Kategoriat: Ajankohtaista
Mietteitä "Vain rakkautta" -kirjan äärellä. Kirpparilta tärppäsi tällainen, ilmeisesti venäläisen kirjoittama kirja v. 1945. Kuten kirjasivuillani totean, ajattelin, mitä kristityllä on tekemistä jonkin puna-armeijakirjan kanssa. Mutta kirjan terä on ihan muualla kuin sodassa. Kyse on rakkaudesta.
Kirjan päähenkilö on Maria, nuori naimisissa oleva nainen. Mies on ollut sodassa jo vuoden. Maria haaveilee kaiket päivät miehestään. Hän on sairaanhoitajana lempeä ja kaikki haluavat hänen hoitoonsa: hän palvelee jokaisessa rakastamaansa miestä. Eräs potilaista on vammautunut, ja luettaa Marialla joka päivä rakastettunsa kirjeen, jossa tämä toivoo miehen ilmoittavan itsestään, että rakastettu voi tulla hakemaan miehen kotiin. Mies saa uskon ja toivon, että rakastettu voi rakastaa häntä vaikka hän on menettänyt jalkansa ja silmänsä, kun Maria valaa häneen tätä toivoa lukemalla kirjeen antaumuksella uudestaan ja uudestaan.
Sairaalassa on eräs lääkäri, joka on syvästi rakastunut Mariaan. Hän on Marian uskottu, ystävä, mutta lääkäri tietää että Marian sydän kuuluu tämän miehelle. Maria ei anna toiveita lääkärimiehelle vaan tekee selväksi, että ei rakasta tätä. Eräänä päivänä tulee sähkösanoma, joka mullistaa kaiken: Marian mies ilmoitetaan taistelussa kaatuneeksi. Marian epätoivoa kuvataan kaikenkattavaksi. Viimein Maria tajuaa, että miestä ei enää ole. Juuri kun hän jotenkin on sisäistänyt sen käytyään tuhoutuneessa kaupungissa jossa hän on mieheensä tutustunut, hän saa uuden sähkösanoman. Siinä sairaanhoitajaystävä kaukaa kirjoittaa, että miehesi on haavoittunut ja on täällä hoidettavana.
Nyt Maria vasta epätoivoinen on. Hän ei tiedä, kumpi sanoma on lähetetty ensin. Hän ei uskalla uskoa, että mies voisi olla elossa. Lääkäriystävä lähtee hakemaan miehen ja tuo tämän lähisairaalaan. Mies ei olisi halunnut Marian saavan tietää hänestä, koska hän on menettänyt silmän ja toisen käden, ja näyttää kauhealta. Lääkäri on saanut miehen vakuutettua, että Maria haluaa hänen palaavan. Kun Maria tapaa miehensä, hän alkaa hoitaa tätä ja vakuuttaa rakkauttaan, mutta toinen puoli hänessä on kuollut. Maria ei osaa enää toiveikkaasti lukea miespotilaan rakastetun kirjettä, sillä hän ei usko, että kukaan voi rakastaa rampaa. Maria kokee että elämä on pettänyt. Kuitenkin miespotilaan rakastettu tulee hakemaan omansa pois, ja Maria yllättyy, kun nämä ovat rakastuneita ja varmoja elämän jatkumisesta.
Samaan aikaan Marian mies pääsee kotiin, Maria siirtyy sohvalle nukkumaan ja molemmat ovat onnettomia. Maria alkaa kalveta ja kuihtua. Näihin aikoihin eräs nainen tulee etsimään miestään sairaalasta. Tämä on kuitenkin ehtinyt kuolla. Nainen haluaa tietää, mitä mies on sanonut ennen kuolemaansa. Maria kertoo että mies halusi tietää rintamatilanteen. Nainen olisi halunnut kuulla jotain muuta; hän jää kirkuen huutamaan lattialle: kuollut, kuollut, kuollut! Mariaa asia jää mietityttämään.
Maria tapaa lääkäriystävänsä tämän pyynnöstä. Lääkäri toteaa tilanteen: sinä et rakasta enää miestäsi, olemme kaikki onnettomia: lähde mukaani ja teen sinusta onnellisen - turha meidän kolmen on kaikkien olla onnettomia. Maria vähän lupaileekin.
Yhtäkkiä Marialle alkaa valjeta: minun miehenihän elää, hän ELÄÄ! Ei hän olekaan kuollut - ehdinkö hänen luo ennen kuin hän kuolee! Ja niin Maria juoksee kesken työpäivän miehensä syliin, ja mies onkin ihan se sama kuin silloin alussa. Molemmat ovat ylen onnellisia. Sitten tulee lääkäriystävä hakemaan Mariaa mukaansa. Maria toteaa, että hän erehtyi. Mitä tarkoitat, ihmettelee lääkäri, sinähän olen onneton miehesi kanssa. Niin, minä erehdyin: en voi lähteä mukaasi, koska minun ja mieheni välillä onkin vain rakkautta, joten en voi lähteä. Ja lääkäri näkee, että Maria on taas entinen säteilevä Maria.
--
Tämä puhutteli minua kovasti, tuli lähelle. En oikeastaan ala selitellä, mutta kerropa sinä, hyvä lukijani, jos tahdot, mitä ajatuksia tämä herätti sinussa! Voit tehdä sen s-postiosoitteeseeni joka on etusivulla. Lupaan kommentoida!