Kategoriat: Muu kirjoitus
7/07 Julkaistu Keskipohjanmaassa ja Kalevassa ja Pohjalaisessa
Oletko huomannut, miten ihminen laiskuuttaan näkee joskus tosi paljon vaivaa? Tarkoitan sitä, että kun pitäisi vaikka hakea viereisestä huoneesta kynsisakset, eikä millään jaksaisi. Sitten kaikilla kepulikonsteilla yrittää saada lohjenneen kynnen poikki. Lopulta pitkällisen uurastuksen jälkeen kynsi on tosi kipeä, ja kuitenkin joutuu hakemaan ne sakset. Tässä vain tekaistu esimerkki.
Elämä on vähän samanlaista. Kierrämme mieluiten vaikeat asiat keksimällä verukkeita. Osaamme selittää taitavasti itsellemme ja muille, miksi en voi mitenkään tehdä jotain mitä minun pitäisi. Toiset saattavat jopa uskoa, ja vakuuttelemme itseämme. Syvällä sisimmässämme tiedämme totuuden, mutta emme halua tai kykene sitä kohtaamaan.
Kaikenlaiset ekstreme-temput ja vaativat lajit lisäävät suosiotaan. Ihailemme niitä, jotka uskaltautuvat benji-hyppyihin (joko tämä laji on hävinnyt?) tai mitä uhkarohkeimpiin tempauksiin. Ajattelemme: mikä rohkeus!
Kaikki temppuilu lisääntyy sen kustannuksella, että ihmisen kyky kohdata oman elämänsä vaikeuksia supistuu. Yhä vähemmän osaamme käsitellä omia tunteitamme, elämämme kriisejä ja ihmissuhteita. On mukavampi paeta kuin kohdata sisimmässä riehuva karhu. Siinä sitä uskallusta tarvitaan!
Ehkä syynä on se, että aikamme korostaa ihmisen lupaa olla onnellinen ja tehdä mikä itsestä tuntuu hyvälle. Ei tunnusteta, että ihminen on läpeensä synnin turmelema, ja tarvitsee anteeksiantoa. Myös sinä ja minä, myös itseämme kohtaan. Kun itsessä ei voi olla mitään korjattavaa, vika täytyy olla muissa, yhteiskunnassa, tyhmissä opettajissa, päättäjissä tai vanhemmissa. Joka tapauksessa muissa. Kenties Jumala on jonkun mielestä pääsyyllinen. Heijastamme oman syntimme ja syyllisyytemme muihin.
Niin kauan kuin perusta on väärä ja kieroutunut, on ulkonainen puuhastelu turhaa. Totuuden kohtaaminen on vaikein ekstreme-laji elämässä. Ne jotka siihen seikkailuun uskaltautuvat, ovat elämän voittajia. Se tuottaa kylläkin kyyneleitä ja paljon vaivannäköä, mutta lopputuloksena on puhdas omatunto; se on paras päänalunen. Senhän me jokainen haluaisimme sisimmässämme, vaikka voimme esittääkin kovista.
Syvällä sisällämme on kaipuu puhtauteen ja vapauteen; valitettavan moni vain etsii sitä pitkän elämänsä ajan vääristä paikoista. Matkan varrella tuhoutuu myös läheisten elämää. Kuitenkin ryövärin armokin on armoa verrattuna siihen, ettei koskaan nöyrry ja löydä totuutta.