Kategoriat: Muu kirjoitus
Christina-lehdessä helmik 2007
- Suu säkkiä myöten, sanottiin ennen. Sananlaskuissa vastaavasti on mielenkiintoinen ajatus:- Toinen on olevinaan rikas omistamatta mitään, toinen on olevinaan köyhä vaikka hänellä on paljon omaisuutta. Miten sitten saada rahat riittämään, jos itse tekee puolipäivätyötä ja mies on työkyvytön? Tämä on oma tilanteeni.
Rahojen riittämisessä on kyse pintaa syvemmistä asioista: toiselle ei mikään riitä, toiselle riittää vähempikin. Mikä on asenteemme rahaan? 1 Tim 6 sanotaan: - Kunhan meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin. Samassa luvussa varoitetaan rahan himosta, joka on eksyttänyt monen pois uskosta. Jumalisuudelle pannaan suuri paino yhdessä tyytyväisyyden kanssa.
Tuttavani kertoi olleensa ulkomailla perheen kanssa monena kesänä; velaksi kuulemma. Hänellä on pari sijoitusasuntoa oman kodin lisäksi; mielestään hän on huonopalkkainen. Voi siis olla köyhä omaisuudesta huolimatta; siihen tulokseen tulin.
Rahojen riittäminen on jossain mielessä arvokysymys. Jos haluaa tietynlaisen elintason, josta ei ole valmis tinkimään, tulee tiukkaa, kun elämä koettelee. Suuren painon laitan sille, millaiseen elämään lapset tottuvat ja totutetaan. Tietävätkö lapset, mihin vanhempien rahat menevät? Mitä eläminen maksaa? Luulevatko vanhemmat, että lasten pitää saada kaikki, mitä nämä keksivät haluta?
Vanhemmat kertovat nuorten valittavan, että kotoa ei anneta riittävästi rahaa. Meillä lapset ovat pienestä asti tienneet, paljonko rahaa on käytettävissä. Sitä ei ole yleensä ollut paljon. Toisaalta meiltä ei ole koskaan puuttunut liikaa. Elämän rikkaus ei ole vain rahakysymys. Lapsemme ovat oppineet yrittämään itse: kaikki neljä ovat jakaneet mainoksia; nuorin jakaa vieläkin. Näin hän maksaa kännykkälaskunsa, kuten jokainen on tehnyt koko ajan. Saldorajoja ei tarvita: itsellä täytyy olla sen verran kontrollia.
Kyse on siitäkin, mihin vertaamme itseämme. Verrattuna niihin, joilla molemmat vanhemmat ovat työssä, perheemme on köyhä. Miksi emme tyytyisi tämän hetkiseen asemaamme? Niin kauan kuin meillä on leipää päällysteineen, ei ole aihetta ruikuttaa. Rauha Jumalan kanssa on paljon tärkeämpi asia.
Joinakin aikoina meidän on ollut pakko turvautua sosiaaliapuun. Se vaatii nöyryyttä, mutta se on ihmisille tarkoitettu silloin, kun tarvetta on. Sitten on taas kiitollinen mieli, kun pärjää itse. Kerran saimme eräältä paikalliselta hengelliseltä yhdistykseltä joulurahaa. Muistan poikani ilmeen, kun ojensin kirjeen seteleineen hänelle: hänen silmät revähtivät auki. Se oli Jumalan meille osoitus Jumalan huolenpidosta. Jatkuva puute voi katkeroittaa mielen, ja siksi on ihanaa, että Jumala ojentaa välillä kätensä niin alas, että näemme hänen puuttumisensa elämäämme.
Puolisoni on sairastanut vakavasti lähes koko avioliiton ajan. Jumala on ollut Isä neljälle lapsellemme. Olen kokenut sen konkreettisesti. Vanhin lapsista sanoi, ettei raha ole tärkeintä, vaan vanhempien tuki. Jumala on johdattanut lapsillemme työpaikkoja, ja ohjannut niin että he osaavat huolehtia itsestään. Nyt kun kolme lapsista on täysi-ikäisiä, lainaamme rahaa toisillemme tarpeen mukaan. Kenelläkään ei ole liikaa, mutta jokainen selviää.
Arkielämä on jalat maassa elämistä. Kirpputoreilta on löytynyt hyviä vaatteita. Käyn siellä rukoillen silloin kun tarvitsen jotakin. Samoin vanhan päiväyksen ruuat ovat meille kelvollista syötävää. Emme ole huono-osaisia, vaikka söisimme vanhaa ruokaa. Päinvastoin on ilo, kun Jumala pitää huolta. Sähköä voi säästää pitämällä lämpöä matalalla, ja villapaitaa päällä tarpeen mukaan. Vettä ei ole pakko lotrata, vaikka nuorten näkemys on erilainen, mitä suihkussa seisomiseen tulee.
Kunto pysyy hyvänä, kun kävelee mahdollisuuksien mukaan työmatkat, tai ajaa pyörällä. Itselläni ja kotona asuvilla lapsilla on reilu 3 km työ- ja koulumatkaa, ja se sujuu lähes aina ilman autoa. Pyörät vaativat usein korjausta, mutta olen maksanut kuopukselle (15v), kun hän on opetellut korjaamaan ja kunnostamaan pyöriä. Muutenkin kotitöistä maksan sen mukaan kuin niitä tehdään
Kun Jumala on elämässä mukana, hän tietää myös kukkaromme. Maksamalla kymmenykset hänelle, kuten Raamattu opettaa, hän vastaa sanastaan, ja pitää meistä huolen. Kun hän huolehtii varpusistakin, eikö sitten meistä! Viimeisin ilon aiheeni raha-asiassa on se, että olen alkanut ostaa Reilun kaupan kahvia. Se on vain hiukan kalliimpaa, mutta sillä voi todellisesti auttaa kahvintuottajia saamaan työstään palkan. Kun meistä Isä pitää huolta, on ilo auttaa muitakin selviämään.