Kategoriat: Muu kirjoitus
Joulukuun 2006 Christina-lehdessä ( uusi kristillinen naisten aikakauslehti)
Efesolaiskirjeen viidennessä luvussa vaimoa kehotetaan kunnioittamaan miestään. Siinä sanotaan myös kolme eri kertaa, että miehen tulee rakastaa vaimoaan.
Kun mies rakastaa vaimoaan, niin vaimon on helppo kunnioittaa miestään. Siihen kunnioitukseen sisältyy myös puolustaminen.
Jos puolisoiden välit ovat kylmät, tulee helposti syyttelyä toisen laiminlyödessä tehtäviään. Niin voi käydä vaikka välit olisivat lämpimätkin. Miehellä on suuri tarve saada arvostusta, ja sitä vaimon tulee miehelleen osoittaa. Lasten on turvallista elää ilmapiirissä, jossa vanhemmat rakastavat toisiaan, ja osoittavat arvostusta ja kunnioitusta toisilleen. Se on kuin mannaa lasten sydämille.
Mieheni sairastui heti avioliiton alussa, kaksikymmentäviisi vuotta sitten. Hänen MS-tautinsa paheni ensin vähitellen, mutta sitten romahdusmaisesti. Minulla on ollut merkittävä tehtävä perheemme koossapitäjänä nämä vuodet. Tärkeintä minulle on perhe, sen jälkeen vasta muut tehtävät.
Perheeseemme syntyi neljä lasta - jokainen on toivottu ja odotettu. Se, miten äitinä suhtaudun lasteni isään - vaimona mieheeni, on hyvin tärkeä kasvatustekijä.
Tehtäväni ei ole vaatia rakkautta mieheltäni, silloin velkomalla saa vain huonoa jälkeä, mutta vaimona minun on helpompi kunnioittaa miestäni, kun hän osoittaa minulle rakkautta. Kun olen rakastettu, en anna kenenkään alentaa ihmistä, joka arvostaa ja rakastaa minua. Ja vaikka hän ei voisi osoittaakaan, niin vaimona tiedän, rakastaako hän minua, vai ei!
Miten itse suhtaudun mieheeni ja millaista käytöstä odotan myös lapsiltani, osoittaa arvostukseni miestäni kohtaan.
Kun lapsemme olivat pieniä ja kyselivät asioita, pyysin kysymään isältä - isä tietää. Niin lapset sitten juttelivat isän kanssa. Usein he sanoivat, että kyllä isä on viisas - tietää kaiken. Minä vahvistin heidän käsitystään. Lapselle läsnä oleva aikuinen, joka vastaa heidän kysymyksiinsä, on viisas - enkä halua mitenkään väheksyä mieheni tietomäärää näin sanomalla, vaan olen itse samaa mieltä.
On varmasti vaikea olla tasa-arvoisessa avioliitossa miehen kanssa, jota ei voi kunnioittaa. Mieheni on erittäin vaikeasti vammautunut sairautensa myötä, mutta rakkaus kutsuu ihmisen parhaat puolet esiin, ulkoisista seikoista huolimatta.
Jos toinen on sairas, haaste on varmasti suurempi. Jumalan avulla kaikki vaikeudet ovat voitettavissa.
Vaikka mieheni sairaus on niin pitkällä, ettei hän pysty puhumaan, vetoan edelleen äärimmäisissä tapauksissa isän mielipiteeseen, jos joudun ratkaisemaan ongelmia lasten kohdalla. Yksin on raskasta ottaa vastuu isoista asioista.
Kun olen puhunut miehelleni ja saanut häneltä vastauksen nyökkäyksenä tai pään puistamisena, kerron mitä mieltä isä on. Hän ei aina ole samaa mieltä kuin minä, ja senkin kerron lapsille. Joskus olen joutunut antamaan luvan, kun isä on myöntynyt, vaikka itse olen ollut eri mieltä. Se vahvistaa lapsissa käsitystä isän roolista.
Kun lapset näkevät, että arvostan isän mielipidettä, hekin arvostavat. Vain kerran eräs lapsista on sanonut, että eihän isä tiedä, kun se on maannut sairaana niin kauan. Silloin olen selittänyt, että isällä on kyllä elämänkokemusta, joten hän tietää kyllä. Olen tarvinnut paljon viisautta tietääkseni mitkä asiat hoidan itse, missä pyydän neuvoa mieheltäni: tarvitsen usein neuvotteluja Jumalan kanssa.
Tosi helppo olisi ollut vaikeina aikoina sanoa lapsille, ettei isästä mihinkään ole - ei hän mihinkään pysty. Mutta niin en vaimona, enkä äitinä saa sanoa. Se vie pohjan pois lapseni elämästä, jos heidän isästään ei ole mihinkään. -Mihin minusta on, jos isä on sellainen - näin lapseni voivat kokea. Aikuistuvat lapsemme sanovat, että isä tiesi kaiken, kun siltä kysyi - on hän niin viisas.
Itse olen tehnyt paljon virheitä, mutta anteeksianto on sitä varten, että saan taas aloittaa alusta.