09.10.2010 - Tukanleikkuuta saunapäivänä!

Kymmenisen astetta lämmintä edelleen.

Illalla makailin sängylläni ja ihmettelin. Kyllä on huonosti eristetyt ikkunat! Tuuli lähes puhalsi käsiini, ja nyt on sentään vasta syksy. Mietin jo pipo päässä nukkumista iglu mielessäni. Päätin kysyä naapureilta, kuinka he ovat iljenneet asua moisessa talossa monta vuotta, vaikka talo on täysin seula.

Totuus paljastui kesken vilkkaiden mielikuvieni: yläikkuna oli auki! Voin unohtaa pipot ja iglut.

Aamulla oli uusi ihmetys. Miksi emännänjakkara on pöydän päässä, ihan oudossa paikassa? Hmmh. Taisin käydä yöllä syömässä. Se eilinen kahvi pitseriassa oli hyvää ja varsinkin virkistävää, joten uni karkasi. Ehti tulla nälkä ennen unta.

Onnistuin viettämään aamuni tavalla, josta kirjoitin eilen. Laitoin laipätaikinan alulle, eikä se estänyt aamutoimiani mitenkään. Leipominen on kodikasta ja ihanaa, se on minun mielipiteeni.

Taikina patongeiksi ja nousemaan. Kamera taskussani suuntasin sen jälkeen uimaan. Mummohikoiluni loppui, kun vähensin villahousuja, noin kuvaannollisessa mielessä. En ole oppinut 50 vuoden aikana pukeutumaan säähän sopivasti! Mitä siitä pitäisi ajatella?

Osittain se johtuu siitä, että minua inhottaa, jos on vilu. Sen takia nakkelen reippaasti vaatetta niskaani. Hetken päästä sitten hiki roiskuu, kun elimistö alkaa lämmetä. Oma syyni. Mutta yritän nyt lähteä viluisesti liikkeelle, parempi kai sittenkin niin.

Rakastan muutamia raamatunkohtia erityisesti. Hab 2:3 on eräs niistä:

"Näky odottaa vielä toteutumistaan,
mutta määräaika lähestyy joka hetki,
se hetki tulee vääjäämättä.
Jos se viipyy, odota,
näky toteutuu varmasti ja ajallaan." -uusin käännös

Spurgeon kirjoittaa tänään samasta aiheesta:
"Odottaminen kasvattaa meitä armossa ja koettelee uskomme aitoutta. Sen tähden odottakaamme toivossa, sillä vaikka lupaus viipyy, se ei koskaan toteudu liian myöhään." -Virtoja erämaassa

Odottamisajatus sinänsä on ärsyttävä. Jotain on luvassa, mutta sitä en vielä saa! Mutta toisaalta niin kauan kuin minulla on jotain odottamista, en ole toivoton. Koska tahansa toivoni saattaa täyttyä.

Korkein odotukseni on tietysti Jeesuksen paluun odotus, taivaallisten häiden alkaminen, kaiken näkyväisen loppuminen ja Jeesuksen näkeminen. Sitä ennenkin on paljon odotettavaa. "Minä uskon näkeväni Herran hyvyyttä elävien maassa", sanotaan psalmissa ja siitä tehdyssä laulussa.

Minä uskon, toivon ja odotan kärsivällisesti. Toisinaan en jaksa olla kärsivällinen, mutta joskus sentään hiukan.

Leikkasin Arin tukan tänään ja hän sai istua tuolissaan pitkästä aikaa. Olimme sairaalan aulassa. Tein ristikkoa, Ari nukkui osan aikaa. Välillä syöksyimme huoneeseen käyttämään imua, mutta palasimme uudestaan aulaan. Ari sai vähän edes vaihtelua. Aika äkkiä hän väsyi. Ei hän väsynyt siis käytävää pitkin laukkaamiseen, vaan istumiseen.

Pitkin päivää olen rukoillut eräiden hautajaisten puolesta. Kiitosmieli on ollut kuitenkin päällimmäisenä. Monta päivää minun on pitänyt laulaa erästä niin sanottua Tuomas-kirjan laulua, kun olen kävellyt uimaan tai kauppaan:
"Kaikki kansat tulkaa
nyt Herraa kiittämään
kaikki kansat tulkaa
nyt Herraa kiittämään!"

Olen vaihtanut sanoja siihen, laulanut Jeesukselle, Pyhälle Hengelle ja Jumalalle, Isälleni, ja sovittanut sanoja ja säveliä luovasti.

Kävin saunassa, olen pessyt pyykkiä. Olen kirjoittanut alkusanoja kirjaani, kiitossanoja, loppusanoja ja muuta. Rukous on nyt tärkeää, Jumala kyllä johdattaa.
"Herra vie minun asiani päätökseen, Hän ei jätä kesken kättensä työtä."

Siunausta sinulle, arvoisa lukijani. Toivottavasti voit hyvin!

Jk. Mukava mennä nukkumaan, kun on mankeloitu pyjama odottamassa.