Kategoriat: Muu kirjoitus
Ihminen ei ole pelkkä luuranko. Päälle täytyy laittaa lihaa, nahka ja vielä henki, ennen kuin ihminen on ihminen.
Viisaus ja kirjatieto ovat kuin tuo luuranko. Se ei paranna vielä ketään. Tarvitaan kohtaamista, nähdyksi tulemista. Pieni vauva kuihtuu pois, jos äiti antaa pelkästään ruokaa. Vauva tarvitsee äidin silmien rakastavaa katsetta, hymyä, nähdyksi tulemista. Ei voi elää, jos ei tule nähdyksi.
Sellainen lääkäri, joka kohtaa potilaan kuuntelemalla häntä edes hetken, on hyvä lääkäri. Jos hän kuuntelisi, hän voisi paremmin tehdä oikean diagnoosin. Itse muistan ne pari lääkäriä, jotka ovat näin toimineet. He ovat jääneet mieleen, koska olen saanut kokea inhimillisyyttä. Sairaana ihminen on heikko. Jos hän on vain "tapaus", tai "poskiontelotulehdus" lääkärille, hän lähtee tyhjänä pois: hän ei ole tullut nähdyksi. Jos lääkäri jaksaisi kuunnella pari minuuttia, tai sanoa rohkaisevan sanan potilaan kurjaan tilanteeseen tai mitä se onkin sillä kertaa, se olisi kuin balsamia haavoihin.
Lääkärin ammattitieto on tietysti tärkeää. Sanoisin kuitenkin että se on vasta puolet taidosta. Taitavaksi lääkärin tekee se että hän on myös ihminen ihmiselle. Sama koskee tietysti muitakin ammatteja, mutta erityisen tärkeää se on heikossa tilassa olevan ihmisen kohtaamisessa.
Joskus sairauden takana on jotain muuta, joka tarvitsee vielä enemmän hoitoa kuin se reseptillä saatava apu. Joku voi sanoa, että psykologit tms. ovat sitä varten. Uskon kuitenkin, että ei tarvita niinkään psykologeja vaan lähimmäisenrakkautta, jonka voisi saada reseptin myötä, ja ihminen alkaa toipua.
Jos ihminen tekee esim. surutyötä, hän saattaa sairastella kaikenlaista. Kun lääkäri kohtaa hänen surunsa, eikä vain oiretta, potilas alkaa toipua. Löytyykö tätä kohtaamista? Toivon niin.
Paula Hakkola, Vaasa