10.10.2010 - Yksi puolukka!

Tuulinen päivä.

Päätin illalla, että nukun vaikka puoleen päivään, jos väsyttää. En nukkunut, vaan heräsin ennen yhdeksää. Pikainen aamuhartaus, kuppi kahvia ja menoksi.

Halusin käydä uimassa ennen kirkkoa, jolloin siellä on hiljaista. Tuuli kävi pohjoisesta ja se tarkoittaa sitä, että laineet ja tuuli lyövät juuri uimalaiturille. Sain pitää tanakasti kiinni laiturin portaiden kaiteesta, että kykenin kököttämään meressä kaulaa myöten. Aallot iskivät niskaani, mutta se kesti. Ja minä myös. Laskin varalta 130:een, jos vaikka satuin hätiköimään. Kaksi minuuttia on tavoitteeni.

Sain kiitää puolijuoksua, että ennätin alkuvirren aikana kirkonpenkkiin. Jotkut tulivat vielä myöhemmin, joten en ollut hännänhuippu.

Oli karjalaisten kirkkopyhä. Kirkkokuoro lauloi mahtavasti karjalaisia, reippaita hengellisiä lauluja. Arto Lehtineva puhui päivän aiheesta: uskosta ja epäuskosta, mikä varmasti valtasi halvaantuneen miehen, ennen kuin hän viimein pääsi katon läpi ystäviensä viemänä Jeesuksen eteen. Usko kannatti, hän parantui ja sai synnit anteeksi.

Lehtineva osasi tuoda aiheen myös karjalaisten elämään: evakkomatkoihin, uskoon ja epäuskoon, joka sydämissä ailahteli. Mutta Jumala kantoi vaikeuksien läpi.

Tapasin surevan tuttavani ja sain halata häntä pitkään ja hartaasti. Itkimme molemmat. Herra lohduttakoon kaikkia surevia!

Kirkkokahvilla tein tuttavuutta uuden ihmisen kanssa. Hänellä oli kuormaa kovasti, oma elämäni painii eri sarjassa. On luotettava siihen, että Jumala antaa kullekin sopivan ristin.

Iltapäivällä aurinko paistoi niin somasti, että lähdin viimeinkin talvipuolukoita hakemaan. Olen saanut aiemmin vaivaisen litran, jonka ahmin jo kauan sitten.

Tulos oli tosi heikko. Yhden puolukan näin. Söin sen. Siirryin vielä toiseenkin paikkaan, kun en voinut uskoa, ettei marjoja ole. Kolme, neljä marjaa oli saalis.

Sentään oli uusi termosmukini mukana, sukanvarressa varalta, ettei jäähdy. Istuin suolammen rannalla ja nautin auringosta.

Iltasella lähdin kävellen Arin luo. Itku silmässä hän nyökkäsi, kun kysyin, onko hän kovasti odottanut. Olin kyllä soittanut hoitajalle, ja pyytänyt kertomaan Arille, että tulen illalla, sillä menen marjaan. Katsoimme yhdessä cantaten seiskateeveeltä ja jotain muutakin. Käänsin Arin kyljelleen, kun hän rohisi selällään.

Luin Arille kirjani alkusanat, ja vielä löytyi korjattavaa. Toisenkin liuskan luin, ja Arille tuntui kelpaavan.

Kirja on mielestäni nyt sillä mallilla, että antaa mennä painoon vaan. Sitä voisi muutella ja korjailla ja parannella vielä varmasti paljonkin. Mutta en halua tehdä sitä. Vielä kestää kuitenkin, ennen kuin se on lukijoilla. Jospa jouluksi?!

Rukoilen, että kirjan henki ja sisältö puhuu enemmän kuin mahdolliset virheet. En ole täydellinen, kirjakin saa olla näköiseni. Rukoukseni on, että se voisi siunata niitä, jotka sen lukevat.

Olen tehnyt kotitehtävääni seuraavaa keskusteluani varten terapeuttini kanssa. Siinä on kohta:
"Minua pelottaa, kun..."

Kun mietin syvemmin asiaa, minulla on vain yksi todellinen pelon aihe. Se on se, että jos luovun uskostani ja Jumala hylkää minut. Alan rukoilla lähettien puolesta: "Varjele, Herra, heidät uskossa. Lisää heille uskoa."

"Pitäkää usko Jumalaan." Jos vaellamme Tietä Jeesuksen seurassa, ei meillä ole hätää. Hän pitää huolen, hän antaa kaiken tarpeellisen.

Luen Seija Uimosen kirjaa hänen lähetystyöstään. Hän sanoi katsoneensa urheilukisaa, jossa urheilija oli melkein maalissa ja voittamassa kisan. Yhtäkkiä tämä suistui radalta tai kaatui. Kilpailijan ilme kertoi valtavasta pettymyksestä ja tuskasta. Kuitenkin mies halusi maaliin, ja vaikka hän oli voiton jo menettänyt, hän pääsi perille.

Uimonen sanoi, että tuollainen asenne on oltava uskovaisella ihmisellä: perille on päästävä, vaikka kontaten. Ja kun ylitämme maaliviivan, meille sanotaan yllättäen: sinä voitit! Voitit taivaspaikan. Ei tarvitse olla ykkönen, tarvitsee vain ylittää maaliviiva, eikä jäädä taipaleelle.

Siinä tavoitetta sinulle, arvoisa lukijani, ja minulle loppuelämäksemme. Kun annamme käden Jeesukselle, hän vie meidät perille. Ei vaan saa irrottaa kättään hänen kädestään. Hän ei irrota meistä, se on varmaa.
"Ketään, joka minun tyköni tulee, minä en heitä pois."

Siunausta alkavaan viikkoosi!

jk. Olen laittanut tänään kirjoituksiin ensimmäisen osan pastori Asko Matikan raamattuopetuksesta ruskamatkalla. Lopussa on jotain omia ajatuksiani opetuksesta. Laitan myöhemmin lisää, opetuksia on monia!
Kiitos, Asko, että annat luvan jakaa tätäkin kautta aarteita Herran kukkarosta :)