Kategoriat: Muu kirjoitus

Julkaistu ainakin Sanansaattajat-lehdessä elok. 07

Tuntuu, että Jumala käyttää odottamista keinona kasvattaa ihmistä. On todella vaikeaa ottaa rauhallisesti, kun toivoisi jotain tapahtuvan. Ylipäänsä ihmisellä lienee taipumus elää eilistä tai huomista ohittaen tämän hetken, jota elää.

Mooses oli 40v erämaassa lammasten kanssa, ennen kuin Jumala näki hyväksi lähettää hänet valitsemaansa työhön. Koulutus oli tehtävän mukainen. Aabraham joutui odottamaan vuosikymmenet saamatta lasta. Ja kun lupaus siitä tuli, piti vielä odottaa niin kauan, että Aabraham ehti töppäillä oikein kunnolla. Meille se on varoitukseksi ja opiksi: juuri ennen suurta hetkeä pitäisi jaksaa vielä odottaa, että valo varmasti on vaihtunut vihreäksi.

Ajan kulku on vääjäämätön: se ei pysähdy, vaikka toivoisimme niin tapahtuvan, kun meillä on kirkastusvuorihetkemme. Vastaavasti se kulkee kohti täyttymystään, vaikka tuntuisi, että Jumalan aika ei koita koskaan. Habakukin teksti on lohduttavaa: Näky odottaa aikaansa, mutta se rientää määränsä päähän, eikä se petä. Jos se viipyy, niin odota sitä, sillä varmasti se toteutuu eikä se myöhästy.

Itseäni on rohkaissut usein Raamatun kohta, jota lauletaan hebrealaisessa laulussa: Minä uskon sen, että viel`nähdä saan, mä hyvyytesi, Herrani, täällä maailmassa ihmisten. Mä Herraa odotan; ole luja, vahva olkoon sydämesi. ? Meidän tulee rohkaista toisiamme Raamatun sanalla olemaan lujat ja rohkeat, ettemme vaivu epätoivoon odottaessamme Jumalaa.

Odotatko Jeesusta, hänen paluutaan takaisin? Joka odottaa, hän valvoo. Joka ei odota, hän ei valvo, ja hänen Herransa tulee silloin kun hän ei odota. Joka odottaa, ei joudu häpeään, lupaa Sana. Odottavan aika on aina pitkä, ja siksi on tärkeää, että on hyvää matkaseuraa, joka kannustaa jaksamaan. Maailmallinen seura ja viihde vievät voiman, mutta uskollisista Jeesuksen seuraajista sanotaan: " He auttoivat toinen toistaan sanoen: "Ole luja!"

Itse olemme avioliiton alusta lähtien olleet Jumalan odotuskoulussa. Mieheni on sairastanut MS-tautia koko tämän 26 vuoden ajan. Jumala on tehnyt syväkyntöä meissä ja meidän kauttamme. Hän ei ole sanonut ei tai kyllä, vaan odota. Koko ajan Hän tahtoo nostaa katsettamme Häneen, pois kuohuvista aalloista. Hän on kärsivällinen odotuksessaan.

George Matheson on sanonut: -Anna minulle voimaa odottaa, toivoa, katsella ylös tähdettömälle taivaalle! Anna minulle se voima, joka pysyttää pystyssä yön pimeydessä. Olen saavuttava suurimman voiman, kun olen oppinut odottamaan toivoa.