27.12.2007 - Joulun välipäivän aamu

Pyhistä päästiin. Kovin on ollut pimeää ja synkkää. Satanut vettä tai räntää. Kynttilät ovat valaisseet sitäkin paremmin. Sairaalassa olen käynyt monesti ja Ari oli kotona joulupäivän. Nuoriso on pelannut yömyöhään jotain peliä kimpassa tuntikausia. Ihan mukava kun tekevät yhdessä jotain tuollaista. Itse olen lähinnä lukenut ja nukkunut, ja siitä huolimatta olen väsynyt.

Tämän aamun teksti taas puhutteli. Tässä osa siitä:
"Älä sävähdä kärsimystä! Kestä se hiljaa, kärsivällisesti, alistuvasti! Ole varma, että se on Jumalan tapa valaa rautaa hengelliseen elämääsi. Maailma tarvitsee rautaisia johtajia, pataljoonia, teräksistä tarmoa ja jäntevyyttä. Jumala tahtoo rautaisia pyhiä. Ja koska on mahdotonta raudoittaa moraalista luonnetta muun kuin kärsimyksen kautta, Hän sallii pyhilleen kärsimystä.
Kuluvatko elämäsi parhaat vuodet pakollisessa yksitoikkoisuudessa? Vaivaako sinua vastustus, väärinymmärrys ja pilkka, kuin tiheä aluskasvillisuus vaivaa metsämiestä? Ole rohkealla mielellä! Aikasi ei ole tuhlattua! Jumala voi raudoittaa sinua! Kärsimyksen rautaista kruunua on kannettava ennen kuin päähäsi painetaan kultainen kunniankruunu. Olet joutunut rautoihin vain siksi, että sielusi tulisi voimakkaaksi ja urhoolliseksi. "
F:B. Meyer : Virtoja Erämaassa.

Viime aikoina kärsimys on noussut esiin monissa yhteyksissä. Jeesuksen syntymän yhteydessä on syytä mainita hänen kärsimyksensä, sillä sen takia hän syntyi: kärsiäkseen puolestamme meille kuuluvan rangaistuksen.

Samoin kasvavien seurakuntien tunnusmerkki maailmassa on kärsimys: siellä missä on vainoa ja ahdinkoa, seurakunnat kasvavat. Niin se vain on. Ihminen tajuaa jotain Jumalan avusta ja tarpeestaan vasta, kun hän on uhattuna. Eräs veli oli tahtonut rohkaista vainotun, köyhän seurakunnan pastoria sanomalla, että he rukoilevat näiden puolesta. Tällöin kyseinen veli oli sanonut: - Me rukoilemme teidän rikkaiden puolesta, sillä teidän on paljon vaikeampi seurata Herraa ja pysyä uskossa. Totta se on.

Onko kansamme ainoa toivo jokin katastrofi tai onnettomuus? Niin kauan kuin kärsimys ei kosketa itseä, se ei muuta mitään. Jatkamme samoin kuin ennen. Vasta kun emme kykene jatkamaan kiireistä elämäämme, vaan oikeasti joudumme muutoksen eteen, pysähdymme.

Minäkään tuskin olisin luopunut virastani, enkä tekisi huonosti palkattua osa-aikatyötä, ellei Jumala olisi ohjannut tietäni selkeästi näin. Ari ei makaisi sekuntiakaan sairaalassa, jos ei olisi pakko. En kävisi sairaalassa vanhuksille laulamassa, ellei minulle olisi näytetty jotain kärsimyksestä. En kirjoittaisi näitä kotisivuja, ellei minulla olisi tarve jakaa sitä mitä koen ja elän.

Ja kuitenkin: juuri tässä elämän tilanteessa olen onnellinen. Onni tulee siitä, että saa elää Jumalan tahdossa ja suunnitelmassa. Olen lukemassa kirjaa, jossa puhutaan Jumalan kirkkauden kohtaamisesta. Sitä minäkin tahdon: elää lähellä Jumalaa, kohdata hänet eikä vain kaukaa katsella. Silloin on pantava itsensä alttarille, kuolla pois itselleen ja elää Jumalalle ja hänen elämäänsä. Se ei ole minun lihani tahto, mutta Pyhä Henki minussa tahtoo elää Hänelle, jolle kuulun. Muuten ei janoni sammu.

Samoin on sinun laitasi. Jos tahdot juoda sitä vettä, jota vain Jumala voi antaa, on annettava hänen johtaa ja mentävä perässä. Se maksaa, mutta se myös antaa. Mitä on puolinainen elämä? Jos tahdomme herätystä, on sen alettava meistä, minusta itsestäni. Minun on sytyttävä Jumalan tulesta, seurakuntien on sytyttävä, ennen kuin maailma voi syttyä. Herra siihen meitä auttakoon.