21.09.2007 - Iloa syksyn keskellä!

Syyssateet ovat tulleet. Pelakuuni ovat täydessä kukassaan, nelisenkymmentä kukkaa kummassakin isossa ruukussa. Joka päivä tarkkailen pakkasta, että ehdin viedä kukat turvaan paleltumatta. Sisällä ne nuokahtavat kuitenkin pian, joten kivempi antaa niiden kukkia ulkona.

Paljon ihania haasteita on edessä. Alkavana viikonloppuna on Liisi Jokirannan raamattuluentoja tästä illasta alkaen (juonnan tämän illan kaksi raamattutuntia). Huomenna Ari tulee kahdeksi kirkolla ja on siellä kaikki kolme opetusta mukana. Kiva! Sunnuntaina on filia-messu ja sitä ennen rukoustunti kaupungin kirkossa.

Rieskaa taidan leipoa aamulla samalla kun kuuntelen viikon aamuhartaudet deistä. Palstalla pitäisi käydä, kun puutarhuri-kuopus on tehnyt siellä syystöitä; tutkimassa mikä on tilanne. Puolukat ovat vielä metsässä (vain yksi vähämarjainen reissu tehtynä), joten sinne tekisi mieli mennä jahka ehdin ja jaksan.

Viikon päästä saan aloittaa VARHAISNUORTEN KERHON seurojen yhteydessä. Olen tosi innoissani siitä. Odotan suuria, minulla on näky: tulevia vastuunkantajia, lähettejä, Raamattuun sitoutuneita nuoria ja aikuisia on nousemassa uudesta sukupolvesta, ja heidän kouluttamisensa on meidän tehtävämme. Tämän päivän hengellisten äitien ja isien on jaettava siitä, mitä olemme itse oppineet. On sitouduttava Sanaan ja työhön evankeliumin leviämiseksi keskellämme. Samalla olemme esikuvia nuorille.

Yksi haaste, mieluinen sellainen, on Naisena nykyajassa -päivät Ryttylässä lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Saan alustaa lauantaina klo 16 maissa aiheesta Miehen ja naisen suhde, tasapainon löytäminen perheessä ja työpaikalla. Siitäkin olen tosi innoissani. Minulla on "raakaversio" aiheesta kirjoitettuna. Nyt vain rukousta, että Pyhä Henki saa synnyttää ja luoda otollisen ilmapiirin ja vaikuttaa tahtomista ja tekemistä ja kaikkea sitä, mitä tarvitaan, että Sana tulee eläväksi. Herra siunatkoon jokaisen naisen noilla päivillä, jokaisen vastuunkantajan.

Lisäksi olen saanut jonkin verran postia, ja siitä olen kiitollinen ja iloinen, koska se viitoittaa tietäni ja ohjaa kutsumustani suuntaan, minkä koen tulevan Jumalalta.

Keväällä tuli profetia, joka muuten oli mielestäni vastaanottamisen arvoinen, mutta hätäännyin eräästä asiasta siinä. Nimittäin siinä luvattiin merkiksi Arin paranemisesta, että hän puhuu tämän kesän aikana. Se ei ollut Jumalasta, koska se ei toteutunut. Olen miettinyt asiaa, ja tullut seuraavanlaiseen johtopäätökseen:
- Jumala aina osoittaa jokaisessa ihmisessä jotain heikkoa, ettemme turvautuisi ihmiseen (tässä tapauksessa profetian tuoneeseen ihmiseen)
- Jumala koettelee, onko paraneminen tärkeämpää minulle, kuin vaeltaminen Jumalan yhteydessä ( ei ole: en halua Arin paranevan ennen kuin on Jumalan aika. Ja vaikka se ei tapahtuisi tässä ajassa ollenkaan, ei se ole niin merkityksellistä. Tärkeämpää on saada kulkea johdatuksessa, nähdä ilo ja valo Arin silmistä! )
- Opettaa erottamaan, mikä on Jumalasta, mikä ei: oma ahdistukseni jo olisi pitänyt osoittaa, että tuo kohta ei ole Jumalasta. Kun Jumala tuo ilmi jotain, siinä on aina rauha ja lepo. Menetin levon tuossa asiassa koko kesäksi.

Vielä lopuksi haluan jakaa kanssasi, arvoisa lukijani, tämän päivän Virtoja Erämaassa -kirjasta osan tekstistä:
"Jos aiot pelastaa toisia, et voi pelastaa itseäsi. Jos aiot kantaa paljon hedelmää, sinut on haudattava pimeyteen ja yksinäisyyteen."

Mieluummin haluaisimme aina nauttia mukavasta olosta, haasteiden riemusta. Mutta toinen puoli kokeaksemme Jumalan hyvän suunnitelman toteutumista on väistämättä se, että meidät viedään yksinäisyyteen, itkemään omaa kurjuuttamme Jumalan kasvojen eteen. Vain Hän ymmärtää ja osaa lohduttaa, voi auttaa, nostaa ja pelastaa. Yksinäisyydessä Jumala puhuu meille, silloin voimme kuulla Hänen äänensä. Näkymättömät ovat todellisempia kuin näkyvät. Siis katse ylös Jeesuksen kasvoihin tänäänkin!
Siunattua viikonvaihdetta, sinulle lukijani.