09.08.2011 - Lisää duunausta ja kohtaamisia!

Onnea kummityttö Anna, 20-vuotias! Sää näytti tänään sateiselta, mutta ei satanut. 16 - 20 astetta lämmintä.

Hyvä mieli, vauhti ei ole vieläkään oikein pysähtynyt. Tekisi mieleni saada vielä sohvanpäälliset pestyksi, mutta aamuksi se jää. Ei ehdi yhtenä päivänä koko Roomaa rakentaa.

Aamulla olin tuskin herännyt, kun Inkeri viestitteli torilta. Olin aikonut mennä vasta myöhemmin, mutta minulle tuli kova hinku painella sinne heti. En herättänyt Teroa, vaan lastasin pari tuolia ja neljä kassia pyörääni. Talutin pyörää, ettei se leviä tavaroineen.

Herra yllätti minut iloisesti. Löysin vitosen matkan varrelta kadulta! Kiitos vaan, Jumala, sinä olet hyvä ja rikas antaja! Jos olisin ajanut, en olisi huomannut rahaa.

Päivän aikana kohtasin Saksassa asuvan tuttavani. Viime kesänä kaipasin häntä, kun emme nähneet ollenkaan. Yllättäen hän seisoi toripaikkamme luona. En edes tuntenut häntä aluksi, mutta pianhan asia selvisi. Juttelimme pitkän aikaa ja hän osti kirjani.

Muitakin tuttuja tapasin. Tori on oivallinen paikka jutella, sellainen se on ollut alusta asti. Torilla Jeesus tapasi Sykarin kaivon naisen. Kaivo sijaitsi aina keskeisellä paikalla, kuten tori nyt. Sinne ihmiset kokoontuvat, kun haluavat olla ajan hermolla.

Vettä saa Vaasankin torilta. Tosin nihkeästi. Pumppua on veivattava niin, että melkein olkapää menee sijoiltaan, ennen kuin vesi alkaa liristä. Kun jaksaa sitkeästi veivata, niin onnistuu kyllä kastelemaan myös kenkänsä ja housunsa, mutta se vaatii rivakkuutta.

Elävääkin vettä on saatavilla, myös Vaasan torilla. Siellä on uskovia torimyyjiä, joiden luona on keidashetkiä monella ihmisellä. Meilläkin oli sellainen omallamme Inkerin kanssa.

Välillä kävin kotona. Piti hakea varaamani sohva Pelastuskaupasta. Eräs toinenkin asia oli hoidettava, ja se olikin aika nolo juttu minulle.

Eilen näin Pelastuskaupan orrella oman punaisen, leveän kaulahuivini. Kerroin, että sen täytyy olla minun, sillä en ole löytänyt omaani kotoa, ja tämä on ihan samanlainen. Kahden työntekijän voimin se minulle annettiin, mutta itselleni tuli kuitenkin ryöstäjä-olo.

Lupasin pyhästi, että tuon varmasti sen takaisin, jos sittenkin löydän sen omani, eli kyseinen huivi ei olisikaan minun. Jo Arin luo kävellessäni ajattelin, että tämä mokoma taitaa olla punaisempi kuin se minun. Ettei vain olisi sittenkin jonkun muun!

Olin tarkistanut naulakkoni, eikä huivini totisesti ollut siellä. Tänä aamuna tyrmistyin, sillä näin punaisen huivin hapsuja naulakon reunan alta. Olin siis kaapannut sittenkin Pelastuskaupasta jonkun toisen huivin!

Mahdanko saada porttikiellon koko putiikkiin, ajattelin, kun jatkuvasti ryöstelen sieltä jotain! Mutta onneksi en. Myyjä totesi vain iloisesti, että ai, sinä löysit sittenkin oman liinasi ja tarjosi minulle liikkeen jäsenyttä. Se oli kannattava homma, sillä sain alennusta sohvastani, joka muutenkin maksoi vain parikymppiä.

