Kategoriat: Ajankohtaista

Odotan, toivon, kaipaan

Pakkasta pikkuisen

Olen tehnyt kolme aamua iltapäivätyöni lisäksi. Viikko tuntuu sen takia pitkältä. Monta menoa työhön, mutta aina vain sama päivä. Tänä aamuna en ole vielä käynyt uimassa, sillä vietin ulkona vilperien kanssa 1,5 tuntia, ja olin hiukan viluissani. Ehkä iltapäivällä sitten mereen, saa nähdä.

Eilen päreeni kärysivät, mutta lähinnä sisätiloihini päin. Menin Arin luo, ja hänet nähdessäni lykkäsin mittarin hänen kainaloonsa saman tien. 37,8. Hengitys rohisi, Arin silmät punaiset ja kasvot kuumat, muuten kylmä tai haalea mies.

Laitoin Raamattua kuulumaan kasetilta ja aloin kutoa nuttua Etiopian vauvalle. Rukoiltiinkin. Istuin tällä kertaa tuolilla sängyn vieressä, sillä hermoni eivät kestä korvan juuressa korinaa tms. hengitysääntä. Minulle on kehittynyt allergia sille äänelle!

Mietin, mitä minun pitäisi oivaltaa. Tuli sellainen olo, että minussa on jotain vikaa. En osaa tai hoksaa tehdä jotain, mitä pitäisi. Kuitenkaan homma ei voi olla tempuista kiinni, eikä olekaan. Miksi tämä sama kuvio toistuu kerta toisensa perästä?

Lämpö laski hiukan panadolilla, jota Ari saa muutenkin joka ilta. Lähdin kotiin. Matkalla rukoilin ja kyselin Jumalalta, mistä on kysymys. Jotain tuli mieleeni. Löysin kohdan kotona Fil 1 luvusta:

"... että te pysytte samassa hengessä ja yksimielisinä taistelette kanssani evankeliumin uskon puolesta vastustajia missään kohden säikähtämättä.
Se on Jumalan antama merkki, heille kadotukseen joutumisesta, teille taas pelastuksesta.
Kristuksen tähden teille on näet suotu armo, ei vain uskoa häneen, vaan myös kärsiä hänen tähtensä.
Teillähän on sama taistelu, jota olette nähneet minun käyvän, ja nyt kuulette minusta."

Soitin iltayöstä sairaalaan, ja ymmärsin, että Ari voi kohtuullisen keskimääräisesti.

Olen jutellut hiukan ympärilläni olevien ihmisten kanssa Wilkersonin sanomasta. Ihmiskunta todella huokaa ja odottaa jotain tapahtuvaksi. Koko luomakunta huokaa, kuten Raamattu sanoo. Aika näyttää, miten ja kuinka kaikki tapahtuu.

Siihen asti jatkuu kylväminen ja kyntäminen kuten ennenkin. Tänään taas pyhäkoulu. Jumala pitää huolen omistaan!