arin hoitamiseen. Haluan olla vaimo enkä hoitaja.

Olenhan pyrähdellyt pois paikkakunnalta muutenkin, enkä ole silloin tietenkään käynyt Arin luona. Mutta kotonakin on tekemistä. Ei liene tarkoitus, että käyn kotona kääntymässä tai olen koko ajan lähdössä tai tulossa. Väsyn ja uuvun tätä menoa, ja niin on jo käynyt.

Sairaalaelämä ei ole tavallista elämää. Vaikka lepäänkin Arin kanssa ollessani, mutta näen ohessa paljon asioita, jotka murehduttavat minua. Esimerkiksi muita potilaita, jotka ovat surullisia ja kaipaisivat ihmistä.

Ajattelen olevani lentokoneen puikoissa. En voi luottaa siihen, mitä näen, sillä oikeasti en näe paljonkaan. Minun on luotettava siihen, että mittari näyttää totuuden ja toimittava sen mukaan. Mittari on Jumalan sana. Se sanoo:

"Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella Jumalan tietoon ja hän pitää teistä huolen", ja "Minä johdatan niitä, jotka rukoillen kulkevat."

Tein illalla leipätaikinan ja laitoin sen yöksi jääkaappiin. Uunin laitoin yöksi laulamaan eli laitoin hernekeiton valmistumaan aamuksi, sekä uunipuuron.

Herneitä vaan veden kanssa uunivuokaan, sipuli, laakerinlehti, pippureita ja suolaa. Porkkananpaloja yhden porkkanan verran. Rasiallinen karjanlanpaistilihaa. Puuroon laitoin rikottuja ohraryynejä maidon kera. Vähän suolaa ja voinokare. Uuni sataan asteeseen.

Aamulla nostin lämpötilaa puoleksi tunniksi pariin sataan. Puuron olin jo syönyt siinä vaiheessa. Hernekeittoa maistelin pari lautasellista, kun palasin uimasta ja maitokaupasta.

Jolla on lämmitettävä takka tai uuni, niin sinne illalla hernekeitto muhimaan. Sain idean Noukanssilta, ja minusta keitto on maukasta ja helppo valmistaa.

Olen tekemässä sormettomia käsineitä, ohjeen otin seijasiskon blogista. Hänellä on mahtavia käsityöohjeita sivuillaan. Hänen kauttaan bongasin myös virkatun talvisen lippalakin ohjeen, jota aion kokeilla, kun Amekki tahtoisi sellaisen. Laitan kuvia, jahka työt edistyvät.

Pian aion kirmaista Tabita-piiriin ahmimaan lisää ideoita. Minulla on tosin niitä enemmän kuin ehdin toteuttaa, mutta tuotakos nyt kannattaa surra. Teen kun kerkiän, eikä haittaa, vaikka en ehdikään.

Illalla menen esittelemään kirjaani paikallisen MS-yhdistyksen väelle. Toivottavasti sinne tulee muitakin kuin minä. Jännittää, ei niinkään esittely kuin se, tuleeko ketään. Esitysrunko on takaraivossani kyllä, mutta ilmapiiri ratkaisee tietysti, mitä puhun. Vai meneekö sonat salmuun, ei kun sanat solmuun.

Jotkut lamaantuvat, kun jännittävät. Minä lisään vauhtia, niin että melkein ohitan itseni. Minun käy pian kuin koiran, jonka näin uimareissullani kerran. Se oli peräpäästä kuin possu, etupäästä näytti epäilyttävästi kanilta. Lyhyistä jaloista ja paksusta keskiosasta kai johtui, että se teki kuperkeikan vähän väliä, kun se kipitti eteenpäin emäntänsä talutusnuorassa.

Sinua tervehtii, arvoisa lukijani, Paula Possunen :D