05.12.2008 - Kaunista tänään

Maa valkea, mutta mittari nollassa.

Eilen tytöt leikkivät kotileikkiä ilttiksessä. Eräs tytöistä istui lattialla toinen sylissään. Kysyin, miten leikin kulku menee. Yksi tytöistä oli lukiolainen, joka löysi kadulta lapsen ja piti siis tätä sylissään. Sitten hän tutustui lukiolaispoikaan, joka oli eri lukiossa - ei siis tapahdu Vaasassa, koska täällä on vain yksi iso lukio. Tai no, ehkä poika oli ruotsinkielisestä tai IB-lukiosta! Ja sitten nämä lukiolaiset ilmeisesti alkoivat elää perhe-elämää yhdessä löytölapsensa kanssa. Sitä lapset leikkivät, mitä ympäröivä maailma on.

Yksi poika sanoi myös viisauden: "Se mikä lapsen mielestä on tärkeää ja iso asia, ei ole aikuisen mielestä." Siinä hän oli valitettavan oikeassa. Kyse oli parista havun oksasta, jotka olivat jääneet pihalle retajamaan, kun kuusi oli viety koulun sisälle. Ne olivat lasten mielestä ihania aarteita: tuoksuivatkin niin joululle. Minun mielestäni ne olivat roskia. Huokaus.

Samaa lapsen aitoutta mietin joitakin päiviä sitten. Koulussa oli pajapäivä. Opettajat juoksentelivat uunipellit käsissään paikasta toiseen. 8-vuotias tyttö kysyi salaperäisen ja onnellisen näköisenä: "Mitähän nyt on tekeillä, kun opettajat noin kulkevat edestakaisin kiireisinä? Johtuukohan se siitä pajapäivästä?" Hän oli vilpittömän onnellinen tuosta mystisestä päivästä. Aikuisille se edusti enemmän ehkä juuri kiirettä, levottomuutta ja hässäkkää. Moni lapsi sai kuitenkin leipoa pullaa varmasti ensi kertaa ja vielä syödä oman pullaukkonsa tuoreena. Kaikki lapset saa koskaan kokea tuota onnellista joulun taikaa. Jotain me aikuiset puolestamme olemme menettäneet.

Mukava kun tuli edes hetkeksi valkoista lunta. Aion mennä vanhempia tervehtimään itsenäisyyspäivänä, sillä tulevina viikonloppuina on kotona tekemistä. Olen kiitollinen omasta terveydestäni, että voin mennä ja liikkua. Olen myös kiitollinen, että vanhempani elävät ja on sukulaisia ja omaisia.

Lähi-ihmiset ovat vaan kovasti sairastelleet. Ei oma perhe Arin vakiosairastamista lukuunottamatta niinkään, mutta jotkut muut. Se alkaa syödä minun voimiani, kun sitä jatkuu tarpeeksi kauan. Mutta enää kaksi viikkoa töitä tämän päivän jälkeen, ja sitten on vähän lomaa. On aikaa purkaa kerääntyneitä tunteita ja muuta.

Tunne-elämä on koetuksella isoina juhla-aikoina sellaisilla, joilla on surua tai elämä koettelee. Minun pitäisi olla olla jo veteraani, mutta en taida olla.

Olisin iloinen, jos kustantajalta kuuluisi jotain, ja mieluummin tietysti vihreää valoa ennen joulua. Mutta en tiedä, onko toive realistinen, mutta ainahan sitä voi rukoilla!

Nyt toivotan jälleen hyvää viikonloppua. Saamme kiittää kalliista lahjasta, itsenäisestä isänmaastamme, Jumalaa ennen kaikkea ja myös niitä, jotka ovat taistelleet meille vapauden ja rukoilleet Jumalaa kansamme puolesta. Jälleen tarvitsemme kipeästi rukoilijoita ja Jumalan apua. Voimme rukoilla yhdessä ja olla itse mukana muurinaukossa omalla paikallamme.