16.10.2011 - Minun sieluni janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa

Pyöräilin pitkästä aikaa syksyn säässä. Meri lähes tyyni.

Jonain aamuna varhain kuuntelin radiosta hengellistä musiikkia. "Savesta linnun tein" on hyvin herkkä laulu. Siinä oli eräs kohta, joka osui minussa syvälle sisimpääni.

Laulussa puhuttiin kaipauksesta. Viimeisessä säkeessä toivottiin, ettei maailman rakkaus valtaisi sydäntä. En edes muista olivatko sanat noin, mutta tunnistin oman sydämeni kaipauksen.

Itse omassa lihassani en osaa edes kaivata Jumalaa. Mutta Pyhä Henki minussa, uusi luomus, Jumalan asumus minussa, kaipaa syvästi yhteyttä Isään. Samalla on toive, ettei tämä maailma saisi riistettyä minulta mitään oleellista.

Nettisaarna joltain pyhältä puhui sydämen uskosta ja suun tunnustuksesta. Saarnaaja kertoi, että juutalainen kyselee heti, miksi lause ei mainitse mitään kätten teoista. Mutta niistä ei tarvitse mainita. Jeesuksen veriset kädet ovat tehneet kaiken, meidän tekoja ei tarvita lisäämään mitään siihen, minkä Jumala on jo tehnyt valmiiksi.

Suun tunnustuksen moni seurakunta käsittää sellaiseksi, että uskovan pitää kertoa uskosta osattomille omasta uskostaan. Sitä ei alkuperäinen teksti kuitenkaan tarkoita. Sen sijaan alunperin sana tarkoittaa yhtä mieltä olemista. Eli uskovan on oltava yhtä mieltä seurakunnan kanssa. Hänen tulee uskoa, kuten uskontunnustus seurakunnassa kuuluu ja yhtyä sydämessään siihen ja tietysti myös lukea se ääneen, jos voi.

Kaikki sellainen, missä uskovalta, seurakuntalaiselta vaaditaan tekoja. on enemmän ja vähemmän ihmisten keksintöä. Sellainen ahdistaa. Jumala on tehnyt Jeesuksessa kaiken valmiiksi. Koska alkukieli todistaa Norvannon mukaan, että ihminen rakastaa pimeyttä yhtä paljon, samassa määrin, kuin Jumala rakastaa syntistä ihmistä, ei Jumala totisesti voi jättää mitään ihmisen varaan. Kaikki on täysin Jumalan varassa, mitä ihmisen pelastumiseen tulee.

Nettisaarnassa Pöyry opetti, että sydämen uskoa voisi verrata siemeneen, joka on kylvetty peltoon. Siellä se on, mutta se ei kasva, jos se ei saa vettä. Sen pitää saada voimaa itsensä ulkopuolelta. Jumalan sanassa on se voima, joka saa jyvän itämään ja kasvamaan.

Sen takia me tarvitsemme Jumalan sanan kuulemista. Meissä oleva sydämen usko tarvitsee voimaa kasvaakseen. Kun juttelen jonkun uskovan kanssa, tai käyn vaikka tapaamassa jotakuta, sen jälkeen sydämeni laulaa riemusta. Se johtuu siitä, että sisimpäni on saanut virvoitusta, usko on saanut kasvuvoimaa.

Tämä teksti on tällaista tajunnanvirtaa ja juoksutusta. Toivon, että lukijani saa siitä jotain tolkkua.

Eilinen "omapäivä" teki hyvää. Tänään kävelin uimaan, tällä kertaa oma uimapuku oli mukana. Iltapäivällä menin pyörällä Arin luo, ja sieltä menimme invataksilla Huutoniemen kirkkoon viideksi. Ari voi oikein hyvin kirkossa, ei yskinyt oikeastaan ollenkaan. Kävimme kahvillakin lähtiessämme.

Siunausta viikkoosi, arvoisa lukijani!