Teron kanssa raahasimme sohvan kotiin. Alamme olla tuttu näky kadullamme, milloin minkäkin värinen sohva välissämme. Kolme paussia oli pakko pitää, sohva oli niin raskas. Tosin ensimmäinen paussi johtui siitä, että näin tyhjän pullon seinustalla, ja minun piti ottaa se ja tunkea hihaani. Viimeisin paussi oli tahaton. Pudotin sohvan, kun sormeni oikenivat, ja Teron jalka jäi sohvan alle.

Yli neljään hilluimme torilla Inkerin kanssa, jahka oli uudelleen palannut sinne takaisin. Täytin termospullon kotona ja otin lisää eväitä. Sormet täristen ajelin takaisin, ja tunsin, että olematonta emme olleet raahanneet Teron kanssa.

Söimme Inkerin luona yhdessä hänen tekemäänsä jauhelihakeittoa, ja se vasta maistui herkulliselta, kun olimme rahdanneet tavarat kotiin. Kiitimme Jumalaa päivästä, ja ajelin Inkerin autolla kukkaputiikkiin, Inkeri pelkääjän paikalla.

Änkesimme putiikkiin, vaikka se oli jo suljettu. Emme tienneet sitä, vaan ihmettelimme, miksi ukset eivät aukene meille. Mutta mehän emme ole niitä tyttöjä, jotka jäävät oven taakse itkemään, vaan avasimme ne itse kummastellen heikkoa ovien toimivuutta. Pian kuulutettiin, että liike on suljettu ja asiakkaiden toivotaan liukenevan sassiin tiehensä. Tai jotain siihen tapaan.

Saimme Amekille uskomattoman hienon orkidean ja veimme sen perille saman tien. Hän täyttää pyöreitä vuosia piakkoin, joten päivä on orkidean arvoinen. Rukoilimme ja kiitimme taas yhdessä. Tuskin voimme kyllin kiittää Jumalaa hänen hyvistä lahjoistaan.

Orkidea sopi juuri Amekin ruukkuun, jonka takia hän meinasi raastaa kauniit hiuksensa, sillä hän ei tiennyt, mitä ruukkuun voisi laittaa. Nyt siitä tuli täydellisen upea! Väri oli Inkerin valitsema kaikessa kiireessä, mutta Inkeri on varsinainen sisustuskyky.

Minulla oli jo olevinaan hiukan kiire, sillä en halunnut, että keittiön ikkuna jää tänäänkin pesemättä. Ei jäänyt. Imuroin ja pyyhin myös sohva n:o 3:sen, joka on siis sininen, valmistajana Asko. Siinä oli jokin kamala pläntti pohjakankaassa, mutta kahvia se vain oli. Päälliset kun vielä pesen, niin olen hyvin tyytyväinen kolmen sohvan omistaja.

Tero saa nukkua sinisiä unia, sillä viimeisin sohva on avattava, ja kaksikin siinä mahtuu nukkumaan, kuten toivoin. Nyt on kamarin perusväri sininen verhoineen, mattoineen, sohvineen sekä nalletauluineen.

Arin luo en tänään ehtinyt. Olin sanonutkin sen hänelle eilen, joten hän osasi ennakoida tilanteen. Soitin osastolle ja Ari oli muuten hyvinvoiva, mutta limainen edelleen. Minä taidan tarvita näitä välipäiviä, että jaksan mennä taas Arin luo. Niin ihanaa kuin minusta onkin olla hänen kanssaan, jahka ensin pääsen sinne ja näen, mikä hänen kuntonsa on, niin se on samalla kuluttavaa, sillä oikeasti hän ei ole mikään tavallinen jalka-poikki -potilas.

Pian pääsen nukkumaan, ja on siunattu asia, että on koti ja peti, johon voi päänsä kallistaa. Jeesuksella ei ollut. Mutta nyt hän on Isän luona ja rukoilee omiensa puolesta, myös minun, eiköhän sinunkin!

Voi hyvin, arvoisa lukijani!