Kategoriat: Ajankohtaista

Joulumme 2006 oli oikein leppoisa, vähän liiankin leppoisa Petrille, ja niinpä piti ottaa pienet painit!

Onnellista Uutta vuotta jokaiselle lukijalle!

Joulu meni mutta edelleen eletään jouluaikaa. Tämä on mukavan erilaista syksyn jälkeen. Tekemistä on, mutta se on erilaista kuin arkiviikoilla. Nyt valmistaudutaan häihin!

Jyrki tuli jouluksi kotiin tavaroineen ja Maarit on omassa kotonaan. Petri on tehnyt pari viikkoa reissuhommia Poriin ja tuli eilen sieltä taas maisemiin. Terhi ja Tero hääräävät tässä kotona. Ari oli aaton ja tapaninpäivän kotona. Aattona olimme jouluhartaudessa. Kirkossa oli kohtalaisen paljon väkeä. Petri jäi saunanlämmittäjäksi kipeän selkänsä kanssa, mutta me muut viisi menimme kirkkoon. Jyrki, Terhi ja Tero pääsivät saman tien kolehtia keräämään.

Saunattiin sitten ja avattiin lahjat. Suurta hupia olivat erilaiset käärepaperit: sanomalehdet ym. Nuoret olivat hankkineet toisilleen järkyttäviä cd-levyjä,ja ne vasta hilpeyttä herättivät! Lukemista sain onneksi minäkin paljon. Kaikkea en ole ehtinyt lukea vielä.

Otin sänkyni olohuoneeseen muka Aria varten, mutta hän on halunnut olla tuolissaan kun on ollut kotona. Itse olen sitäkin enemmän nauttinut löhöilystä olohuoneessa, kun kaikki ovat touhuilleet ympärillä.

Avannolle, tai siis mereen jossa ei ole avantoa, kun ei ole jäätä, selvisin ensi kertaa joulukuulla vasta pari päivää sitten. Vähän tulee rimakauhu kun on pitkään sieltä pois, mutta hyvä reissu se oli. Saunassa en tapaa siellä käydä. Ei sovi tällaiselle hätähousulle; käyn mieluummin vain uimassa ja kävelen kotiin, kuten nyt tein. Kotona on tullut saunattua useita kertoja viime päivinä.

Olen innostunut uudesta asiasta. Nimittäin olen aikeissa kirjoittaa kirjan. Minulle on silloin tällöin heitetty haastetta asiasta, mutta en ole koskaan ottanut tosissani. Viime kesänä jopa ystäväni Tupoksesta toi minulle listan kustantajista. Nyt sitten tärähti, kun pari luotettua ihmistä sanoi samana päivänä vakavissaan kirjan kirjoittamisesta: aloin miettiä ja rukoilla tosissani.

Nyt sitten olen vähitellen kirjoittamassa sitä. En osaa sanoa tuleeko siitä mitään, mutta jotakin juttuja olen jo kirjoittanut. Aika näyttää. Jos teille lukijoille tulee ideoita tai kehotuksia asiasta, niin toivon, että kerrotte minulle. Kaikki rohkaisu ja suunnannäyttö olisi paikallaan. Ja esirukoukset asian puolesta! En halua kirjoittaa mitään lööperiä, vaan sellaista, että ihminen, joka lukee, tulisi virvoitetuksi. Ilman Jumalan Pyhän Hengen vaikutusta en osaa enkä kykene. Itse olen saanut mahdottomasti rohkaisua juuri kirjojen kautta. On huonoja ja hyviä kirjoja. Hyvä kirja on sellainen, jossa sanotaan ajatuksia, jotka lukija kokee tosiksi, mutta ei ehkä itse osaisi ilmaista asiaa.

Hilja Aaltosen tekstit ovat itselleni sellaisia, etten ikinä kykenisi ilmaisemaan asioita kuten hän tekee. Hän maalaa ne eteeni elävästi. Jotain sellaista toivoisin osaavani tehdä kirjoittamiseni kautta.

Minulla on ollut hiukan turhautunut olo viime aikoina, mutta ehkä nyt olisi tilausta kirjoittamiselle juuri. Vaatii vain selkärankaa, että saa itsensä kirjoittamaan. Juuri lukemassani Leif Nummelan kirjassa Raamatun punainen lanka, kirjoittaja sanoo, että Daniel oli niin pelkkää selkärankaa, ettei leijonatkaan pystyneet häneen! Jotain vastaavaa taidan tarvita. Että voisin olla kumartelematta muualle kuin Jumalan suuntaan. Haluaisin kirkastaa Jumalaa sen kautta, mitä Hän on saanut elämässämme aikaan, mutta rukousta siinä tarvitaan.

