08.02.2008 - Jotain kateissa, aina ajoissa?

Jos sovitaan jotain, sen tulisi myös pitää. Ei ole huomaavaista odotuttaa ystäviä tai muita ihmisiä. Varttituntikin on pitkä aika turhan panttina töllistelyyn. Aika saattaa mennä suorastaan hukkaan miettiessä, missä toinen kuhnii.

Itse olen valitettavasti huomannut itsessäni iän muita lipsumista. Kampaajallekin kaahasin tukka suorana(sitä oli enemmän jäljellä mennessä), ja myöhästyin 8 minuuttia. Onneksi edellinen asiakas istui vielä pukilla. Harmitti kuitenkin itseni takia.

Ensin on runsaasti aikaa, mutta sitten onkin jo myöhässä. Miten tämä selittyy? Ainakin siten, että lähtiessä havaitsee osan kamoista olevan hakoteillä. Avaimet, kännykkä ja kukkaro ovat yleisimmät etsinnän kohteet. Usein soittelen täällä itsekseni toisella puhelimella toiseen ja kuuntelen, missä kilisee.

Tällä hetkellä on kymmenkunta valokuvaa hukassa. Tilasin perhekuvia antaakseni niitä ystäville. Nyt niitä ei ole missään. Toisaalta täytyy ottaa asia vinkkinä siivoukseen. Tulee keräiltyä sinne tänne ripotellut lehdet, kirjat, kynät ym. kun etsin kuvia. Toistaiseksi ei ole tärpännyt.

Sekin on ärsyttävää, että noita kasoja kertyy. Ei vain tiedä, mihin jotain pitäisi laittaa, ja sitten laittaa jonnekin. Keittiön pöydällä on tällä hetkellä mm. tilaamiani kirjoja, avattuja ja avaamattomia kirjeitä ja lehtiä. Kuljetustoimisto ei ole hoitanut hommaansa.

Juniorin hyväksi on myönnettävä, että hän on hoitanut Siivousosaston työt erinomaisesti. Lisäksi ruoka oli eilenkin laitettuna ja kahvi tuoksui, kun tulin kotiin. Samoin saunan lämmitys ja puiden haku luontuu jouhevasti. Muutenkin perheen nuorempi henkilö saa pidettyä rivinsä tämmissä niin sanotusti, mutta seniori ei. Näin sitä ihminen muuttuu näköjään. Sekä juniori että seniori.

Mikä parasta tai pahinta: ei hirveästi edes harmita siitä päätellen, etten tee asialle mitään enkä sure mokomaa. Ajallaan kaikki hoituu aina jotenkin. Kaikki löytyy ja löytää paikkansa jos on tarpeen. Miksi murehtia pikku asioita.

Nyt odottelen kirjoitusinnostusta johonkin suuntaan. Jostain syystä kaikki päivälehdet ovat päättäneet olla julkaisematta paria viimeksi lähettämääni juttua, ja minä vastaavasti olen päättänyt olla kirjoittamatta niille mitään lisää.

Vakavasti sanoen rukoilen tien avautumista. On lehden kääntämisen aika. Ei vain sanomalehden vaan muutenkin. Odotan vastausta Jumalan suunnalta, koska Hän on se, joka avaa ovet mihin tahtoo. Minä vain teen ja kuljen avatuista ovista. Ei ole tarkoitukseni hakata ovia, jotka ovat kiinni, vaan mennä niistä mitkä aukeavat. Jos ei mikään aukea, sitten pitää odottaa.

Sillä aikaa voisi vaikka kanniskella tavaroita paikoilleen. Kenties löytyy muutakin kadonnutta, vaikka en ole edes huomannut hukanneeni.
Hyvää viikonloppua jokaiselle. Lähdenpä tästä marssimaan töihin päin!

jk. Myöhästyin tänäkin keväänä: sinitiainen on jo muuttamassa pönttöön, enkä ehtinyt putsata sitä. Mitäs on niin aikaisessa.