06.08.2011 - Läppäri

Sadepäivä. Hämärää, mutta ei sada koko aikaa.

Makaan sohvalla, sillä uudella punaisella, joka on viikon ikäinen ja näpyttelen läppäriä, joka on minulle vasta muutaman tunnin ikäinen. Uusia kuvia en ole vielä koettanutkaan liittää, mutta vähitellen opettelen kaikenlaista.

Eilisilta meni riehumiseksi, ja tänään päivänä on jatkunut samaa rataa. Kahdeksalta ylös, tai vähän ennen. Rukoilimme Teron kanssa, ennen kuin hän lähti Viljamin ja Liinukan kanssa Petri kintereillään kaasuttamaan kohti Nääsvilleä, sitä Tamperetta.

Pesin olohuoneen ikkunat ja vaihdoin verhot. Tein karheahkon virhearvion, kun leikkasin pitkästä verhosta ylimääräisen pois. Verhoista tuli tulvaa odottavat verhot: 20 senttiä liian lyhyet. En meinannut uskoa silmiäni, mutta totuus ei muuksi muuttunut.

Mieleeni juolahti tutkia ompelulaatikkoni. Sieltä löytyi varhaisnuoruudessa virkkaamani oranssin värinen lakanan pitsi. Jostain syystä olin senkin katkaissut keskeltä poikki. Näköjään minulla on pätkimistaipumusta.

Ihmeen kärsivällisesti sain ommelluksi pitsin verhon jatkoskohtaan. Luonnollisesti jouduin kerran purkamaan, koska verhon reunat tulivat eri aikaan vastaan. Pitsi oikkuili.

Raahasin huonekaluja perinteiseen tapaani eri paikkoihin, mutta nyt olen huomattavan tyytyväinen lopputulokseen. Ja vastaavasti väsynyt, täysin naatti.

Kävin kävellen kaupassa. Se oli virhetikki. Maidot ja muut painoivat kuin synti ikään. Puuskuttaen raahauduin kotiveräjälle ja rappusia sisään. Maidot laitoin kellariin, kun kerran veräjäkin tuli jo sävelletyksi.

Eräs mukava nuoripari kyseli, onko totta, että sämpylätaikina kohoaa jääkaapissa. On se totta. Hiivan tehtävä on nostattaa taikina, ja kylmässä se käy hitaasti, mutta käy kuitenkin.

Synti, joka meissä jokaisessa piilee, on hiivan kaltainen. Hyvissä, siivosyntisissä ihmisissä, emme helposti näe synnin vaikutusta. Mutta kriisitilanteessa tai valintojen suhteen emme voi estää syntiä vaikuttamasta siihen, miten toimimme ja mitä valitsemme.

Kun ihminen tulee uskoon, tai usko tulee ihmiseen, armo avautuu, Kristus tulee eläväksi, joudumme jatkuvasti valinnan paikalle. Jumalan armo kasvattaa meitä, ja saamme kulkea johdatuksessa.

Se, että otan Raamatun käteeni ja luen sitä, on oma valintani, mutta se on myös Pyhän Hengen työ minussa. Koen iloa, kun tunnetasollakin välillä kaipaan lukea Raamattua. Silloin tiedän, että Hän sen vaikuttaa, koska oma liha ei koskaan mielly Jumalaan ja hänen Sanaansa. Pyhä Henki uskovassa, minussakin, tekee sen ja synnyttää halun lukea, uskoa ja kuulla sanaa.

Sen takia ruumiimme täytyy kuolla, eikä se voi päästä koskaan taivaaseen, koska se on syntinen. Henki tekee eläväksi, henkemme elää ikuisesti. Kuoleman jälkeen saamme kirkastetun ruumiin.

Illalla pikku-Sara perheineen tulee luokseni yöksi. Mukavaa. Mopoauto jo odottaa pikkuista ajelemaan. Taikina odottaa minua leipomaan ja jalat kutsuvat vielä lepäämään.

Siunausta iltaasi, arvoisa lukijani. Laitan tälle päivälle vielä uudet kuvat, kun ennätän.