29.06.2011 - Länsirintamalta ei uutta!

Raikas tuuli, paahtava aurinko.

Eilen, kun työnsin Arin pyörätuoleineen sisälle, hissiin ja huoneeseen, hain nostolaitteen, siirsin Arin vuoteeseen ja tein iltatoimet, olin samalla puhelimessa. Sukulainen soitti tärkeää asiaa. Mutta Ari oli ollut jo kolme tuntia istumassa, joten hänen piti päästä lepäämään. Ei ongelmia, homma hoitui rutiinilla.

Tänään olimme jälleen kolme tuntia ulkona. Nyt erään männyn takana. Runko suojasi Arin päätä, ja siirsin häntä pois auringon alta aina, kun se alkoi paistaa Ariin. Itselleni hinasin penkin, tein vuoteen tyynystä ja peitosta ja luin kirjaa, join kahvia ja söin eväitä. Tuuli leyhytteli sopivasti.

Suurin osa lammen rannan penkeistä on ollut 8.6. lähtien toisessa päässä lampea vieri vieressä. Käyn asiasta niin kuumana, että hermoni ovat menossa. Tuona päivänä oli Sotilassoittokunnan konsertti puistossa, ja penkit oli tuotu varjoon huvimajan viereen jollakin koneella. En ole nähnyt miesten kantavan penkkejä!

Sen jälkeen penkkejä ei ole kuljetettu paikoilleen lammen ympäri. Yksi tuolikin painaa hirmuisesti, saati penkki, sillä ne on tehty paksusta parrusta. Hoitajat ovat ottaneet yhteyttä asianomaiseen henkilöön, jolle työ kuuluu, ja itsekin yritin jahdata häntä keskuksen kautta. En onnistunut. En enää jaksanut soittaa, kun viimein sain henkilön nimen tietooni.

Minua riepoo niin tuollainen touhu, että en osaa sanoa edes. Ulkoiluttajia on muka vanhuksille, mutta penkit ovat koko kauniin kesän vieri vieressä puiden alla, jossa sääsket juhlivat.

Itse olen raahannut yhden tuolin, ja jonkun tädin kanssa raahasimme kevyehkön penkin aurinkoon. En jaksa ajatella muiden siirtämistä. Ei voi kuulua minulle se työ.

Varmaan en välittäisi mitään koko penkeistä, mutta olen pitkässä juoksussa uupunut Arin sairauden takia. Välinpitämättömyys kaupungin työmiesten taholta tuntuu suunnilleen loukkaukselta.

Kävin päivällä pyöräilemässä ja uimassa. Tilasin hautajaisiin kukkalaitteen ensi viikolle, ja kävin maksamassa kyytivelkani kirkkoherranvirastoon. Soitin ystävälle keskeltä kaupunkia, kun tuli äkillinen tarve rukoilla vaikean asian puolesta.

Vielä illalla lähdin pyöräajelulle. Kirja oli mukanani, ja luin sitä Räätälinsaaressa meren äärellä. Katselin veneitä, joilla kiidettiin pitkin meren selkää laineet vaahdoten. Ihmisiä oli runsain määrin nauttimassa kauniistä säästä.

Saimme tänään naapurin kanssa mahtavan rukousvastauksen. Eräällä toisella naapurilla oli Tärkeä Koe, ja hän oli varma, että reputtaa sen. Mutta koska Jumala on suuri, hän kuulee rukoukset. Koe meni läpi, ja naapuri hehkuttaa onnellisena saavutuksestaan! Kun olen rukoillut jonkin asian puolesta, ja Jumala vastaa siihen myönteisesti, koen itsekin suuren ilon.

Teroa en ole paljon ehtinyt nähdä tänään, mutta on oikein mukava, että hän on maisemissa. Saan keittää aamukahvia kahdelle enkä yhdelle. Samalla tiedän, että elokuussa viimeistään tämäkin poikanen lentää omaan pesäänsä Tampereelle, ja sen jälkeen käy vain vierailemassa luonani. Elämä kulkee eteenpäin, niin pitää ollakin.

Huomenissa menen jälleen Arin kanssa ulos, jos hän on kunnossa. Ja jos itse olen, sekin on Jumalan tiedossa yksin. Voi hyvin sinäkin, arvoisa lukijani!

"Herra itse lisätköön sinulle
ja meille kaikille uskoa.
Kun meillä on usko,
mitä voisi Perkele
kaikkine maailmoineen
meille tehdä?"
-Luther