07.11.2010 - Yö jo ehtii!

Hieno päivä.

Aamukirkossa paljon lapsia, suuri riemuni aihe. Kirkkokahvilla pyhäkoulunopettajien kera, juttelua papin kanssa.

Hoitaja soitti sairaalasta päivällä:
- Ari hyvin limainen, pitäisikö perua kirkkoon meno?
- Mitä mieltä Ari on?
- En tiedä.
- Kysykää häneltä. Voidaan katsoa tilanne, kun tulen iltapäivällä.

Hetken päästä puhelin soi:
- Ari haluaa kirkkoon!
- Selvä. Tulen hyvissä ajoin. Katsomme, mikä tilanne sitten on.

Lähetin raamattupiiriläisille ja muutamalle muulle rukouspyynnön. Itse rukoilin Arin kanssa, kun menin sairaalaan: "Sinä, Herra, tiedät tilanteen. Me menemme kirkkoon, jos sinä suot. Ongelma on jätetty nyt sinulle, Herra, joten ongelma on sinun, ei meidän. Tapahtukoon sinun tahtosi."

Ajattelin, että minulle sopii yhtä hyvin, ettei mennä. En jaksa taistella, rimpuilla ja riuhtoa, jos Jumala ei pidä ovea auki. Väsytti jo valmiiksi, joten lepo vaan koko hommassa.

Ari ilmaisi, että kirkkoon mennään. Niin menimme, eikä mitään erityisiä ongelmia ollut. Saimme hyvää opetusta rukouksesta, Leo Louhivaara lauloi komeasti ja puhui hyvin. Paluumatkalla invakuski sai tietysti kuulla keskeiset kohdat kirkossa kuullusta.

Kirjoitan huomenissa Aurasen Sepon lukeman tositarinan asemasodan ajalta Kannakselta. Se oli ylen vaikuttava kuvaus siitä, että Jumala totisesti kuulee rukoukset.

Kävin kirkosta tullessani ystäväni Aulikin luona iltateellä ja rukoilemassa. Saimme kumpikin suuren siunauksen, vaikka olimme aivan naatteja kumpikin. Se ei estä Jumalaa rohkaisemasta omiaan, jotka Häntä ylistävät ja huutavat avuksi.

Hyvää yötä, arvoisa lukijani! Sinä olet minulle arvokas ja tärkeä, ja Jumalalle sanoinkuvaamattoman kallisarvoinen: se, että Hän antoi Poikansa sinun tähtesi, minun tähteni - se kertoo meidän arvostamme kaiken!