28.01.2010 - Pääkaupungissa

Tuuli ei vienyt, joten ei se ihan mahdoton ollut

Yritän hikisesti tulla toimeen Terhin läppärillä. Kahdesti laitoin jo komean tekstin Kaisan sivulle, mutta tuhosin kaiken ja melkein heitin tämän laitteen mäkeen. Joka tapauksessa aioin syöttää hiiret Terhille, kun hän höpisi jotain hiireen liittyvää. Onneksi minulla ei ole kohonnut verenpaine, noin niin kuin normaalisti.

Aloitin eväiden syönnin sukuperinteeni mukaan Vaasan asemalla varttia ennen kuin juna lähti liikkeelle. Viereiseen penkkiin istahti mukava nuori nainen, ja juttelimme kuin runeberit ikään Seinäjoelle asti. Jopa niin innokkaasti, että kännykkäni jäi penkille.

Huomasin kännykän häviämisen hiukan ennen Helsingin junan saapumista. Kopeloin kaikki taskut ynnä eväspussit eikä missään ollut mokomaa. Aavistin pahaa.

Ihme on, että muistin missä junassa olin asemalle tullut, ja että se edelleen kökötti samassa paikassa. Suuntasin kuin palomies savuun päämääränäni pelastaa kännykkä hinnalla millä hyvänsä. Joku oli jo asettunut entiselle paikalleni, mutta bongasin oitis penkin alta kadottamani kalleuden, ja syöksyin salamana pihalle aarre mukanani. Junamieskin siinä jotain kyseli, mutta en ehtinyt seurustella, kun oli muuta menoa.

Jos Vaasan juna oli kuin sauna, niin etelän komea juna oli kuin pakastin. Pitkät kalsarit, villahousut, farkut ynnä lämpöhousut eivät turhaan päälläni roikkuneet loppumatkalla. Alkumatkalla uimapuku olisi riittänyt.

Kävin lähtiessäni Aria tapaamassa sairaalassa, rukoilimme matkani puolesta ja Ari jäi minua rukoillen muistamaan, mikä osoittautuikin hedelmälliseksi teoksi, kuten aiemmasta käy ilmi.

Pistän vähän elämää risaiseksi, mutta lopetan risailun tämän reissun jälkeen, sillä kirstun pohja häämöttää tätä menoa. Mutta joskus on tehtävä radikaaleja asioita, kuten eräs lapsistamme toivoi pienenä: "Mä haluisin olla raju!"

Minulla on tärkeitä tapaamisia täällä, sillä sekä Terhin että Jyrkin perheet asuvat näillä nurkilla. Juuri nyt opiskelemme Terhin kanssa konttisukan tekoa. Huomenissa menen Jyrkin ja Maaritin luo ja lauantaina kotiin.

Luin matkalla Tozerin kirjaa ja löysin sieltä itseni. Elia oli rohkea, mutta kiivas. Eeli puolestaan löysä tyyppi, epärohkea, vaikka oli hyvä mies. Kirjoittaja sanoo, että jos Hofni ja Piinehas olisivat olleet Elian poikia, niin sääliksi heitä olisi käynyt. Vastaavasti hirvittää ajatellakin, hän kirjoittaa, että Eeli olisi ollut Elian tilalla Ahabia vastassa. Mielenkiintoinen kirja, syviä ajatuksia. Junassa oli hyvää aikaa lukea.

Nyt lopetan, koska olen lomalla ja on rumaa, että vieras hihittää tietokoneella kovin pitkää.

Voi hyvin, arvoisa lukijani!