Kategoriat: Ajankohtaista
Painostava helle. Klo 23 on vielä +28 astetta ulkona.
Tänään en ennättänyt Arin luo ollenkaan. Toivon huomenna pääseväni, vaikka onpa tuo sää niin tappava, etten ole varma, pystyykö ulkona olemaan Arin kanssa. Kunpa sataisi! Tummat pilvet kiersivät taivaan rantaa, mutta eivät tulleet päälle.
Heräsin kohtalaisen myöhään, mutta olin jo varhain hereillä. Kummallinen yhtälö, mutta totta joka sana. Luin puolilta öin kirjaa, join puoli kupillista kahvia aikeenani ruveta nukkumaan, ennen kuin kahvi ehtii virkistää minut, mutta myöhästyin. Valvoin neljään.
En suinkaan ollut toimeton yön tunteina valvoessani. Kolmelta tekaisin sämpylätaikinan. Lehdessä kerrottiin kuivahedelmäleivästä, sitä en ollut ennen tehnytkään. Pilkoin kuivattuja omenarenkaita muutaman desin ja tein kylmään veteen taikinan. Pistin kulhon liinan ja kannen alle jääkaappiin.
Kun sitten heräsin myöhään, pyöräytin sämpylät uuniin. Makoisia niistä tuli. Omenia on vielä, mutta ensi yönä en aio leipoa.
Me raamiksemme viisi naista istuimme siunauskappelin takapenkillä, kun kuudes meistä istui edessä perheensä kanssa puolison arkku edessään. Erik Silvola puhui koskettavasti sekä vainajasta, että Jeesuksesta. Uskovan ihmisen hautajaiset ovat lohdulliset. On jälleennäkemisen toivo, johon leskikin viittasi.
Katariina Järvinen, kanttorimme, lauloi kauniisti muutaman laulun yhteisten virsien lisäksi. Mekin laskimme kukkalaitteen raamiksen naisten kanssa.
Muistotilaisuus oli lämminhenkinen. Onneksi ei ulkoisesti kovin lämmin, sillä tilaisuus oli kivikirkon alasalissa. Koimme sydämellistä yhteenkuuluvuutta raamiksemme naisten kesken. Tästä on hyvä jatkaa toisiamme auttaen, kuten tähänkin asti.
Kello oli jo seitsemän, kun pääsin kotiin. Minun oli lähdettävä pyöräilemään, että sain ilmaa, tilaa ja ajatusten lepuutusta. Istuin tunteroisen meren rantamilla, kun tapasin tuttuja. Keräilin pulloja, tulin kotiin ja menin suihkuun, sillä keli on totisesti helteinen. Suihkun jälkeen on yhtä hiki kuin ennen suihkua.
Rukoillaan armeijasta tänään kotiutettujen puolesta, sekä sinne menevien puolesta. Juhlinta voi olla rankkaa! Herra Jeesus, armahda meidän maatamme, kansaamme ja erityisesti nuoriamme!
Herra olkoon sinun kanssasi, arvoisa lukijani, tulevanakin yönä ja päivänä.