Kategoriat: Ajankohtaista

Sammalleimu. Olisin unohtanut nimen, ellen olisi ottanut kuvaa nimikyltistä.

Hellettä.

Nukuin yöni hyvin ja heräsin helteiseen aamuun. Sisällä minulla on sopivaa, sillä kahvipussiverhot osoittautuvat ainakin tässä vaiheessa kesää sangen käyttökelpoisiksi. Tuvassa on mukavan varjoisaa kuten täällä kamarissakin, vaikka ilta-aurinko paistaa täydellä terällä.

Laadin Viranomaisille selonteon elämästäni ja toimitin perille. Huomenna aion ottaa yhteyksiä eri suuntaan ja katsoa, miten suu sitten pannaan. Heidän suunsa, kuten minunkin.

Pyöräilin Arin luo, iltapäivällä oli Sotilassoittokunnan konsertti lammen puistossa. Tein Arille lakanasta sääski- ynnä valosuojan ja kiinnitin sen puuhun. Pyysin sopivaa kappaletta kapellimestarilta sellaisille, jotka viettävät 30-vuotishääpäiväänsä tänä kesänä, ja Kesäillan valssihan meille lopuksi soitettiin.

Olimme ulkona kaikkiaan pari tuntia, join kahvia ja virkkasin. Kuuntelimme Raamattua. Sen jälkeen tietysti, kun konsertti loppui.

Olen löytänyt Arille ja minulle sopivan hääpäivänviettopaikan. Vietämme Arin toivomuksesta sitä kahdestaan. Siihen on vielä lähes kuukausi aikaa, joten mitä vain ehtii sitä ennen tapahtua. En siis hötkyile asian puolesta vielä. Hyvin mahdollista, että kökötän sairaalavuoteen vieressä silloin, mutta tapahtukoon niin kuin hyvä on.

Alan Redpath kirjoittaa Jesajasta kertovassa tutkielmassaan seuraavasti:
"Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta, kunnes hän saattaa oikeuden voittoon." Matt 12:20.

" - - Taistelemme parhaiten vääryyttä vastaan osoittamalla totuuden. Meidän ei tarvitse olla taistelukannalla eikä antautua kiistelemään. Jos näet kieroon kasvaneen oksan, sinun ei tarvitse selitellä toisille, miten kiero se oikein on - kyllä he sen näkevät! Aseta sen viereen suora oksa, niin niiden ero näkyy selvästi. Jos tahdot vastustaa syntiä, elä Kristus todeksi. Tätä Herran sanat meille opettavat.

" - - Jeesus siis on Herran Palvelija, josta on kirjoitettu:
"Hän itse ei sammu eikä murru, kunnes on saattanut oikeuden maan päälle." Jes 42:4. Hän ei ole särkynyt, eikä hän ole pelkkä suitseva kynttilänsydän.

" - - `Särjetty ruoko` - murtunut, maahan poljettu - millaisia murtumia synti onkaan meidän elämäämme aiheuttanut! Mutta tässä me näemme Jeesuksen, joka puolustaa meitä. - - Yksikään ihminen ei ole niin kaukana Jumalasta, ettei Herran Jeesuksen Kristuksen veri voisi tuoda häntä taas lähelle." s.48s. -Jumalan suuri profeetta

Redpathin ajatukset Jumalan Sanasta antavat toivoa. Kiitos Jumalalle, että hän on uskollinen, sillä itseeni katsomalla en näe mitään sellaista, jonka varassa voisin pelastua. En voi auttaa itseäni. Jeesuskaan ei voinut auttaa itseään, koska hän otti koko ihmiskunnan synnit kantaakseen. Sen takia hän voi auttaa minua ja sinua, eikä meidän tarvitse yrittää löytää itsestämme hyvää. Sillä sitä ei ole. Se on raamatullinen tosiasia.

Kävin uimassa, ajelin pyörällä ympäri rantoja. Istuin kotkapatsaan selän takana tovin ja söin eväitäni ja join mehua. Ja tietysti bongailin pulloja silmät kierossa. Teen tarkkaa selontekoa löytämistäni pulloista ja muista, joten olen Motivoitunut Asialle.

Siunausta iltaasi, lukijani, minä taidan seuraavaksi paistaa makkaraa, sitä kesävihannesta!

Arin yksityinen teltta lammen rannalla, kuuntelulaite pyörätuolin käsinojassa.