Kategoriat: Muu kirjoitus

Tulen juuri vuodeosastolta mieheni luota. Hän on 48-vuotias vaikeavammainen MS-taudin takia, mutta henkisesti täysin voimissaan. Olen kiitollinen että hän voi tulla sunnuntaisin kotiin sairaalasta. Mutta eräs suuri ongelma on olemassa. Hoitajia on LIIAN VÄHÄN!

Kevät on tulossa, ja haluaisin viedä miestäni ulos. Hänet pitää puettaa ja auttaa pyörätuoliin. Siihen tarvitaan kaksi ihmistä. Hoitajia on osastolla vain viisi, ja hoidettavia yli 30. Suuri osa paljon autettavia. Hoitajilla ei ole aina aikaa edes pitää ruokatuntia. Kuitenkin työpäivän jälkeen heillä on helposti sellainen olo, että työt tulivat hoidetuksi puutteellisesti, koska henkilökuntaa on liian vähän suhteessa potilaiden hoidon tarpeeseen.

Minusta on synti ja häpeä ja että rahaa löytyy ties mihin tiehankkeisiin, ja ihmiset eivät saa tarvitsemaansa tukea ja apua. Itse ahdistun suunnattomasti tilanteesta ja olen omien voimieni rajalla. Mutta olen päättänyt, että vien miestäni ulos edes kerran viikossa. Kyllä minä keinot keksin. Voi olla että uuvun ja joudun sairauslomalle, mutta oman rakkaan ihmisen hyvinvointi on minulle tärkeämpää kuin moni muu asia.

Vetoan teihin päättäjät: lisää hoitohenkilökuntaa on saatava! Inhimillisyyttä ja lähimmäisenrakkautta! Itsekin tulemme vanhoiksi ja voimme vammautua koska hyvänsä. Ryhtiä nyt hommaan, päättäjät!

Paula Hakkola, Vaasa