16.07.2009 - 17 vuotias nuori mies osaa leipoa pullaa!

Ihana sää, aurinkoa, vähän vettä ja ukkosenjyrinää

Terolla on tälle kesällä monia kotiläksyjä, jotka ovat hänen äitinsä eli siis minun asettamiani:
-pullan ja
-sämpylöiden leipominen

Tänään hän siis pyöräytti pullia, ja ne ovat maukkaita ihan oikeasti. Huomenna odotan saavani sämpylöitä, kun pyöräilen töistä kotiin ennen viittä. Minusta on tärkeä varustaa nuoriani joillakin taidoilla, ennen kuin he lentävät maailmalle. Varmistan sen, että saan pullakahvit, kun menen lasteni kotiin kylään.

Hurautin aamusella aikaisin hammaslääkärille. Sain paikan hampaaseeni ja maanantaina toisen. Ilman röntgenkuvaa reikä ei olisi paljastunut, mutta kerroin vihlaisuista ja lääkäri otti sen tosissaan. Olen kiitollinen siitä.

Töissä pelasimme pökkää lasten kanssa. Osa kilpakumppaneistani ei ollut perillä pelin hengestä, mutta se ei haitannut. Eräs lapsi oli erityisen ihastunut pökkä-sanaan. Hän istui sylissäni pihalla pelatessamme, ja hoki "pökkää" jatkuvasti. Eräs pelaaja ei ollut varma, mitä hänen pitäisi pistää pöytään. Hänellä oli pökkäkortti, ja se oli sillä hetkellä ainoa järkevä vaihtoehto. Kun sitten sylikaverini hihkaisi täysillä "PÖKKÄ", en voinut muuta kuin nauraa. Se oli suorastaan viisauden sana siihen hetkeen.

Singahdin uimaan ensi kertaa tällä viikolla töiden jälkeen. Merivesi oli lämmintä, vaikka tuuli oli melkoinen ja meri aaltoili kovasti. Naisia oli kerääntynyt sankoin joukoin Hietasaaren puistoon jumppaa varten. Minä pyöräilin matalana paikalta korvat luimussa uimisen jälkeen, sillä jumppa on yhtä vastenmielistä minulle kuin punajuurikeitto.

Kaupungilla tuli vastaani tuttu kirjailija, Kari Uusikylä. Tervehdin häntä ja kiittelin kirjoituksista. Hän käveli vasten aurinkoa, eikä kenties nähnyt minua tai edes kuullut sanojani. Hän ei siis vastannut mitään piipitykseeni. Tunsin itseni tomppeliksi. Itsellenikin on käynyt joskus niin, etten ole ehtinyt reagoida jonkun tervehdykseen. Mutta enpä ainakaan ollut tuppisuu tai epäkohtelias arvostamaani henkilöä kohtaan!

Päivä oli painostava, ukkonen jyrähteli jossain vaiheessa töissä ollessani. Arin luona sairaalassa oli hiostavaa, vaikka hänen huoneensa sijaitsee varmaan parhaassa mahdollisessa paikassa kesäkuumaa ajatellen. Ari voi kohtalaisen tavallisesti, ei mitään erityistä. Sain kertoa hänelle jostain rukousvastauksista, ja se rohkaisi varmasti, sillä hän ilmaisi rukoilleensa noiden asioiden puolesta.

Tiistain rukousillassa pyysimme monia asioita. Esimerkiksi sitä, ettemme menisi lain alle kuten fariseukset tai luisuisi toiseen äärilaitaan, pois Sanan alta. Rukoillessamme mieleeni nousi merkillinen Raamatun kohta; Mies, joka sanoi Jeesukselle:
Matt 17:15:
"Herra, armahda minun poikaani, sillä hän on kuunvaihetautinen ja kärsii kovin; usein hän kaatuu, milloin tuleen, milloin veteen."

Nuo jakeet puhuivat minulle siitä, että molemmat esittämämme vaihtoehdot ovat vahingollisia. Tarvitsemme Jeesusta, armahdusta, että pysymme kaidalla tiellä, emmekä lankea suorittamaan hyviä tekoja Jumalalle, mutta emme myöskään pidä armoa halpana, sillä se maksoi Jumalan Pojan veren.

Jakeessa 20 Jeesus sanoo, kun hän oli vapauttanut pojan riivaajasta:
"Jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran, niin te voisitte sanoa tälle vuorelle: 'Siirry täältä tuonne', ja se siirtyisi, eikä mikään olisi teille mahdotonta".

Tarvitsemme uskoa, ja se syntyy Jumalan sanan kuulemisesta, lukemisesta ja yhteydestä toisiin uskoviin. Kuitenkin usko on Jumalan teko, vaikka me joudumme kilvoittelemaan pysyäksemme uskossa. Kilvoittelu on meidän tahdon ilmaisumme Jumalan armoon.

Huomisiltana vanhin poikamme vaimoineen tulee meille viikonlopuksi. Yöllä kai he vasta ovat täällä, ja lauantain ovat muualla juhlissa. Mukava nähdä heitä joka tapauksessa. Hovileipurimme taikonee sämpylät vieraiden makuhermoja kutkuttamaan!

Olemme rukoilleet, että Petrin makuhermot tulisivat kutkutuskuntoon: hänen hajuaistinsa hävisi monta kuukautta sitten pahan flunssan jälkiseurauksena. Lääkärin mukaan tila voi olla pysyvä, ellei hajuaisti palaudu vuoden sisällä. Hänen selkänsä kaipaisi myös tuota Jeesuksen kosketusta ja rukoilen: "Armahda minun poikaani!" Vetoan Jumalan omiin lupauksiin. Niitä hän ei voi kieltää, sillä ei hän kiellä itseään. Tapahtukoon kuitenkin kaikessa Jumalan eikä meidän tahto.

Jos pakotamme ja vaadimme Jumalaa antamaan, mitä me haluamme, hän vastaa kenties tahtomme mukaan. Mutta jos jokin ei ole Jumalan tahto, siitä ei hyvä seuraa. Bileamin kohtalo vahvistaa tuon. Samoin se, että Israel halusi kuninkaan, vaikka Jumala itse halusi olla Israelin kuningas. Mutta kansa sai, mitä halusi, ja joutui lopulta pakkosiirtolaisuuteen. Esimerkkejä löytyy varmaan muitakin.

Voi hyvin, arvoisa lukijani, ja kiitos kun kuljet kanssani näillä sivuilla!