17.03.2008 - Hiljaisen viikon mietteitä laidasta laitaan

Millainen ihminen olen perusluonteeltani? Jäin pohtimaan sitä erään tapahtuman jälkeen. Nimittäin lähetin naistenpäivän aikoihin erään tekstiviestin joillekin ystävilleni. Viesti oli hiukan leikkisä, mutta ei asiaton tai törkeä millään tavalla. Sitä paitsi se sisälsi syvällisen viisauden, niin kuin monet äkkipäätä hauskat sutkaukset.

Koin, etten voi lähettää kyseistä viestiä kenelle tahansa. Mielenkiintoista oli, kun sain palautetta viestistä. Osa oli kuolla nauruun, kuten minä itsekin. Muutama sanoi tarkistaneensa, keneltä viesti tuli, sillä he eivät osanneet kuvitella, että MINÄ laittaisin tuollaista viestiä. Joku toinen viestitti, että SINÄ SE OSAAT YLLÄTTÄÄ. Muutama vastasi asiallisesti, koska olivat kenties tyrmistyneet moisesta leikkisyydestä.

Joku sanoi, että kun minä olen aina niin vakava ja syvällinen. Tunnistan itseni noista sanoista, mutta se on vain toinen puoli minusta. Usein joudun tai saan roolissa, jossa rohkaisen, hinaan, kiskon ja elvytän. Harvoin on varaa pistää vapaalle.

Lähipiirini muodostuu kärsivistä, sairaista ja elämää kokeneista ystävistä. Sehän on luonnollista. Etsimme ihmisiä, joilla on samoja kokemuksia ja jotka voivat siten ymmärtää meitä. En viihdy kovin pinnallisten ihmisten seurassa pitkää aikaa, jos ollenkaan.

Kuitenkin Jumala on luonut huumorin. Kaiken synkkyyden ja paineiden keskellä huumori antaa voimaa kestää. Jossain tilanteissa voi olla kyse ironiasta tai sarkasmista tai jostain sellaisesta. Mutta joka tapauksessa koen, että minussa on olemassa myös hauska puoli. Arin kanssa viljelen tosi paljon sitä, ja se on eräs selviytymiskonsti.

Eilen olin pari tuntia haastateltavana radio Vaasan ohjelmaan, joka tulee su 6.4. klo 9 radiosta. Sen tuottaa kansanlähetys, ja ohjelman nimi on Hyvä kysymys. Aiheena oli kärsimys ja usko. Siinä kerron, miten Jumalakin on huumorintajuinen ja ilahduttaa meitä.

Kerron tapauksen, jossa olimme menossa joulujuhlaan Arin kanssa. Minua suretti, kun Ari ei voi syödä mitään ihania jouluruokia siellä, ja voinko minäkään ja kannattaako siis mennä ollenkaan. Yhtäkkiä Jumala puhui minulle. En kuullut mitään ääntä, mutta sanat tulivat suoraan mieleeni: - Syö ja juo; minä juotan kamelisikin!

Teksti on suoraan Raamatusta, ja Pyhä Henki toi sen mieleeni sopivassa tilanteessa. Näin Jumala puhuu! Niinpä sitten menin Arin luo, ja sanoin, että tulehan kameli; Jumala on luvannut sinutkin juottaa. Tuosta on piisannut meillä naurua. Tosin eilen sitten olin tietysti hyvin kriittinen, ja mietin jälkeenpäin, kerroinkohan asian typerästi: luuleeko joku nyt, etten arvosta Aria. Moni muukin sanomani tuntui typerältä, kun muistelin puhumiani asioita. Mutta epätäydellisiähän nämä meidän puheet ovat.

Eilen olin juontovastuussa seuroissa viideltä, ja sitä ennen Arin luona katsomassa tv 7:stä Seurat juhlatalossa -uusinnan. Tänään on sitten kaksi pyhäkoulua töiden jälkeen.

Kaikesta vauhdista huolimatta(kävin Nevadassa pe-la) koen elämässäni tasapainoa ja rauhaa. Harmitti kun en hoksannut ottaa kameraa, kun olimme nuotiokahvilla ja makkaranpaistossa veljeni perheen ja isän kanssa metsässä. Tädin ja serkkujen luona viuhahdin kotiin lähtiessäni Ylivieskassa.

Pääsiäinen häämöttää tämän hiljaisen viikon lopulla. Toivon mukaan siihen mennessä tuleekin seesteisiä päiviä. Minulla on vielä työstämättä loppuun naistenpäivän puhe. Suunnistan Janakkalaan, Tervakosken kirkkoon puhumaan Arjen rakkaudesta parin viikon päästä.

Kun kävin Arin luona eräänä päivänä väsyneenä ja itseeni kyllästyneenä, tiesinkin jo mistä on paras puhua. Ei muusta kuin Jeesuksesta. Itsestä ei löydy arjessa rakkautta eikä muitakaan hyveitä. Kaikki on Jeesuksesta ja hänen ansiotaan, että ylipäänsä jaksaa elää.

Joten moninaista on elämä. Ja se on rikkautta tämä elämän kirjo.