Kategoriat: Muu kirjoitus
18.4.2006 Pohjalaiseen ja Keskipohj.
Liekö maailma ollut aina tyly heikompia kohtaan, mutta nykyaikana se kärjistyy. Lapset moittivat ettei kannata aukaista aikuisille ovea: ei ne edes kiitä. Sananlasku sanoo, että köyhä puhuu pyydellen, mutta rikas vastaa tylysti.
On korostunut ero heikon ja vahvan; köyhän ja rikkaan; sairaan ja terveen välillä. Ei kunnioiteta vanhuksia eikä tueta heikkoja. Ennen oli ihmisillä selkärankaa ja moraalia. Tiedettiin mikä on oikein, mikä väärin. Annettiin paikka vanhemmalle, nostettiin tavara tai avattiin toiselle ovea. Nyt ne menevät jotka pääsevät, ja hitaat jäävät jalkoihin. Moraalin ja arvojen luhistuminen näkyy käytännön elämässä selvästi. Roskat nakellaan maahan; toiset joutavat korjata. Palveluhalua ei ole.
Ne sukupolvet jotka ovat rakentaneet maamme, ovat saaneet näpeilleen. He uhrasivat nuoruutensa ja voimansa, että tulevilla polvilla elämä olisi turvattua. Miten on käynyt? Tyytymättömyys ja mammonan palvonta vain lisääntyy. Mikään ei riitä. Vanhusten ja lasten hyvinvointi on toisarvoista sen rinnalla, että kukin saa tehdä mitä huvittaa. Halutaan onnellisuutta ja kuvitellaan sen tulevan omaisuuden ja tavaroiden haalimisella. Äidit/isät jättävät lapsensa, koska heillä on oikeus etsiä onneaan. On jäänyt käsittämättä täysin se vastuu, mikä vanhemmilla on lapsesta. Kun arvot vääristyvät, ihmiset alkavat voida huonosti. Kun lapset voivat huonosti, millaisia vanhempia heistä tulee? Eivät he osaa huolehtia lapsista, kun ei heistä ole huolehdittu. Malli puuttuu.
Sekin, että joku murrosikäinen aikoo tehdä itsemurhan ennen kuin suostuu toisten hoidettavaksi, kertoo jotain. Koetaan että elämä on turvatonta, jos ei sitä pysty itse turvaamaan terveydellään. Harva pystyy loppuun asti. Nuori ja jo lapsi näkee mitä me aikuiset arvostamme. Nähdään ala-arvoiseksi elää elämää ilman terveyttä ja rahaa. Kuitenkin eri sukupolvien kohtaaminen on rikkaus . Erilaisten ihmisten kanssa eläminen, myös sairaiden ja vanhojen, on kokonaisvaltaista elämää.
Itse olen hyvin rikas juuri sairauksien kanssa kamppailtuani lähes koko elämäni. Lapsena oli kehitysvammainen serkku naapurissa. Nukuin mummun kanssa monta vuotta samassa huoneessa. Mummua hoidettiin kotona hyvin pitkään ja huonokuntoisena. Puolet elämääni olen saanut opetella elämän korkeakoulussa sairaan puolison rinnalla. Vanhukset ja sairaat ovat sydäntäni lähellä, koska heidän kauttaan opin elämästä ja itsestäni eniten: olen oppinut rakastamaan heitä. Olen saanut huimasti rakkautta ja hyväksyntää juuri heiltä. Tunnen itseni köyhäksi marisijaksi sellaisen rinnalla, joka katkeroitumatta kantaa sairautta ja vanhuuden vaivoja. Meillä ns. terveillä on hyvin paljon oppimista niiltä, joita tämä yhteiskunta ei pidä minäkään. Hylkäämällä heidät köyhdymme ja kuihdumme pois. Taitavat eläimetkin hoitaa omansa paremmin, siltä tuntuu joskus. Kun totuus hylätään, ei viisauskaan auta.
Paula Hakkola, Vaasa