Kategoriat: Muu kirjoitus
En ole varma, onko tätä julkaistu jossain lehdessä. Olen kirjoittanut jutun 16.6.07
Ihminen haluaisi tulla omillaan toimeen. Ei haluta pyytää apua, koska itse halutaan tietää paremmin. Kuitenkin aina on ihmisiä, jotka ovat meitä tietävämpiä, ja sen takia heiltä olisi hyvä ottaa ja saada neuvoja tarvittaessa.
Päiväkodissa ollessani en kokenut mitenkään nöyryyttävänä sitä, että otin herkästi yhteyttä erityislastentarhanopettajaan, joka on erikoistunut erityisiin vaikeuksiin. Minusta se on rikkautta, että voin oppia ja saada uutta tietoa. En koe itseäni huonoksi työssä, vaikka kysynkin neuvoa toiselta, ja myönnän tarvitsevani apua. Päinvastoin. Seuraavalla kerralla tiedän senkin asian jo valmiiksi.
On aloja, joissa ei olisi varaa olla ylpeä ja itseriittoinen. Tarkoitan kun on kysymys ihmisen hengestä. Silloin olisi parempi turhaankin neuvotella ja selvittää, että sairas ihminen saisi oikeanlaista apua.
Eräs omainen oli muutama päivä sitten tilanteessa, jossa hän näki, että puoliso tarvitsee nyt heti tehokuurin, tai hänen henkensä on vaarassa. Omaisella oli ja on usein se tieto ja syvä kokemus aiemmista kerroista. Miksi häntä ei haluta kuunnella?
Omainen tiesi, miten potilasta pitäisi auttaa, ettei tilanne pääse liian pahaksi. Hän oli pyytänyt apua useilta henkilöiltä sairaalassa toista vuorokautta, mutta siihen ei ollut suostuttu. Lopulta omainen uhkasi viedä potilaan ulos ja kirjautua uudelleen päivystyksen kautta sisään saadakseen erityislääkärin apua. Vasta nyt lääkäri suostui soittamaan erityislääkärille. Kun tämä tuli paikalle, potilas kiidätettiin vauhdilla teholle ja viittä vaille hengityskoneeseen. Syynä oli hoidon viivästyminen.
Itselle tuo oli vuosia sitten liiankin tuttua. Potilaan vaivoja vähäteltiin, ja omaista tuuditettiin väärään rauhaan. Sitten on tullut hätä, ja omainen on nähnyt, että jos ei itse tiedä ja vaadi, huonosti käy. Ja vaikka vaatisi, niin ei tahdota uskoa. Ei ihme että luottamus menee. Virheet kuitataan vaikkapa sanomalla, että tällainen potilas saa niin herkästi keuhkonkuumeen, vaikka se olisi voitu välttää uskomalla omaista.
Olin kerran vuosia sitten sairaalassa monta yötä mieheni huoneessa, koska pelkäsin, että hänen annetaan kuolla, jos en vahdi. Tietysti tiedän, ettei ihmisen henki ole minun varassani, mutta inhimillinen hätä teettää kaikenlaista. Jos potilaan selviytyminen on ihme, ei hoitovirhettä hänen suhteensa pidetä vääränä. Tämä on oma kokemukseni..
Onneksi tiedän ja luotan, että ihmisen aika on määrätty ja päivät luetut; muuten ei jaksaisi elää. Joutuisi koko ajan pelkäämään nähdessään, että ylpeyden takia ei toimita oikein. Ollaan tietävinään vaikkei tiedetä. Sellainen on tyhmyyttä.
Uskon että jokainen arvostaa sellaista joka myöntää tietämättömyytensä, mutta ottaa asiasta selvää. Sellainen ei saa arvostusta, joka on tietävinään, mutta ei auta. Sen, jolla on valtaa, on myös suuri vastuu. Sen pitäisi tehdä ihmisestä nöyrän.