16.09.2009 - Osaamme parhaiten sitä, mistä pidämme

Pikkusadetta, aurinkoa ja pilvisyyttä.

Otsikko on suoraan kirjasta "Jumalan hanskat". Rees-Larcombe kirjoittaa, että jokainen voi palvella Jumalaa lähimmäisissään jollakin tavalla. Kun teemme sen meille ominaisimmalla tavalla, se on myös hauskaa.

Tänään istuin koulumme syyskirkkotilaisuudessa. Ennen tilaisuuden alkua eräs kakkosluokan tyttö huuteli nimeäni isoon ääneen ihastuneena, kun näki minut siellä. Tulin todella iloiseksi.

Arto-pappi puhui 10 pitaalisesta, joista vain yksi palasi kiittämään. Hän kertoi myös Vanhasta Testamentista tarinan, jossa kuninkaan palvelija sai avun pitaliinsa, kun profeetta rukoili hänen puolestaan. Kiitollisuus Jumalaa kohtaan sekä syntien anteeksi saaminen nousivat kertomuksista esille.

Menin siunattavaksi lasten perässä alttarille, myös yksi opettajista oli siellä, joten en tuntenut itseäni aivan pöhköksi. Sitä paitsi tarvitsen oikeasti viisautta, rakkautta ja voimaa työssäni tänä syksynä. Kiitos Jumalalle, että hän on luvannut antaa niitä anovalle.

Kävin kirkon jälkeen kylässä leskeksi jääneellä iäkkäällä ystävälläni. Rukoilimme, ja koin itseni pieneksi ja avuttomaksi Jumalan ja tehtävieni edessä. Kuitenkin saan palvella suurta Jumalaa tällaisena vajavaisena ihmisenä. Minun ei tarvitse olla mitään. Riittää, että JUMALA ON.

Keväällä suurennutin sormukseni. Nyt ne ovat jälleen kultasepällä. Tällä kertaa ne kiinnitetään yhteen. Pelkäsin vihkisormukseni katkeavan ja joutuvan hukkaan, sillä se on hiutunut hyvin ohueksi. Samalla kavennutan äidiltäni saamani sormuksen sopivaksi nimettömääni. Siinä on neljä kiveä, kuten minulla (ja äidilläni) lapsia, ja ne ovat punaisia, joka on lempivärini. Tunnen itseni alastomaksi ilman kihla- ja vihkisormuksiani!

Kävelin illansuussa sairaalaan Arin luo. Hänellä oli vähän lämpöä, mutta ei mitenkään hälyyttävästi, 37,3. Soitin Terhille Arin luota, ja katsoimme erään televisio-ohjelman Arin kanssa. Arin veli oli saanut tv 7:n taas näkymään. Hän oli vain räplännyt kanavia edes takaisin. Menetin hermoni välittömästi jokin aika sitten, kun vekotin ei toiminut. Minulla ei ole yhtään kärsivällisyyttä tuollaisissa asioissa, minkä auliisti tunnustan.

Tilasin taksikyydin lauantaiksi Ilkka Puhakkaa ja Et Ceteraa kuuntelemaan srk-salille ja kaupungin kirkkoon klo 16 lähtien. Tervetuloa vaan muutkin vaasalaiset lukijani! Puhakalla on sana hallussaan. Hän varmasti kertoo kuulumisia vankilakäynneiltään Venäjältä. Ne pysäyttävät. Rukoilen Arin olevan reissukunnossa, jos meidän on tarkoitus mennä.

Menomatkalla sairaalaan bongasin tyhjän tölkin matkan varrella, ja aioin ottaa sen palatessa plakkariini. Unohdin asian tyystin, sillä paluumatkalla soitin Jyrkille pitkästä aikaa. Huomenna työmatkalla on siis keräiltävää tien vierustalta. Olen tehnyt paljon muitakin arvokkaita löytöjä kuin pulloja/tölkkejä. Tai siis kuka nyt mitäkin pitää arvokkaana, se on makuasia. Kai tämä on jonkinlaista terapiaa tämä bongailu siinä missä kirjoittaminen, lukeminen, uiminen, mikä tahansa!

Otsikkoon palatakseni: olen hyvä roinan bongailussa, sillä minusta se on hauskaa! Vastaavasti tiedän olevani omalla paikallani lasten kanssa, sillä rakastan lapsia. Haluan puolustaa heikkoja ja pieniä. Muistan oman avuttomuuteni ja huonon itsetuntoni pienenä, ja sen, miten olisin toivonut varmaan enemmän tukea ja apua aikuisilta. Kyllähän minä sainkin varmaan sitä, mutta en usko, että aikuiset voivat liikaa lohduttaa, rohkaista ja kannustaa pieniä.

Takassa tuli hiipuu, kohennan tulta ja menen saunaan. Pian on aika sammuttaa jälleen iltalamppu ja sanoa hyvää yötä, Jeesus myötä, arvoisa lukijani!