Sisäistä kamppailua käydään jokaisen kristityn sisällä, kun uusi luonto tahtoo Jumalan kunniaa, ja vanhaa vetäisi lehmää omaan ojaansa. Niin on minunkin suhteeni. Huomaamattani alan kehuskella itseäni tai tuoda esiin itseäni, vaikka tiedänkin, että ihminen on tyhjää vaan, tai kuten Raamattu ilmaisee: Ei ole ketään joka tekee hyvää, vaan kaikki ovat poikenneet pois; kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla.

Tahdon siteerata vielä Anna-Mari Kaskisen kirjasta löytämääni ajatusta, joka on itse asiassa Jean Vanierin ajatus kirjasta Murrettu ruumis:
"Rakastaminen ei ole sitä, että annat rikkauksiasi, vaan että paljastat toisille heidän aarteensa, heidän lahjansa, heidän arvonsa, ja luotat heihin ja heidän kykyynsä kasvaa." s. 47.

Noissa lauseissa on sanottu jotain oleellista, jota liian harvoin saamme kokea: kiellämme toisilta heidän arvonsa koska emme kerro heille, mitä he omistavat, mitä aarteita heillä on. En tiedä onko se vain suomalaisten tai pohjalaisten pahe, mutta on aika harvinaista, että kertoisimme toisille heidän onnistumisestaan tms vaikka ajattelisimme niin.

Onko se kasvatuksen peruja, joista itsekin olen saanut osani, että jos kehuu lasta, tämä ei enää yritä, vaan luulee olevansa jotakin. Miksi ei voida antaa rehellistä todistusta toisen onnistumisesta? Kun kerromme toiselle 10 hyvää asiaa hänestä, silloin hän kykenee ottamaan vastaan myös yhden kriittisen arvion itsestään. Näin ajattelen, tai jotain tuohon suuntaan pitäisi kriteerin ja kehun suhteessa toisiinsa olla. Mutta me onnettomat mieluummin moitimme olan takaa, ja sitten ohimenneen salaa ehkä sanomme, ettet sinä nyt kuitenkaan ihan toivoton ole. Eikös se jotenkin noin mene?

Toisaalta on myös niin, että hyväksymme asioita, joita ei pitäisi hyväksyä. Ajattelen nyt hengellistä kenttää. Selittelemme asioita hyväksi, vaikka puhuja puhuisi täyttä potaskaa. Yritämme ymmärtää ja olla hyväksyviä, ettei meitä sanota tiukkapipoiksi. Raamatun mukaan julistus on aina arvioitava. Kysymys ihmisen arvioimisesta, vaan opetuksen. Pelkään pahoin, että suuri osa kristikuntaa ei huomaa ollenkaan, vaikka opetuksesta puuttuu täysin Jumalan Pyhä Henki. Se on tosi huolestuttavaa.

Suuri kipuni on myös se, että uskovien tulisi löytää oma paikkansa seurakunnassa, sen tehtävissä. Jos emme rohkaise ja kehoita ihmisiä silloin kun he toimivat oikeassa paikassa, heiltä voi loppua rohkeus toimia enää, koska henkivallat painostavat aina oikealla paikalla olevaa ihmistä. Mitäs vaaraa sellaisesta on, kun joku opettaa tai julistaa tai tekee mitä tahansa, jossa ei ole Pyhän Hengen voimaa! Hän saa toimia kuinka tahtoo eikä kukaan kostu siitä juurikaan; päinvastoin porukka lakoaa, kun ei koe Hengen yhteyttä tai voimaa.

Pitäisi minunkin vain luottaa enemmän rukouksen voimaan ja rukoilla, että Jumala asettaa jokaisen kohdalleen, eikä hermoilla omassa voimassani. Rukous voi paljon kun se on harras; siinä toivon että uusi vuosi toisi minulle uudistusta.Ei Roomaakaan rakennettu hetkessä, eikä Iisakin kirkkoa, joten luottamusta vaan, että kaikki tapahtuu Jumalan hyvässä johdatuksessa ajallaan. Rukouksin voimme liikuttaa Jumalan kättä, joten siihen Jumala meille voimaa antakoon.

Herra olkoon kanssasi, Lukijani, ja antakoon sinulle uuden vuoden, joka lisäisi Jumalan läsnäoloa elämässäsi. Sen vähyys ei johdu koskaan Jumalasta vaan aina siitä, että meillä ei ole aikaa Hänelle. Jospa Jumala armossaan kutsuisi meitä, mieluummin hyvän, kuin pahan kautta lähemmäs. Valitettavasti useimmiten se tapahtuu vasta, kun olemme niin ahtaalla, että kaikki tuet ja inhimillinen apu otetaan meiltä pois. Vasta sitten tulee Jumala mieleen.

31.12. radion yle 1:ssä tulee jumalanpalvelus Vaasan kirkosta. Jyrki ja Maarit kuulutetaan silloin, joten olepa kuulolla, jos et itse pääse kirkkoon. Minulla on ehtoollisenjakovuoro silloin samassa tilaisuudessa, ja siitä olen kiitollinen!