Kategoriat: Ajankohtaista

Vattupöpelikössä kummitytön kanssa Nevadan metsissä

Kaunista on kesä

Luin juuri Claes Anderssonin Luova mieli -kirjan. Sen alaotsikkona on "Kirjoittamisen vimma ja vastus". Mielenkiintoista tekstiä, moni kohta puhutteli.

Itse koen samaa vastusta kirjoittamisen suhteen kuin C.A. Kirjoittaminen on sitä, mitä teen suorastaan mieluiten, mutta päästä kirjoittamisen alkuun, se on tuskaa joskus. Andersson kertoo, kuinka hänen oli kerrankin muka välttämätöntä mennä ostamaan PANNUMYSSY juuri silloin, kun hänen olisi pitänyt pakosta kirjoittaa.

Toisaalta Andersson sanoo, että vastus on osa kirjoittamista. Itse kirjoittaminen voi sujua helposti ja nopeasti, jahka ensin sisikunta on valmis, että voi vain ruveta pistämään sanoja riviin.

Puhuttelevaa kirjassa oli myös se, millaiset kirjat ovat saavuttaneet useita painoksia. Ne ovat hyvin henkilökohtaisia ja "yksityisiä", ja ne on saatettu kirjoittaa aluksi vain itselle. Yllättäen kuitenkin juuri omakohtaiset, rehelliset kokemukset ovat niitä, jotka koskettavat monia. Vastaavasti hyvin yleisesti kirjoitettu juttu ei kosketa erityisesti ketään. Minulla on sikäli toivoa kirjani suhteen, sillä se on hyvin rehellinen kuvaus meidän perheen elämästä.

Kirjasta sain oivallisia vinkkejä kirjoittamiseeni. Kun syksy alkaa ja tavallinen rytmi, kenties kykenen taas kirjoittamaan enemmän. Odotan kovasti, että kustantajat ilmoittaisivat, onko heistä kumpikaan kiinnostunut kustantamaan ykköskirjaani. Odottelua tämä elämä on paljolti, mutta kuitenkin meillä on vain tämä päivä. Ei siis pidä liikaa elää eilistä tai tulevaa.

Rakas ystävä poikkesi ovellani. Ystävät ovat kullan arvoisia, ja toivon, että itsekin olen sellainen niille, jotka ovat antaneet ystävyytensä minulle. Jos alamme ystävinä velkoa toisiamme, ystävyys loppuu siihen. Ystävyyteen kuuluu vapaus, lepo ja luottamus.

Lähden hakemaan tytärtä miehineen junalta, ja kohta viemään junioria junalle, sillä hän lähtee pelimatkalle, ja palaa vasta 12 päivän päästä.

Siunausta sinun päivääsi, lukijani!

Merjan kukkapenkin loistoa