30.08.2011 - Reippaasti ylös vaan!

Kaunis päivä jälleen. Ilmassa vähän viileyttä, mutta aurinko paistaa

Näin unta, kun herätyskello pirisi. Pomppasin vieterinä pystyyn, sillä nyt loppui aamulojuminen. Illalla venyin jälleen kahteen hereillä, ja moinen meno ei vetele enää. En halua menettää aamuhetkeä!

Kirjoitin aamusella jutun, jonka lähetin Nivala-lehteen sekä Pohjalaiseen. Se liittyi eiliseen aiheeseen, eli siihen, mikä on elämässä tärkeää. Jää nähtäväksi, tuleeko juttu lehteen. Lisäsin omia huomioitani B.Waren kertoman lisäksi.

Vaihdan eiliselle päivälle kuvan ystävävierailusta. En saa laitettua kuvia suoraan läppärille, vaan laitan ne kotikoneelle ja sieltä dropboxin kautta siirrän tämän koneen ulottuville.

Kuulostaa siltä, kuin olisin parempikin tietokonenörtti, mutta en ole. Nuoriso on, ja heidän avustamanaan seikkailen nettiviidakon ihmeissä. Vieläkään en tajua dropboxin hienouksia, vaan talletan kuvat moneen paikkaan useaan kertaan tai sitten en ollenkaan. Kyse ei ole siitä, etteikö asiaa olisi minulle opetettu monta kertaa, mutta ei vaan mene myssyn sisään.

En jaksanut kävellä uimaan, vaan kaahasin pyörällä. Löysin muutaman sienen ja muutaman pullon reissullani. Popsin päivän c-vitamiinit tyrnipensaista. Pyörä kaatui siinä puuhassa.

Minusta on tullut kelluntailainen. Vartin makailin meressä. Siinä asennossa olen tarpeeksi rento rukoilemaan. Miksi rukoileminen on niin vaikeaa minulle? Hosun niin, etten ehdi rauhoittua. Kelluessa ei voi oikein muuta tehdä, kun tietysti aina on tehtävä jotain. Niin varmaan. Hmmh.

Ostin kemikaalioliikkeestä uimalakin. Sellaisen, jota oli pakko pitää koulussa 1970-luvulla uimahallissa, mutta jota kukaan ei halunnut pitää. Nyt minulla on sellainen. Huomenna toivottavasti pääsen testaamaan lakkia.

Ari ilmaisi, että hänkin joutui pitämään uimalakkia koulun uintikeikoilla, koska hänellä oli silloin pitkä tukka. Muuten ei päässyt uimaan, joten pakko mikä pakko.

Tein toisen kutomapussukan itselleni ennen kuin tulin Arin luo. Vasta lähtiessäni huomasin, että minulla olisi ollut tänään taloyhtiön kokous puoli viideltä. Mutta koska päivä on ihana, en voinut ajatella lähteväni Arin luota niin varhain.

Olimme reilut kaksi tuntia ulkona lammen rannalla. Ari niin lähellä lammen jyrkkää reunaa, että toivoin totisesti pyörätuolin jarrujen pitävän. Arin ruoka roikkui puusta. Banaani se ei ollut kuitenkaan.

Raahasin itselleni penkin, jotta saatoin röhöttää ja tehdä kryptoa, joka tuli suunnilleen valmiiksi. Jotkut sanat olivat tosin pariin kertaan käytössä, eivätkä jotkut ollenkaan, mutta joka ruudussa oli kylläkin kirjain.

Eräs pariskunta alkoi hoilotella kahvia ryystäessäni, että pitäisi ottaa kuva meistä, kun on niin rento meininki. Laitoin heidät siis ottamaan kuvan kamerallani. Jos joku niistä onnistuu, näette sellaisen huomenissa sivullani.

Tulimme sisälle. Hoitelin Arin vuoteeseensa, ja jälleen kuuntelemme Raamattua. Arilla on vaativa maku. Mitään muuta hän ei välitä kuunnella nykyisin.

Aurinko paistaa edelleen. On aika lähteä pian kotiin, mutta sitä ennen luen tekstini Arille.

Siunausta ja iloa päivääsi, arvoisa lukijani!