Kategoriat: Ajankohtaista
On kesä ja on kesäsää!
Kätevä tapa saada nopeasti uunituoreita sämpylöitä aamulla, on tehdä taikina valmiiksi jääkaappiin illalla. Kylmään veteen hiiva ja muut aineet, liina päälle ristinteon jälkeen ja kulho jääkaappiin.
Aamulla uuni päälle, taikinasta vaikkapa salaattiottimilla sopivia palleroita pellille, pelti suoraan uuniin ja 20 minuutin päästä sämpylät pöytään. Ja hyvältä maistuvat. Rapea kuori ja pehmeä sisus.
On ollut hauskaa viettää kesää nuortemme seurassa. Iltapäivällä menimme sairaalan pihalle jälleen grillaamaan. Viime viikolla Jyrkin perhe oli kanssamme, nyt olimme me muut.
Menin kahden jälkeen Arin luo ja siellä hoitajilta kyselemään Arin verikokeen tuloksia. Kahdessa päivässä crp oli laskenut 70:stä 20:een. Kiitos Jumalalle! Antibiootti on tehonnut, lima on noussut ja Ari on yskinyt. Istuma-asento auttaa asiaa.
Tänään olimme kolmisen tuntia ulkona. Paistoimme lihaa, kalaa, makkaraa ja sieniä. Litran lättytaikina paistettiin lätyiksi ja syötiin pois. Kahvia kului, mehua joimme. Lopuksi luimme yhdessä nuorten kanssa Isä meidän -rukouksen, Terhi ja Tero lähtivät liitokiekkoharkkoihin illemmalla ja minä ja Ari sisälle Arin huoneeseen. Ari lepäämään ja minä lukemaan.
Kotimatkalla poimin ja söin vadelmia. Kesä on mitä ihanin, kuumuudesta ja ikävistä puolista huolimatta me suomalaiset olemme rikkaita, kun meillä on niin vaihtelevia säitä ja monta vuodenaikaa.
Etsin jälleen jotain kadottamiani lappuja, mutta en löytänyt. Tänä iltana laitan kirpparitavarat valmiiksi, kirjat kassiin ja huomenna torille parin ystävän kanssa. Jos Jumala suo, näin teen.
Siunausta kesäiseen iltaasi ja uuteen aamuun, arvoisa lukijani!