30.07.2009 - Kotona taas

Hieno kesäpäivä

Ai, että minulla oli nautinnollinen lomamatka kotikunnaille Nevadaan. Siis ei Amerikkaan, vaan Keski-Pohjanmaalle. Menomatkan sää oli aika myrskyisä, kuten alakuvasta näkyy, mutta kaikissa kohtaamisissa oli johdatuksen suloista makua alusta loppuun.

Kolme yötä vietin mökillä. Sen on parikymmentä vuotta sitten veljeni ja isäni rakentanut kolmisen kilometriä syntymäkodistani. Mökin edustalle on kaivettu aikoinaan iso lampi. Siinä molskin joka aamu ja ilta. Lumpeet ja osmankäämit reunustavat lampea. Yöllä ei mökillä kuulu hiiskaustakaan. Vain yhden sammakon tapasin portailla loikkimassa, kun vettä sataa tihuutti iltayöstä.

Päivät vietin sukulaisten kanssa. Illat ystävien seurassa. Saunottua tuli moneen kertaan, vaikka pääni ei kovasti löylyjä kestäkään. Saunasin mökillä makeissa jälkilöylyissä, jonka jälkeen pääsin lampeen uimaan. Lapsuuden ystävän pihasaunassa muistelimme lapsuutta naisten kanssa,jotka olen tuntenut kapalosta asti. Lähtölöylyt otin eilen päivällä veljeni uudessa pihasaunassa, jonka löylyä epäilin kipakaksi, mutta joka osoittautui lempeäksi lämmöksi sekin.

Kotimatkan istuin sauna-autossani, eikä pääni ole vieläkään toipunut valon määrästä ja kuumuudesta. Arin luona pyörähdin ennen kuin tulin kotiin, ja sen jälkeen olen yrittänyt päästä kotifiilinkiin, mutta en ole vielä onnistunut.

Merja oli loihtinut ihastuttuvan puutarhan veljen pihaan, ja niitä kukkasia kuvasin moneen otteeseen, kuten tulette näkemään sivuillani.

Kouluaikaisia kavereita, jotka ovat tulleet uskoon koulun jälkeen kuten minäkin, tapasin eräänä iltana. Se oli mielestäni tärkeä keskustelun avaus. Kuin olisi peruspylväs pistetty maahan. Odotan, miten Jumala vastaa rukouksiimme.

Johdatuksen makua tunsin kummityttöni äidin kuoleman sattumisesta käyntini aikaan. Kävin tapaamassa serkkuani, joka menetti puolisonsa tämän ollessa vasta 69 vuotias. Väsynyt pääsi kuitenkin vanhurskasten lepoon, ja se lohduttaa tulevina päivinä serkkuni perhekuntaa.

Äitini kanssa tapasimme 86v mummon, joka on hoitanut äitini sisarusparvea yli 60v sitten. Mummo muisteli vanhoja asioita onnellisena. Hän muisti mainita varmaan 20 kertaa, miten TOMERA äitini oli ollut 9-vuotiaana, kun hänen 7. sisaruksensa syntyi. Äitini oli toivonut pikkusiskoa, mutta kun tulikin veli, hän oli uhannut lähteä Kokkolaan heti seuraavana aamuna kipakoin sanakääntein.

Varmasti mummo muisteli vanhoja loppupäivän, sillä hän tapasi pitkästä aikaa ihmisen, joka muisti hänen veljensä ja muita vanhoja asioita. Topakka oli tuo mummokin, ja terävä, ja äitinikin sitä hänelle vakuutti, mitä mummo varmisteli: "Onko tosi?"

Kun äidin kanssa olen liikkeellä, ei ole reissua ilman alennusmyyntiä. Poikkesimme kangankaupan lopettajaisissa, ja saimme 70% alennuksella verhokangasta, jota minä kävin hamstraamassa vielä kotiin palatessanikin. Joskus tärppää oikein kunnolla.

Reissu oli siis yltäkylläinen kaikin tavoin, joten ei ihme, että pinnistelen kankeudestä ennen kuin pääsen vauhtiin kotitanhuvilla. Ari oli onneksi hyvässä kunnossa, enkä kantanutkaan huolta hänestä.

Aamuhartaudessa kerrottiin salvadorilaisesta naisesta, joka oli menettänyt neljä lastaan, miehensä, seitsemän lapsenlasta sekä kotinsa seurakuntineen. Hän oli kuitenkin kiitollinen, että yksi lapsenlapsi oli säästynyt, ja hän sai huolehtia tästä. Ehkäpä kiitollisuus nousee paljosta menettämisestä helpommin kuin paljon saamisesta. Ja mikä on sitten saamista, mikä menettämistä. Sitä sopii miettiä.

Kiitollisena olen minäkin, ja menen syömään voipottuja sipulin kanssa. Voi hyvin, arvoisa lukijani!