Kategoriat: Muu kirjoitus
Julkaistu Pohjalaisessa 28.2.08
Enemmän kuin usein tulee mieleeni, miten paljon helpompi on kasvattaa lapsia pienillä tuloilla kuin suurilla. "Lukutoukka" Pietarsaaresta kirjoittaa aiheesta "Nuoret elätteinä" 28.1. Pohjalaisessa.
Ongelmia on seurantani mukaan enemmän, jos vanhemmilla on tarjota lapsille enemmän aineellista, kuin jos ei ole. Tai ne ovat ainakin toisenlaisia.
Kuitenkaan asia ei ole yksiselitteinen. Joka asialla on vähintään kaksi puolta. Sekä vanhemmat että lapset voivat aina valita joko tyytyväisyyden tai katkeruuden. On traagista, jos ja kun vanhempi yrittää vasta lapsen aikuistuttua saada tätä tajuamaan vastuuta elämästään. Siihen kasvattaminen olisi aloitettava ihan pienenä, vähitellen.
On hyvin kuluttavaa elää murrosikäisen, aikuistuvan nuoren kanssa samassa taloudessa. Sen tietää jokainen meistä, jolla on kokemusta asiasta. Täytyy olla tosi lujahermoinen, jos ei menetä malttiaan eri sukupolven edustajaan, jonka mielestä asian voi tehdä "myöhemmin", ja unohtaa sitten. Tai jonka unirytmi on eri kuin aikuisen, muutaman asian mainitakseni. Kuitenkaan pinnan kärähtäminenkään ei ole ongelma: asiat voidaan selvittää. Pahempi on, jos ei osata keskustella ollenkaan ja vetää rajoja käyttäytymiselle.
Hankkiessamme lapsia meidän tulisi olla valmis sitoutumaan n. 20 vuodeksi/lapsi kasvattamaan häntä, niin että hän selviytyy maailmassa ja haluaa lähteä kotoa. Sitähän emme ymmärrä lapsen syntyessä, mutta meidän aikuisten pitäisi myös kasvaa. On normaalia, että nuori haluaa itsenäistyä ja oman elämän. Se ei ole, että vanhemmat nauttivat aikuisen lapsen kotona roikkumisesta; ainakaan meidän kulttuurissamme.
Isän tehtävä olisi olla perheenpää, joka rakastaa vaimoaan, niin että tämä voi kunnioittaa miestään. Vanhempien liitto takaa sen, että heillä on yhdessä voima kasvattaa lapset, ja nämä haluavat irrottautua kodista. Tämä on tietysti vanhanaikaista monen mielestä, mutta eivätpä nämä uudet kotkotukset ole tuoneet mitään hyvää tullessaan. Näemme ympärillämme vain hämmennystä ja ihmissuhteiden sotkua. Siitä kertoo myös se, että pitää kirjoittaa kirja, josta "Lukutoukka" mainitsee (C. Collange: Minä äitisi, se mitä vanhemmat eivät uskalla sanoa…Mitä nuoret eivät halua kuulla.)
On myös isovanhempia, jotka sekaantuvat lastenlastensa elämään ohi vanhempien. Tämä on mahdollista vain, jos/kun jompikumpi lapsen vanhemmista ei ole irrottautunut näistä vanhemmistaan. Sen takia nuorten pitäisi tutustua ennen kuin syöksyvät suhteisiin, jotka sekoittavat elämän lopullisesti. Pitäisi seurustella(ei sängyssä), irrottautua vanhemmista, sitoutua kumppaniin tai sitten elämään omaa itsenäistä elämää ilman vanhempia.
Sitoutumista ei nykyään juuri tapahdu. Hypitään sängystä toiseen, suhteesta toiseen. Vaihdetaan paria, kun tulee ongelmia. Ja ongelmat vain lisääntyvät. Uusi vapaa tapa ei ole tuonut vapautta, se on vain sitonut ihmiset. Yhteiskuntamme tukee tällaista hillittömyyttä syöksemällä alaikäisiä sukupuolisuhteisiin.
Mitä vanhemmat edellä, sitä nuoret perässä. Syntyy lapsia, jotka kärsivät monien kotien sekamelskassa. Heidän hätäänsä ei huomata, ja heistä kasvaa sitoutumattomia nuoria.
Tarvitsisimme paljon muutosta, että perheiden elämä tulisi kohdalleen. Arvojen vääristyminen on johtamassa yhteiskuntaamme umpikujaan. Huoli on aiheellinen, ja muutos tarpeen.