10.08.2011 - Ylpeys käy lankeemuksen edellä

Aamulla vähän satoi, mutta iltapäivällä oli jopa aurinkoista

Juttu hävisi tuosta vaan. Kun näin käy, tympii aika lailla. On aloitettava alusta, jos aikoo saada tekstin ylös. Leuhkin jutussani, miten makailen vain sohvalla läppäri mahan päällä, jalat tyynyllä, ja on niin helppo kirjoitella, että ihan naurattaa.

Ja sitten painan, varmaan juuri mahallani, jotain näpykkää, niin että teksti tuhoutuu. Katoavaista on kaikki, mitä maa päällään kantaa. Talletin nyt alustavasti juttuni, ettei kaikki häviä.

Ajatukseni ovat 30 vuoden takaisissa kurssikavereissani tänä iltana. Syksyllä on kollegoiden tapaaminen Jyväskylässä, mutta itse en ole menossa sinne. Samaan aikaan on ruskamatka, joka on viikon mittainen, ja koen sen itselleni tarpeelliseksi.

Harmittaa kuitenkin, sillä lähes kaikki muut ovat pääsemässä mukaan. Yllättäen kuulin, että kaksi opiskelukavereistani on jo kuollut. Toisen tiesin, sillä hän menehtyi sairauteen pian opiskelujemme jälkeen. Toinen oli kuollut 10 vuotta sitten.

Tämä jälkimmäinen, Eini, on jäänyt hyvin mieleeni. Hän oli uskossa, valoisa ja iloinen nuori nainen. Ilmoitustaululla oli usein pieni ilmoitus, että raamattupiiri Einin luona, nyyttärit. Katsoin ilmoitusta, sillä raamis kiinnosti minua. En tiennyt, mikä tuollainen raamis on, mutta Jumala kutsui minua silloin. Koskaan en mennyt kuitenkaan Einin luo.

Nyt Eini on taivaassa, niin uskon. Hänen elämällään oli merkitys ja tarkoitus myös minulle.

Tänään selvisi, että voin osallistua kokemuskoulutukseen tulevana syksynä. MS-liitto on mukana yhtenä järjestönä, joka kouluttaa sairastavia sekä omaisia kertomaan oppilaitoksissa omista kokemuksistaan. Vaasassa koulutuksen on käynyt eräs MS-tautia sairastava, mutta valtakunnallisestikaan omaisia ei monta ole mukana, tai oliko niin, ettei yhtään, en ole varma.

En oikeastaan ihmettele, ettei MS-omaisia ei tule koulutukseen. He eivät joko jaksa, ovat eronneet sairastavasta puolisostaan, sairastava potilas ei hyväksy, että omainen menee mukaan, tai mikä muu voisi olla syynä, en osaa sanoa. Varmaa on, että väsymys on yksi suuri syy. Tietysti, jos ei ole sinut sairauden kanssa, ei siitä voi mennä toisille puhumaan.

Työ on vapaaehtoista, koulutus maksaa jotain. Menen sinne joka tapauksessa, jos Jumala suo. Uskon, että koulutus on juuri minua varten. Ehkä Jumala suorastaan avaa tämän kautta minulle tehtävän.

Luimme Teron kanssa Raamattua aamulla ja leikkasin Teron tukan. Ihme kyllä, homma hoitui nopeasti. Yleensä pitää nyppiä karva sieltä, toinen täältä. Tero ei ole vaatelias asiakas, mutta kyllähän jokainen haluaa, että tukka näyttää inhimilliseltä.

Veljeni moitti aikoinaan tukanleikkuutani, tai olen varma, että hän valehteli minulle päin naamaa. Hän kertoi menneensä parturiin ja tämä kampasi veljeni tukan, jolloin etuhiukset olivat aivan vinoon leikatut. Parturi oli kysynyt, kuka tämän on leikannut, ja veljeäni oli hävettänyt kamalasti. Hän oli kai joutunut tunnustamaan, että hänen ainokainen siskonsa sen on tehnyt. Mutta olen aika varma, että hän keksi koko jutun. En usko, että olisin niin törkeästi leikannut edes veljeni tukkaa. Kostoksi tietysti jostain konnuudesta olisin voinut niin tehdä, mutta en muista tehneeni moista.

Putkahti kyllä mieleeni nyt, kun leikkasin muinoin erään lapsemme tukan. Hänellä oli konfirmaatio seuraavana päivänä. Kynin tukan niin lyhyeksi, että poika itki aivan epätoivoisena. Leikkasin vain toiselta puolelta liikaa tosin, jos sallitte huomauttaa, mutta sen jälkeen oli pakko leikata toinen puoli yhtä lyhyeksi. Minäkin taisin itkeä silloin.

Kun tarkemmin ajattelen, niin voi olla, ettei veljeni kovin paljon valehdellut sittenkään.

Kävelin Arin luo iltapäivällä. Arin veli oli siellä myös, menimme porukalla ulos. Ari ei ollut enää niin limainen kuin on ollut pitkän aikaa, ja se tuntui tietysti hyvältä. Itse vaan olin aika poikki, tai ehkä sen takia uskalsin olla väsynyt, kun Ari voi paremmin.

Olimme pari tuntia ulkona, Arin veli lähti jo aiemmin. Pyysin hoitajaa avukseni, kun palasimme sisälle, ja laitoimme Arin vuoteeseen. Ari halusi, että jätän hänelle seiskakanavan päälle, ja niin tein. Hän sai opiskella englantia ensin tunnin Joyce Meyerin, sitten jonkun muun seurassa, kunnes alkoi Polvijärven pastori.

Näköjään läppäri yrittää venkoilla minulle, sillä jo monta kertaa teksti on hävinnyt mahani tai käteni painalluksesta, mutta olen ollut aika ovela ja tallentanut tekstin monesti, joten täydelliseltä tuholta olen välttynyt.

Arin luota tullessani poimin vattuja perinteisestä puskastani erään firman takapihalla. Irvistelevää susikoiraa ei näkynyt, mutta pomo näkyi. Tämä ei onneksi irvistellyt, vaikka sanoikin, että jaa, oot tullut mun pihalle poimimaan. Hän naureskeli sen sanoessaan, joten oli vain tyytyväinen, kun poimin marjat pois nokkosten keskeltä.

Noudin mukaani osmankäämejä ja hädin tuskin vältyin molahtamasta lilluvaan veteen. Jos olisin ollut kömpelömpi, niin olisi käynyt. Hyvä, että olen sirkeä muori. Toin myös lanttulaatikkokukkia maljakkoon. Osmankäämit laitoin kuivumaan, ja pudotin samalla taotun kynttelikön lattialle. Kauhea räminä, mutta mitään ei hajonnut.

Keittiöstä kuuluu kotoiset äänet, kun Tero tiskaa tultuaan ultimate-harkoista. Olen itsekin tyytyväinen, että olen kävellyt monta kilometriä tänään. Vielä nousee jalka vanhalla, ja toivon mukaan makkarat kutistuvat vyötäröllä.

Tänään tuumiskelin puhetta lauantaiksi. Serkkuni kutsui minut puhumaan hääjuhlaansa, vaikka on lukenut kirjani. Hän on tosi rohkea. Olen hyvin iloinen, että sain kutsun, ja menen mielelläni, totta kai.

Kauniita unia, arvoisa lukijani!