Kirjoittanut: Asikainen, Päivi / Isoaho, Päivi / Laamanen, Tuulikki / Parkkinen, Riitta / Virkkilä, Kristiina / Virkkilä, Markku
Julkaistu: 2012
Julkaisija: Aikamedia
Sivuja: 224
Arvostelut yhteensä: 1 kpl

  • Vuonna 2013

    Ensimmäinen ja ainoa kirja lasten sielunhoidosta, kirjoittajina alan ammattilaiset.

    Kirja on paitsi ammatillinen, samalla myös perusteos kasvattajille ja vanhemmille. Se on helppotajuinen, yksinkertainen ja perusteellinen.

    Itselleni siinä ei ollut varsinaisesti juuri uutta, koska olen alan ihminen. Hyvää kertausta kirja antoi joka tapauksessa.

    Kirja ei ole liian hengellinen, vaikka asioita käsitellään myös lapsen hengellisen kehityksen kannalta. Sanoisin tosiaan, että se on hyvä perusteos jokaisen vanhemman ja myös asiaan kouluttautuvien käteen. Lapsen kehitysvaiheet tulevat selkeästi käsitellyksi murrosikään saakka.

    Ote omaatuntoa koskevasta luvusta:
    "Omatunto on ihmisen sisäinen käsitys siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Jumala on luonut sen ihmiseen (Room 2:14,15). Omaantuntoon vaikuttaa myös ympäristön kasvatus ja moraalinen ajattelu, ja siksi siihen on sekoittunut paljon muutakin kuin Jumalan tahto." s.103.

    Luku jatkuu kertoen moraalin kehityksen vaiheista ja siitä, miten tuetaan terveen omantunnon kehitystä. Tärkeitä asioita tietää!

    Kirja on lainattavissa Vaasan kirjastosta (pyysin tilaamaan sen sinne!), ja palautan sen huomenna, joten tervemenoa lainaamaan! Kirjasto toivoo sitä (kuten minäkin!)