Kategoriat: Muu kirjoitus
15.2.07 jo kirjoitettu. Ilmeisesti Ms-avaimeen tms, mutta ei ole julkaistu. Hengelliset eivät mene läpi.
Tulin uskoon pian naimisiin mentyäni, ja aikuisiän, yli 25v, olen opetellut elämään uskon varassa. Elämä on ollut kuin kirjava riepumatto: mustia raitoja runsaasti, mutta vastapainoksi paljon punaisia, keltaisia ja valkoisia. Siniset, vihreät ja kirjavat värit ovat vaihdelleet.
Raamattu sanoo, että pimeitä päiviä on paljon. Miten niistä, ja arjen rutiineista voi selvitä menettämättä toivoaan? Perusasia itselleni on luottamus Jumalan rakkauteen ja hyvyyteen, ja Jumalan sanan todeksi eläminen ja kokeminen. Mieheni on sairastanut vakavasti koko tämän ajan, ja välillä jalkani ovat horjuneet: eikö Jumala rakastakaan? Mutta näky Sanan voimasta on antanut rohkeutta ja uskoa siihen, että kerran usko muuttuu näkemiseksi. Rukousvastaukset rohkaisevat: Jumala totisesti kuulee ja pitää huolen.
Tarvitsen pitkän tähtäimen näkyä arjessani: taivas ja sen ihanuus, on huippu. Sitä ennen monet asiat odotuttavat vuosia, mutta niitä kohti mennään vääjäämättä. Jotain hyvää on varmasti odotettavissa siellä jossakin: ei vain saa luovuttaa. Luja luottamus sydämessä ainoastaan pitää toivon yllä. Jatkuva Jumalan sanan lukeminen ja rukousyhteys Jeesuksen kanssa antaa voimaa varmasti enemmän kuin ymmärrän. Tahdon sitoa itseni niin kiinni Jumalaan hänen sanansa kautta, etten kaadu näissä ahdingoissa.
Uskovien ja seurakunnan yhteys on välttämätön itselleni. Minulla on monia tehtäviä seurakunnassa, ja ne pitävät elämässä kiinni.
Mieheni on asunut palvelutalossa ja sairaalassa toistakymmentä vuotta, puolet avioliitostamme. Se on niin ankara koettelemus neljän lapsen kasvattamisen kanssa yhdessä, että ilman Jumalan, seurakunnan ja ystävien läsnäoloa elämässämme, en kestäisi. Ihmettelen kuinka ollenkaan olen hengissä.
Arkeen antaa voimaa myös työ. Saan tehdä itselleni sopivaa puolipäivätyötä: olen kiinni työelämässä, mutta minulla on aikaa levätä. Työ motivoi ja rohkaisee, koska hallitsen sen. Kuitenkin sielläkin joudun jatkuvasti rukoilemaan ja näkemään oman kyvyttömyyteni, ja saan turvautua Jumalan apuun rukouksessa. Voiman lähteeni myös työssä on Jumala, sekä uskova työkaveri tällä hetkellä. Se on suunnaton voimavara.
Avantouinti, kirjoittaminen ja lukeminen ovat osa elämääni. Olen kirjoittamassa kirjaa elämästämme. Itsetuntemus lisää paineensietokykyä: usein olen niin väsynyt, että makaan vain sängynpohjalla. Silloin auttaa, kun tiedän, että sieltä noustaan, kun akku on ladattu. Ihmiset luulevat, että olen aina energinen ja iloinen, mutta se ei ole totta. Lataan akkuni Jumalan edessä, ja silloin olen tyhjä, kurja syntinen, mutta armahdettu. Vaikka tuntuu, etten enää mitenkään jaksa elää tässä paineessa, tiedän Sanan pohjalta, ja kaiken kokemani jälkeen, että aina tulee uusi päivä. Voimat annetaan kuhunkin hetkeen.
Totta kai lapset ja puoliso, joka rakastaa minua syvästi, antavat voimia. Mutta miehen vakava sairaus kuluttaa ne pois. Ilman yhteyttä Jumalaan en jaksaisi elää. Ei olisi toivoa. Nyt sen sijaan tiedän, että kukin päivä tuo voimatkin tullessaan. On oltava jotain hyvää odotettavaa tarpeeksi lähellä: kahvihetki ystävän kanssa, hyvä kirja illalla, naistenpäivät, viikon loma, joka katkaisee työpaineet. Rauha Jumalan kanssa ja omassa kodissa on suuri ilon ja voiman antaja.