Kategoriat: Muu kirjoitus

Pohjalaisessa tänään

Saattohoitaja Bronnie Ware hoiti vuosia kuolevia potilaita. Kaikki hänen potilaansa katuivat samansuuntaisia asioita. Se, mikä nyt tuntuu tärkeältä, voikin olla merkityksetöntä siinä vaiheessa, kun elämä on takana, kuolema edessä.

Elämättä jäänyt elämä kadutti eniten. Moni oli toiminut muiden ihmisten odotusten mukaan sen sijaan, että olisi ottanut huomioon oman tahtonsa. Unelmat olivat jääneet toteutumatta, enää ei ollut aikaa niille.

Miespotilaista suurin osa tajusi tehneensä liikaa töitä perheen ja puolison kustannuksella. Työelämän oravanpyörä oli korvannut lukuisia tärkeitä hetkiä perheen parissa.

Ihminen pärjää vähemmällä rahalla kuin kuvittelee, toteaa Ware. Itse on luotava tilaa uusille mahdollisuuksille, ja tällä tavalla onni hiipii elämään.

Moni koki katkeruutta ja katumusta, kun ei ole uskaltanut ilmaista omia tunteitaan, vaan on rauhan säilyttääkseen painanut ne sisälleen. Rehellisyys omien tunteiden esille tuomisessa on terveempi vaihtoehto kuin katkeruus, joka seuraa niiden tukahduttamisesta.

Rakkaiden ystävyyssuhteiden katoaminen oli monen kuolevan katumuksen aihe. Oma elämä vei ajan, moni tajusi liian myöhään ystävyyden todellisen merkityksen. Kaikkein eniten kuoleva ihminen halusi saada uuden mahdollisuuden rakkaimpiensa kanssa, joita oli laiminlyönyt, vaikka raha-asiatkin kukin halusi hoitaa kuntoon.

Onnellisuus on valinta, jota kaikki ihmiset eivät tajua koskaan, tai ainakin liian myöhään, jatkaa Ware. Jokainen voi muokata elämäänsä, niin että voi olla onnellinen. Muutoksen pelko on yksi syy jumiutuneisiin tapoihin, vaikka jokainen kaipaa iloa, naurua ja hassuttelua. Ihmispelko estää toimimasta omien toiveiden mukaan. Kun elämä on takana, muiden ihmisten mielipiteet käyvät yhdentekeviksi.

"Ihmiset kasvavat paljon, kun he joutuvat kohtaamaan oman kuolemansa", Bronnie Ware toteaa. Sain jutun facebookin sivuilta, artikkelin mukaan se on mtv3:n tuotantoa.

Mielestäni Waren esiin tuomat asiat olisi mahtavaa tiedostaa jo varhain. "Ihmispelko panee paulan", sanotaan Raamatussa. Toisten odotukset ja luulomme niistä rajoittavat elämäämme niin, että moni elää kuin nurkassa läpi elämänsä.

Ware ei tuo artikkelissaan esiin ihmisen hengellisyyttä, mutta kaikki hänen kertomansa on Raamatun mukaista. Elämän onni löytyy syvimmältään rauhasta Jumalan kanssa, ja Raamatun kautta myös Waren mainitsemat asiat kirkastuvat. Anteeksi saaminen ja anteeksi antaminen tuovat huikeasti voimia elää vapaana ja kiitollisena.

Vapaudumme elämään tyytyväisenä jokaisesta päivästä, jonka saamme elää. Kiitollinen mieli on kuin alituiset pidot, sanotaan Sananlaskuissa. Elän tuota todeksi. Kiitollisuus seuraa vapauden kokemuksesta, sillä Jumala on antanut ja antaa minulle anteeksi Jeesuksen tähden.

Onnellisuutta ei tuo terveys eikä rikkaus. Sitä tuo vapaus ja rauha, jota ei voi itse saada aikaan, mutta valinta on meidän.