Kategoriat: Ajankohtaista

Minun rakkaimmat ihmiseni Arin ohella

Tuulee, aurinkoa, syksyistä

Eilen vietimme Arin vanhempien yhteistä 80-v juhlaa Jurvan Mäntylän tilalla. Koolla oli kolmisenkymmentä läheistä ihmistä. Oli hyvä juhla. Arin vanhemmat tykkäsivät, ja se olikin tärkeintä. Arin isä sanoi jossain vaiheessa, että olo on kuin salama iskisi, kun valokuvia otettiin niin paljon, ja salamavalot välähtelivät tiuhaan. Arin isällä on tosi värikkäitä ja mainioita eteläpohjalaisia murresanoja.

Ohjelmaa oli, valokuvausta ja ruokaa ja kahvia runsain määrin. Tapasin itsekin monia, joita en ole tavannut kuin parikymmentä vuotta sitten; lähinnä Arin tätejä. Kiva oli jutella kaikkien kanssa. Itsekin lauloin pari laulua: Päivä vain ja hetki kerrallaan, sekä Totuuden Henki, joka on ikivanha koulun aloitusvirsi. Nykyään taitaa jäädä valitettavasti historiaan kaikki virret ja veisuut. Ari ei ollut muassamme.

Meidänkin nuoriso oli kokonaisuudessaan paikalla. Nuoriparitkin tulivat jälleen Helsingistä. Tällä kertaa nuorempi nuoripari yöpyi meillä. Valvoimme illalla myöhään ja juttelimme. Se on minusta mukavaa. Vävy yöpyi meillä ensi kertaa, ja taisin vähän stressata. Pelkäsin kai, että vävyparka kuolee nälkään ;)

Akku täytyy välillä ladata ja kuvat poistaa digikamerasta, jos meinaa saada sinne mahtumaan uusia kuvia. Itse "toimin" samalla tavalla. Eilen oli varsinainen varastojen tyhjennyspäivä. Piti saada tilaa uusille tunteilla ja ajatuksille. Hyvä päivä se oli, vaikka voimia kuluttava. En jaksanut käydä Arin luona enää illalla, kun tulimme kotiin.

Tänään nuoret palaavat Helsinkiin sairaalan kautta. Itse menen Arin luo kolmen jälkeen ja menemme kirkkoon. En ole käynyt kovin paljon sairaalassa, kun olen kirjoittanut viime viikon aikana niin paljon kuin mahdollista, että saisin kirjan kasaan. Kirjoittaminen imaisee kyllä kaiken ajan, kun siihen ryhdyn. Se on niin mielenkiintoista!

Ensi viikon lopulla on parin päivän loma, ja se on hyvä.

Toivotan siunattua alkanutta viikkoa jokaiselle. Meidän juniori täyttää 17 vuotta tulevalla viikolla. Taidan tehdä hänelle kakun, ja kummit kutsumme kahville.