Kategoriat: Ajankohtaista

Maarit ja Jyrki, onnelliset odottajat

Viimaa.

Siirryin toisen nuoren parin kotiin. Saunasimme juuri ja vietämme iltaa. Minä naputtelen jälleen läppärillä kuin vanha tekijä. Ehkä täytyy joskus hankkia tällainen, jahka vanha kone lopettaa toimintansa.

Pieni lapsenlapsi kasvaa ja kehittyy turvassa äitinsä Maaritin kohdussa ja on suuri ilo tulevalle mummolle, kuten muullekin suvulle. Kiitos Jumalalle uudesta perheenjäsenestä. Odotamme häntä suurella kiitollisuudella.

Tozerin kirja Jumala ei ole vaiti, on puhutellut minua, kun olen sitä tänäänkin lueskellut. Kirjoitan siitä joitain ajatuksia myöhemmin kotona. Nyt en ehdi tämän enempää.

Tänään olen saanut muutaman merkittävän puhelun, joista olen hyvin kiitollinen. Jumala on hyvä, ja hän ajaa omiensa asiaa. Luotan siihen uskossa, vaikka en tiedä, miten asiat tulevat menemään. Riittää, että Jumala tietää.

Huomenna on tarkoitukseni junailla itseni kotiin illaksi. Ari siellä odottaa minua ja rukoilee puolestani.

Toivotan Jumalan siunausta sinulle, hyvä lukijani!

Terhin konttisukan kutominen vauhdissa tänä aamuna